St. Lake Golfissa pelattiin lasten liikunnan hyväksi – Sami Kapasen paita halutuin tuote huutokaupassa

Batu Lempinen keräsi jo 16:n kerran yhteistyökumppanit ja kaverit Pyhäjärvelle. Hyväntekeväisyyspäivän tuotto menee alle kouluikäisten liikunnan tukemiseen
St. Lake Golf sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla reilun viiden tuhannen ihmisen kotikunnassa Pyhäjärvellä. 9-reikäisellä kentällä on pelattu jo vuodesta 1991. Pitkät ovat perinteet myös golfkentän suurimmalla hyväntekeväissyystapahtumalla.
Naapurikunnassa Kiuruvedellä syntynyt ja varttunut valmentaja-liikunnan lehtori Batu Lempinen sekä Kiuruveden kiekon isä, luokanopettaja Jaakko Pehkonen pistivät nyt jo perinteeksi muodostuneen kisan käyntiin vuonna 2006.

Varoja kerättiin Kiuruveden jäähallissa alle kouluikäisille pidettävän luistelukoulun jäävuorojen maksuihin. Lempinen on entinen jääkiekkoilija, joka on toiminut kiekkovalmentajana pääsääntöisesti juniorien parissa yli 25 vuotta.
Golfiiin hän tutustui 1980 luvulla Helsingin Laajasalossa, ja on tehnyt mittavan uran myös golfvalmentajana ympäri Suomen.
”Lasten ohjaaminen, kannustaminen ja tukeminen liikunnalliseen elämäntapaan on entistäkin merkityksellisempää. Hyväntekeväisyysgolfin kautta varmistamme sen, että tällä alueella yhdenkään lapsen luistelukoulu ei jää väliin perheen taloudellisen tilan johdosta”, Lempinen taustoittaa motiiveja.
Kapasen klaani ja kiekkotähdet lahjoittajina
St. Lake Golfin kilpailuun, kahden hengen scrambleen otettiin mukaan maksimimäärä, 60 pelaajaa. Palkintopöydässä oli muun muassa Titleist TSi2-draiveri, sekä TaylorMade Spider EX-putteri.
Tapahtuman tuotto pohjautui perinteisesti huutokauppaan, jossa oli tarjolla Olli Jokisen, Jussi Jokisen, Sami Rajaniemen ja Vili Saarijärven lahjoittamia mailoja ja paitoja.

Korkein huuto yksittäisestä tuotteesta (800 euroa) kirjattiin kiekkogenda Sami Kapasen paidasta. Siinä oli NHL:ssa loistavan uran tehneen kiekkolegendan signeerauksen lisäksi toisen polven NHL-pelaajan Kasperi Kapasen, sekä maajoukkueessa pelanneen ja valmentajana pitkään vaikuttaneen Hannu Kapasen, Samin isän nimikirjoitukset.
Batu Lempinen oli saanut kutsuvieraiksi Pyhäjärvelle Hannu Kapasen lisäksi Paltamo Golfin legendan, Markku ”Näppis” Leinosen.
”Oikein mukava, nopeakulkuinen peltokenttä jonka viheriöt olivat hyvässä kunnossa. Lämminhenkinen tapahtuma”, oli Näppiksen naseva kommentti tilaisuudesta.
Lahjoitusssummalla jäävuorot kolmen talven ajaksi
Lempinen on organisoinut kisan yhdessä Pehkosen kanssa vuosittain, vaikka työ golfin parissa on vienyt häntä hyvin eri puolille Suomea. Kotiseuturakkaus kestää läpi elämän.
”Sydämellinen kiitos kuuluu kaikille niille, jotka tämän tapahtuman saivat aikaan ja olivat siinä monin eri tavoin osallisina. Varmistimme 5 510 euron lahjoituksella sen, että vuonna 1981 käynnistyneen 4-5 vuotiaille tarkoitetun Kiuruveden luistelukoulun jäävuorot ovat ensimmäisiä piirtoja jäällä ottavien tenavien osalta maksettu”, Lempinen iloitsee.
Juniorivetäjästä valmentajaksi

Lempinen tutustui golfiin nuorena aikuisena Helsingin Laajasalalon par 3-kentällä ja innostui valtavasti.
”Myöhemmin Vierumellä liikunnaohjaaksi opiskellessani pääsin perehtymään golfiin ja sen opettamiseen todenteolla.”
Lempinen hakeutui pääkaupunkiseudulla juniorijääkiekkovalmennuksen lisäksi SHG:n junioritoimintaan ryhmien vetäjäksi. Suur-Helsingin Golf oli maassamme 1990-luvulla junioritoiminnassa edelläkävijöitä, tulevaisuuden tähtenään 1995 Golflehden puolesta vuoden komeettana palkittu Mikko Korhonen.
”Golf imaisi mukaansa. Suurella innolla, intohimolla harrastukseensa suhtautuvien juniorien , harrastajien ja kilpapelaajien kanssa työskentely on golfivalmennuksessa etuoikeus. Työn monipuolinen vaativuus ja yhdessä tehtyjen töiden tuottama kehittyminen palkitsevat.”
SHG:n jälkeen Lempinen on työskennellyt valmentajana ympäri Suomen, Espoo Ringside Golfissa, Vierumäellä, Vuosaaressa, Levi Golfissa, Rovaniemellä ja Katinkullassa.
Golfliiton kouluttajana ja valmentajana Lempinen toimi 1999-2005.
Liikunnan lehtori vie kaikki Ranuan peruskoululaiset golfkentälle
Sekä jääkiekossa että golfissa ammattivalmentajan tutkinnon suorittanut Lempinen toimii nykyään Rovaniemen naapurikunnassa Ranualla liikunnan lehtorina yläasteella ja lukiossa.
”Nykyinen opetustyö koulussa, sekä kiekossa ja golfissa lasten kanssa touhuaminen ovat vahvistaneet käsitystä siitä, kuinka merkityksellistä liikunnallisten elämäntapojen painottaminen, niihin ohjaaminen ja tukeminen on lapsille ja nuorille.”
Kiurvuveden Kiekon kasvattina hän nostaa sormen pystyyn muistuttaessaan siitä, miten arvokasta pienten paikkakuntien vetovoimalle ja lasten liikunnalle ovat pienemmätkin golfkentät sekä jäähallit.
”Golfilla ja jääkiekolla on hyvin samantyyppisiä vaikutuksia Suomessa. Pitäisin niitä keskinäisten synergiavaikutusten lisäksi lähes synonyymeinä toisilleen vaikutustensa kantta.”

