Hyppää sisältöön

Sanna Nuutinen hakee askelmerkkejä Evian Championshipiin – kuusi suomalaista mukana LET:n Ranskan kilpailussa

Menestys kulkee golfissa aalloissa. Sanna Nuutinen on neljän karsiutumisen putkessa ennen Saksan kilpailua KUVA: LET

Jabra Ladies Open käynnistyy torstaina Evian-Les Bainsissa samalla kentällä, jossa Nuutinen osallistuu heinäuussa Euroopan toiseen majoriin, Evian Championshipiin.

Sanna Nuutisen ahkera kilpaileminen jatkuu loppuviikosta kauden yhdeksännellä kilpailulla. Hän on joutunut LPGA:n ja LET:n välillä melkoisia matkoja, eikä tahti hellitä kesän aikana.

Tuliaisina USA:sta on sunnuntaina päättyneestä New Jerseyn kisasta 12:s sija. Euroopan neljästä kisasta hän on pelannut yhden Saudi-Arabiassa ja Keniassa, kaksi Thaimaassa.

Kesän aikana käytännössä kaikki LET:n kisat ovat Euroopassa, josta Nuutinen suuntaa lähes aina tilaisuuden tullen LPGA:lle.

Seuraavat neljä viikkoa kuluvat Euroopassa.

”Evianin kenttä on kaunis, yksi suosikeistani. Sen johdosta halusin päästä tänne mukaan”, kuuden tunnin aikaeroon totutteleva Nuutinen kertoi LET:n haastattelussa Ranskaan ehdittyään.

Merkittävä syy osallistumiselle on myös se, että hän pääsee totuttautumaan kenttään, jolla pelaa heinäkuussa majorin.

”Olen tyytyväinen peliini sekä saavutuksiin USA:ssa. Rookiena uudelle kierrtueelle meneminen on työlästä. Olen caddieni Daniel Da Silvan kanssa kuitenkin tehnyt kovasti työtä paikallisiiin olosuhteiseisiin ja kenttiin totuttautumiseksi.”

Edellisellä kaudella hän oli Jabra Ladies Openissa kärkistaistossa, lopullisella listalla kolmas. Sijoituksia kymmenen joukkoon kertyi LET:lla kaikkiaan kahdeksan.

Kuluvan vuoden neljässä LET:n kisassa Nuutinen on jäänyt kauast totutusta. Paras sijoitus on 17:s, joukossa on yksi karsiutuminen.

Katseet kohdistuvat Tiia Koivistoon

Tiiia KOivisto on ollut alkaneella kaudella useimmissa LET:lla pelaamissaan kisoissa paras suomalainen.
KUVA:LET

Kisan viidellä muulla suomalaisella ei ole paikkaa Evian Championshipiin, jonka saa voittamalla torstaista lauantaihin kestävän 54-reikäisen kisan.

Tiia Koivisto on ennakkoon Nuutisen ohella suurin suomalalaistoivo. Hän on pelannut vahvasti alkukaudesta ja saavuttanut top 10-sijoituksia, johtanutkin Espanjan kisaa vielä toiseksi viimeisen kierroksen puolivälissä.

Muut suomalaiset ovat Linda Henriksson, Emily Penttilä, Emilia Tukiainen sekä Elina Nummenpää.

Suurimpina suosikkeina kisaan lähtevät LET:n pistelistaa johtava Maja Stark, sekä edellisvuoden voittaja Pia Babnik, joka sijoittui kauden ensimmäisessä majorissa kolmanneksi.

Kisan palkintopotissa on 250 000 €.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa