Hyppää sisältöön

Saudikiertueen erikoisuuksia: Sihwan Kim hävisi toiseksi viimeiselle kymmenen lyöntiä mutta tienasi 245 000 dollaria – LIV Golf -kisan voitto ratkesi neljän miehen uusinnassa

Danny Leellä oli sunnuntaina aihetta hymyyn. KUVA: GETTY IMAGES

Danny Leelle koitti sunnuntaina uransa ylivoimaisesti suurin tilipäivä. Sihwan Kiminkään ei tarvinnut poistua kisapaikalta tyhjin taskuin, vaikka peli oli pahasti kadoksissa.

Uuden-Seelannin Danny Lee nappasi sunnuntaina uransa neljän voiton ammattilaiskisoissa, kun hän oli etevin neljän miehen uusinnassa LIV Golfin kauden toisessa kilpailussa.

Täksi kaudeksi LIV Golfiin siirtynyt Lee kukisti kolmen reiän mittaiseksi venyneessä uusinnassa Louis Oosthuizenin, Brendan Steelen ja Carlos Ortizin. Muutama viikko sitten pelatussa Mayakoban-kisassa Lee sijoittui 34:nneksi.

Lee varmisti voiton puttaamalla birdien sisään muutaman metrin viheriön ulkopuolelta. Vaivanpalkaksi henkilökohtaisen kisan voitosta hän kuittasi neljä miljoonaa euroa. Voittotulos oli -9.

Aiemmin Lee on voittanut yhden kilpailun PGA Tourilla, European Tourilla ja nykyisellä Korn Ferry Tourilla. Edellisestä voitosta ehti kulua kahdeksan vuotta.

Joukkuekisa Garcian joukkueelle

Joukkuekisan vei Fireballs GC -niminen joukkue, jonka jäsenet ovat Sergio Garcia, Abraham Ancer, Eugenio Lopez-Chacarra ja Ortiz. Kukin joukkueen jäsenistä sai Tucsonista 750 000 dollaria, sillä parhaalle joukkueelle jaettiin 3 000 000 dollaria. Joukkueen kapteeni on Garcia.

Joukkuekisassa rahaa jaetaan kolmelle parhaalle joukkueelle. Toiseksi sijoittui 4 Aces GC, jonka jäsenet Dustin Johnson, Patrick Reed, Peter Uihlein ja Pat Perez jakoivat keskenään 1 500 000 dollarin kakkospalkinnon eli kukin pelaaja sai 375 000 euroa mieheen.

Kolmanneksi sijoittuneen Iron Heads GC:n jäsenet Lee, Scott Vincent, Kevin Na sekä Sihwan Kim jakoivat 500 000 dollaria kolmannesta sijastaan.

LIV Golfin erikoisuuksiin kuuluu joukkuekisan ansiosta se, että voit pelata vaikka kuinka surkeasti, mutta silti tehdä messevän tilin.

”Rautapäiden” Kim pelasi kolme kierrosta 19 yli parin sijoittuen viimeiseksi peräti kymmenen lyönnin erolla toiseksi viimeiseksi sijoittuneeseen. Silti hän poistui Tucsonista 245 000 dollaria palkintorahat taskussaan. Kimin tulosta ei laskettu mukaan yhtenäkään kilpailupäivänä joukkueen tulokseen.

Vertailun vuoksi: samaan aikaan DP World Tourilla Matthew Baldwin tienasi Etelä-Afrikassa pelatun SDC Championshipin voitostaan noin 240 000 euroa.

LIV Golfin suuria palkintopotteja selittää se, että sen takana on Saudi-Arabian valtionrahasto PIF. Uutta goflkiertuetta on voimakkaasti arvosteltu siitä, että kyseessä on öljyllä vaurastuneen valtion ns. urheilupesusta.

LIV Golfin Tucsonin-kisan raharohmut

1.Danny Lee4 150 000 $
2.Carlos Ortiz2 308 333 $
3.Brendan Steele1 558 333 $
3.Louis Oosthuizen1 558 333 $
5.Sergio Garcia1 420 000 $
6.Charles Howell III975 000 $
7.Eugenio Lopez-Chacarra930 500 $
8.Abraham Ancer 913 000 $
9.Peter Uihlein 891 666,7 $
10.Kevin Na795 000 $

Etsi luettavaa