Hyppää sisältöön

Santo da Serra: Kisakenttä klubipelaajan makuun

Santo da Serran klubilta aukeaa upeat maisemat.

Santo da Serra on vuoristoinen maderalalaiskenttä, jonka kiertäminen kävellen vaatii hyvää kuntoa. Jyrkkien nousujen lisäksi hengen salpaavat upeat maisemat Atlantille.

Santo da Serran golfklubi isännöi keväisin Euroopan Tourin kilpailua. Vaikka osakilpailu kuuluu kiertueen pienimpiin palkintopotiltaan, se on suuri voimanponnistus noin 200 000 asukkaan saaren elinkeinoelämälle.

Matkailusta elävälle saarelle se tuo kuitenkin hyvää näkyvyyttä. Ja mikä onkaan parempi konsti kertoa, että meillä on täällä hyvä golfkenttä, kuin kutsua maanosan parhaat pelaajat sinne keskenään kisaamaan.

The Madeira Island Open on ollut suotuisa erityisesti ruotsalaisille golfareille. Se on pelattu vuodesta 1993 lähtien, ja kaivertaja on saanut tehtäväkseen kirjoittaa palkintopystiin ruotsalaisista Mats Lannerin (1994 ja 98), Jarmo Sandelinin (1996), Niclas Fasthin (2000) ja Christopher Hanellin (2004) nimet.

Mutta on suomalaisillakin kisasta tuoreita hyviä muistoja, sillä Roope Kakko voitti kisan viime elokuussa. Kisa pelattiin tuo poikkeuksellisesti loppukesästä.

Santo da Serrassa on kolme yhdeksän reiän lenkkiä.

Kolme yhdeksän reiän lenkkiä

Vaikka Santo da Serrassa pelataankin Euroopan kiertueen osakilpailu, se ei ole vaikeusasteeltaan mikään monsteri ja sopii hyvin myös golfmatkailijoille.

Haasteet ovat samat niin amatööreillä kuin ammattilaisillakin. Korkeuserot vaikeuttavat mailavalintaa samoin kuin valtamereltä puhaltava tuuli, jos se äityy kovaksi. 

Santo da Serrassa on kolme yhdeksän reiän lenkkiä: Desertas, Machico ja Serras, joista kisakentän muodostavat Machico ja Desertas.

Lenkit ovat sangen lyhyitä. Euroopan kiertueen kisassa kenttä venytetään äärimmilleen, jolloin pituutta kertyy 6 241 metriä.  Suomessa esimerkiksi Kytäjän molemmat kentät ja Linna Golf ovat Santo da Serraa paljon pitempiä.

Klubitiiltä kentän eri variaatiot ovat noin 5 600 metriä pitkiä, mikä sopii hyvin turistigolfarien pirtaan.

Merimaisemien lisäksi Santo da Serra tarjoaa myös vuoristoisia näkymiä.

Nimekäs suunnittelija

Madeiralla on pelattu golfia 30-luvulta lähtien. Santo da Serraan alettiin vuonna 1935 rakentaa yhdeksänreikäistä kenttää, joka valmistui pari vuotta myöhemmin.
 
Tällä kentällä ei ole kuitenkaan muuta yhteistä nykyisten yhdeksän reiän lenkkien kanssa kuin sijainti.

Robert Trent Jones Juniorille annettiin tehtäväksi suunnitella samalle alueelle uusi kenttä, joka avattiin vuonna 1991. Hän onnistui työssään hyvin, sillä vuoristoon ei helppo hyvää golfkenttää rakentaa.

Machicon ensimmäiset neljä reikää kulkevat vuorenrinnettä alaspäin kohti Atlanttia ja viimeiset kolme reikää taas kavutaan ylöspäin takaisin klubitalolle. Myös Desertasilla laskeudutaan ensin alas, pelataan tovi tasaisella ja noustaan lopuksi ylös.

Tärppinä mainittakoon, että korkealla sijaitsevan kakkosreiän tiiauspaikalla kannattaa kaivaa kamera bägistä ja ikuistaa upeat valtamerimaisemat. Machicon ensimmäisten neljän reiän aikana tallennusväline kannattaa pitää esillä koko ajan.

Serras poikkeaa Desertasista ja Machicosista. Se on leppoisin ja lyhin lenkeistä. Vaikka maisemat ovat vuoristoiset, korkeuserot eivät ole Desertasin ja Machicosin luokkaa.

Golfin pelaaminen Madeiralla on ruuhkatonta. Siksi Santo da Serra pystyy tarjoamaan himopelaajille edullisen green feen koko viikoksi. Kun normaali 18 reiän pelimaksu on tuntuvat 110 euroa, seitsemän perättäisen päivän green feen saa tarjoushintaan 300 eurolla.

