Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkanen voitti Challenge Tourin kisan Kazakstanissa – johtaa kiertueen rankingia

Tapio Pulkkanen pelaa ensi kaudella European Tourilla.

Tapio Pulkkasesta tuli tuorein suomalaisvoittaja Challenge Tourilla. Pulkkanen päihitti uusinnassa Yhdysvaltain Chase Koepkan kolmannella uusintareiällä.

Tapio Pulkkanen on varmistanut paikkansa European Tourilla kaudella 2018. Pulkkanen varmisti nousun maanosan ykköskiertueelle voittamalla jännittävien vaiheiden jälkeen Kazakstan Openin.

27-vuotias Pulkkanen päihitti uusinnassa yhdysvaltalaisen Chase Koepkan, 23, kolmannella uusintareiällä. Uusinnassa kaksikko laitettiin pelaamaan 18. reikää ratkaisuun asti.

Ensimmäisellä uusintareiällä sekä Koepka että Pulkkanen pääsivät puttaamaan birdietä, mutta kummankin oli tyytyminen pariin. Molempien birdie-yritys meni läheltä reikää. Pulkkanen pääsi kokeilemaan birdietä paljon kilpakumppaniaan lähempää.

Toisella uusintareiällä kumpikaan ei osunut viheriöön, mutta pelaajat onnistuivat tekemään up & downin. Tässä Koepkan tyylinäyte:

Kolmannella uusintareiällä Koepka sortui bogiin, joten Pulkkaselle riitti par varmistamaan uran ensimmäisen voiton. Voittoputti oli todella lyhyt, kuten videolla näkyy.

Voitto, joka oli Pulkkasen uran ensimmäinen Challenge Tourilla, tuli parhaassa mahdollisessa paikassa, sillä Kazakstan Open kuuluu kiertueen suurimpiin kisoihin. Näin ollen Pulkkanen ansaitsi myös kevyesti uransa suurimman palkintoshekin eli 72 000 euroa.

Se tuplasi Pulkkasen kausiansiot ja hän nousi Challenge Tourin rankingin ykköseksi. Käytännössä Pulkkanen varmisti myös paikan European Tourilla ensi kaudella.

Faktalaatikko Tapio Pulkkanen

Ikä 27 vuotta

Kotipaikka: Helsinki

Kotiseura: Kymen Golf

Siirtyi ammattilaiseksi vuonna 2013 (tasoitus oli +3).

Voitti vuonna 2015 Nordic Leaguen rankingin ja nousi Challenge Tourille

Etsi luettavaa