Hyppää sisältöön

Samooja teki Keniassa enemmän rahaa kuin koko viime vuoden aikana

Kalle Samooja nousee kaikilla listoilla kuin raketti Kenian menestyksen myötä

Kalle Samooja voi olla tyytyväinen matkalla kotiin Keniasta. 30-vuotias teki tonnin rahaa jokaista ikävuottaan kohden ja ylitti kauden ensimmäisessä kisassaan koko viime vuoden tienistit.

Kalle Samoojan startti kauteen 2018 oli lähellä olla jättipotti. Viimeisen reiän birdieputin jäätyä reunalle, tarkoitti se tyytymistä jaettuun kolmanteen sijaan kauden rahakkaimmassa turnauksessa. Kuten Samooja jo ennen kisaa ilmoitti – Challenge Tourilla pitää menestyä rahakkaissa kisoissa jos haluaa nousta ylös European Tourille. 

Samooja kuittasi Keniasta 30 000 euroa, eli pistettä Challenge Tourin rankingeihin. Kauden ensimmäisen kilpailun jälkeen hän on luonnollisesti kolmantena kiertueen rahalistalla. Viime vuonna European Tourin pelioikeuteen vaadittiin 93 168 euroa, joten Samooja tarvitsee ”enää” 60 000 – 70 000 euroa loppukauden kisoista. 

Maailman rankingissa nousua tuli myös mukavasti. Samooja hyppäsi sijalle 573 kun sijoitus ennen kisaa oli 729. Ranking on myös Kallen paras koko uran aikana. 

Jos jätetään Nordic Leaguen kisat pois laskuista, oli kolmas sija myös koko Samoojan ammattilaisuran paras. Uran aiempi paras sijoitus oli neljäs sija Asian Tourilta ja sama sijoitus Challenge Tourilta viime kaudelta. 

Kovin nousija maailmanlistalla tällä viikolla oli kuitenkin Kim Koivu. Koivulla ei ollut pisteitä ennen Challenge Tour -kauden alkua, joten 14:nnen sijan myötä tulleet 1,2 pistettä nostivat sijoitukseksi 1443, joka on lähes 500 sija parempi kuin ennen Kenian kisaa ollut sijoitus. 

Parhaana suomalaisena maailmanlistalla on Tapio Pulkkanen sijalla 197. Mikko Korhonen on listalla 206:s, Mikko Ilonen löytyy kolmantena sijalta 345. Oliver Lindellin sijoitus on 450. 

 

Etsi luettavaa