Ranualla on 3 700 asukasta sekä 9-reikäinen jokamieskenttä, jossa kahdeksan par-kolmosen lisäksi on yksi par-nelonen.
Lempisen johdolla kaikki peruskoululaiset pääsevät kerran vuodessa kentälle liikuntatunilla tutustumistilaisuuteen ja pelaamaan.
”Suomessa tehdään todella paljon hyvää yhteistyötä koulujen ja golfkeskusten välillä. Vieläkin enemmän olisi mahdollista saavuttaa. Omaa aktiivisuus puolin ja toisin vie asioita eteenpäin.”
2016 Lempisen selkä leikattiin ja oikeaan jalkaan jäi pysyvä hermovaurio. Oikean jalan polven alapuolelta hermot vioittui niin, että nilkka varpaat eivät juuri liiku. Painon siirto ilman apuvälinettä on liki mahdotonta. Polven alapuolelle on tehty ns apuväline eli tuki joka mahdollistaa pienen painonsiirron.
Lempinen on vetäytynyt säännöllisestä golfin opettamisesta. Hän veti elokuun alussa pitkästä aikaa Ranualla kymmenen hengen 15 tunnin peruskurssin.
”Voi että nautin. Aloittelijoiden tutustuttaminen lajiin, heidän innostuksensa, onnentunteensa ennen kokemattomasta pallon lennosta ja kehittymisestä kolmen päivän aikana. Kyllä golfboomi on täällä pohjoissessakin voimissaan.”
Miten Batusta tuli Batu?
Tutustuin Batu Lempiseen 90-luvun alussa ja tiemme ovat kohdanneet kymmeniä kertoja lähinnä töiden kautta. Artikkelia kirjoittaessa oli jo syytä selvittää miehen alkuperäinen etunimi.
”Kuule, kyllä Batu on oikea etunimeni”
”Äitini odottaessa minua hän oli töissä Kuopiossa turkkilaisessa kangasliikkeessä. Omistaja ehdotti vanhemmilleni, että jos lapsesta tulee poika, antakaa hänelle kaunis turkkilainen nimi, Batu.”
Mutka matkaan tuli siinä kohdin, kun kastetilaisuus koetti ja kirkkoherra Simojoelle kerrottiin lapsen tuleva nimi.
”Hän otti isäni sivuun muusta seurueesta ja totesi, ”kuulkaas Lempinen. Emme me voi antaa lapsellenne tuolllaista nimeä. Eihän sitä ole nimipäivien luettelossakaan.”
Vastasyntyneen isä pysyi kovana, ja totesi kuntayhteisön hierarkiasssa ehdottomalla huipulla olleelle kirkkoherralle.
”Jos minä vien lapseni sitten muualle toimenpidettä varten. Eiköhän Suomesta sellainen pappi löydy, joka hänelle nimen Batu antaa.”
Kirkkoherra peräytyi vaatimuksestaan, kastetilaisuus pidettiin. Kiuruveden seurakunta sai jäsenekseen oletettavasti maamme ensimmäisen Suomessa syntyneen ja kastetun Batun.
“Varusmiespalvelukseen astuessani eivät meinanneet 1984 tällaista nimeä uskoa, siitäkin selvittiin.”

St. Lake Golf Pyhäjärvi – leppoisan golfin ystävillle
Golfkeskus sijaitsee Pyhäjärven rannalla ja sen tuntumassa helppojen kulkuyhteyksien päässä E75 ja valtateidein läheisyydessä.
“Järvimaisema aukeaa yhtä lukuunottamatta kaikilta Kenttämme helmi on 4. par-viitonen joka ulouttuu kauniin maakunvajärven äärelle. Näissä maisemissa sielu lepää, luonnon kauneus tulee esiin äänineen ja tuoksuineen”, kertoo toiminnanjohtaja Merja Liuska. “Jäseniä meillä on pikkuisen vajaat 300, vieraspelaajien osuus kierrosmääristä on noin 30 prosenttia”
Kaudella 2020 kierroksia kirjattiin 8 000, tälle kaudella määrän ennakoidaan kasvavan. St. Lake Golf Pyhäjärven slogan kuuluu “leppoisan golfin ystäville.”
“Meille pääsee aina pelaamaan ilman ajanvarausta. Kenttä sopii aloittelijoille tasaisten ja leveiden väylien myötä, mutta haasteita enemmmän osaavallekin on riittävästi tarjolla”.
“Kahvion hengettäret Sall ja Juuli taikovat uunista päivittäin herkkuja.Kun kenttämestari oikein innostuu, vitriinistä löytyy myös Pyhäjärven metsien mustikoilla maustettua piirakkaa.Pyhäjärvellä viihtyy helposti, pysähtykäähän matkallanne tutustumaan”, Liuska toivottaa vieraat tervetulleiksi.