Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkanen: ”Putteri nosti minut kärkitaistoon”

Tapio Pulkkasen lyöntejä nähdään lauantain TV-lähetyksessä jokaiselta reiältä.

Lähestyminen 120 metrin matkalta jäi viiden sentin päähän. Bogit par-viitosilla jättivät kotkalaisen takaa-ajajaksi viikonlopun kierroksille.

Tapio Pulkkasen toinen kierros oli tuloksen osalta ”bogivapaata” torstain esitystä huomattava vaihtelevampi.

Kympiltä aloittanut Pulkkanen teki heti kärkeen birkun par-nelosella. Kylmää vettä niskaan tuli ensimmäiisellä par-viitosella, jolla Tapsan korttiin merkittiin bogey. 

Toinen bogi par-viitosella kirjattiin Pulkkasen viimeisellä (kentän 9:s). Ainoa birkku pitkillä reiíllä tuli kakkosella, 17:lla Pulkkanen missasi birkkunsa kahdesta metristä.

Torstaina saldo par-viitosilta oli neljä birkkua, perjantaina viisi lyöntiä enemmän. Tältä osin arvosana oli toisena päivänä vain välttävä.

”Kierros oli alkuun tahmeaa menemistä. Draivaaminen ei ollut tänään kaikkein parasta, olin par-viitosilla vähän puolustusasemissa”, Pulkkanen raportoi.

Molemmilla kierroksilla syntyi seitsemän birkkua, joten pelissä oli erittäin paljon hyvää. Sisääntulossa (kentän 1-9)  hän teki kahdeksan reiän jaksoon viisi birkkua ennen viimeisen reiän bogia.

Eagle jäi viiden sentin päähän

”Takaysillä sain paljon hyviä putteja sisälle. Osui siihen yksi lyhytkin väliin. Löin seitsemännellä 120 metristä muutamaan senttiin.Näiden lisäksi ulosmenossa (16:s) se pitkä putti oli melkoinen bonus. Siinä oli pitkä alamäki ennen reikäää. Näytti kyllä jo aika varhaisessa vaiheessa että menee sisään.”

Pulkkasella oli kotimaista seuraa narujen sisäpuolella caddiensä Riku Mattilan lisäksi myös toimitsijoiden kautta.

”Muutamat ryhmäni toimitsijat olivat suomalaisia, ymmmärtääkseni golfin harrastajia”, Pulkkanen iloitsi.

Lauantaina Pulkkanen ja Ashun Wu lähtevät kierrokselleen Suomen aikaa 7.35. 

Mikko Korhonen (6.41) saa parikseen Scott Jamiesonin.

Kalle Samoojan ja Wade Ormsbyn peli käynnistyy jo 3.08.

Mikko Korhosella on kärkipään sijoituksella mahdollisuus päästä PGA Championshipiin maailmanlistan kautta. Tämä edellyttäisi arvion mukaan nousua viiden ensimmäisen joukkoon.

Volvo China Openin voittaja kuittaa palkintorahaa yli 430 000 euroa ja saa vahvan pelioikeuden ET:lle kauden 2021 loppuun asti.

Viasat ja Viaplay näyttävät viikonlopun kierrokset molempina päivinä kello 7.30 alkaen.

Kilpailun tuloslistan löydät täältä.

Etsi luettavaa