Hyppää sisältöön

Tältä näyttää golfin maailmanlista – ei yhtään suomalaista 200 parhaan joukossa

Jon Rahm ja Scottie Scheffler taistelevat hyvässä hengessä golfin herruudesta. KUVA: GETTY IMAGES

Neljä eurooppalaista pelaajaa mahtuu miesten maailmanlistalla kymmenen parhaan joukkoon.

Scottie Scheffler jatkaa maailmanlistan ykkösenä ennen Jon Rahmia. Rahm on Schefflerin takana reilun yhden keskiarvopisteen verran. Kaksikolla onkin sitten tukeva kaula kolmantena olevaan Rory McIlroyhin, joka oli vielä helmikuussa maailman paras pelaaja.

Sunnuntaina voittanut Norjan Viktor Hovland nousi maailmanlistalla viidenneksi. Parhaimmillaan hän on uransa aikana ollut ranking-kolmonen.

Rahmin, McIlroyn ja Hovlandin lisäksi maailmanlistan kymmenen parhaan joukkoon mahtuu myös Matt Fitzpatrick, joka on listalla kahdeksantena.

Kahdenkymmenen parhaan pelaajan joukosta löytyy viisi eurooppalaista, kun Tyrrell Hatton mahtuu listalla 16:nneksi. Yhdysvaltalaisia pelaajia top 20:ssä on peräti 13.

Suomalaispelaajien tilanne voisi olla parempi, sillä yhtään meikäläistä ei mahdu 200 parhaan joukkoon.

Suomen ykköspelaaja on Sami Välimäki, jonka sijoitus on 212:s. Kalle Samooja on listalla 267:ntena ja Tapio Pulkkanen sijalla 314.

Mikko Korhonen ei ole pelannut kilpailua sitten toukokuun alun Italian Openin, jonka hän jätti kesken ylävartalovamman takia. Hän ei ole mukana myöskään tällä viikolla pelattavassa Scandinavian Mixed -kisassa. Maailmalistalla Korhonen on valahtanut sijalle 352, kun parhaimmillaan hän on ollut sijalla 84.

Golfin maailmanlista

SijoitusPelaajaPistekeskiarvo
1.Scottie Scheffler11,4875
2.Jon Rahm10,3488
3.Rory McIlroy8,2909
4.Patrick Cantlay7,2496
5.Viktor Hovland6,7248
6.Xander Schauffele6,3777
7.Max Homa5,5189
8.Matt Fitzpatrick5,3066
9.Cameron Smith5,1924
10.Jordan Spieth5,0080
11.Will Zalatoris4,7933
12.Tony Finau4,5664
13.Brooks Koepka4,4620
14.Sam Burns4,4390
15.Justin Thomas4,3071
16.Tyrrell Hatton4,2207
17.Cameron Young4,1885
18.Collin Morikawa4,0106
19.Sungjae Im3,8015
20.Kurt Kitayma3,5664
…212.Sami Välimäki0,6687
…267.Kalle Samooja0,5619
…314.Tapio Pulkkanen0,4978
…352.Mikko Korhonen0,4276
…678.Matias Honkala0,1766

Etsi luettavaa