Viikko green feen ostaja saa rahalleen vastinetta, sillä päivittäistä pelimäärää ei rajoita kuin oma fyysinen kunto. Suuret korkeuserot käyvät tosin jalkoihin, etenkin jos pelaaja laiminlyö matkan aikana lihashuollon. 

Lihaksia voi venytellä vaikka vuonna 2000 avatun klubitalon kuntosalilla. Ja suomalaisia kiinnostanee tietää, että pukutiloissa on erilliset saunat naisille ja miehille.

Klubimiljöö on muutenkin viihtyisä ja ravintolan ruoka hyvää ja kohtuuhintaista. 

Klubirakennuksen suurista ikkunoista on häikäisevät näkymät Machicon lahdelle. Maisema saa haukkomaan henkeä, kun sen ensimmäisen kerran näkee, eikä tunne välttämättä häviä koko reissun aikana.

Mitä muuta?

Rauhaa Madeiralta löytyy muualtakin kuin golfkentältä, vaikka sen pääelinkeino turismi. Hiekkarantoja tulivuorenpurkauksista syntyneellä saarella ei ole. Turistit lentävät saarelle pääasiassa sen ihmeellisen luonnon takia.

Madeiran pohjoisosan Laurisilvan alkuperäismetsät kuuluvat UNESCO:n suojeltaviin maailmanperintökohteisiin. Laurisilva- eli laakeripuumetsät olivat ennen yleisiä koko Euroopassa, mutta nyt niitä on Madeiran lisäksi enää niin ikään Portugalille kuuluvilla Azoreilla ja Espanjan Kanariansaarilla.

Saarella on myös 156 kukkakasvilajia, joita ei kasva muualla. Näistä kiinnostuneille Jardim Botânico eli Funchalissa sijaitseva kasvitieteellinen puutarha on pakollinen vierailukohde.

Missä?

Tuliperäinen Madeira sijaitsee 580 kilometriä Pohjois-Afrikan rannikolta luoteeseen, Kanariansaarten pohjoispuolella. Lentoaika Suomesta on kuusi tuntia.

Santo da Serran golfkenttä on rakennettu Madeiran itäosaan aivan kuten pääkaupunki Funchal, josta on kentälle noin parinkymmenen minuutin matka.

Jos Madeiralta haluaa nähdä muutakin kuin golfkentän, fiksumpaa on asua Funchalissa. Golfiin keskittyvä löytää Santo da Serran kylästä miellyttäviä majoitusvaihtoehtoja. Hotellit ovat pieniä ja viihtyisiä, ja niistä on ilmainen kuljetus golfkentälle.

Milloin?

Saarella voi vierailla sään puolesta ympäri vuoden. Sydäntalvella Madeiralla ei ole yhtä lämmintä  kuin Kanariansaarilla pohjoisemmasta sijainnista johtuen, joten joulu-maaliskuussa matkaavan onkin syytä varautua koleisiin öihin ja hieman epävakaiseen säähän. Kesällä Madeiralla ei taas ole liian kuuma. 

Madeiran golfkentät
Santo da Serra

Vuorilla, saaren itäosassa sijaitseva championship-kenttä. Sopii hyvin myös klubipelaajille, jotka varmasti nauttivat huikeista Atlantti-maisemista.

  • 27 reikää
  • Par 72 (36 – 36 – 36)
  • Pituudet: 2 911 – 3 014 – 3 078 m
  • Green fee 75 euroa 
  • Kenttä avattu: 1991
  • Suunnittelija: Robert Trent Jones Jr
  • www.santodaserragolf.com

Palheiro Golf
Funhcalin yläpuolella sijaitseva kenttä, josta näkymät saaren pääkaupungin yli Atlantille. Lukuisat bunkkerit, kapeat väylät ja viettävät viheriöt haastavat pelaajan.

  • 18 reikää
  • Par 72
  • Pituus: 5 859 m
  • Green fee: 90 euroa
  • Kenttä avattu: 1993
  • Suunnittelija: Cabell Robinson
  • www.palheirogolf.com

Porto Santo
Porto Santon saarella sijaitsevat championship-kenttä, jonne pääsee pääsaarelta joko lentäen tai laivalla. Madeiran paras ja uusin kenttä, jossa osa väylistä kulkee korkean jyrkänteen reunalla.

  • 18 reikää
  • Par 72
  • Pituus: 6 434 m
  • Green fee: 65 euroa
  • Kenttä avattu: 2004
  • Suunnittelija: Severiano Ballersteros
  • www.portosantogolfe.com

Etsi luettavaa