Hyppää sisältöön

Samooja ”nauttii” boginsa harmittavan usein tuplana

Kalle Samooja taistelee finaalissa neljän muun suomalaisen tavoin paikasta European Tourille

Kalle Samooja olisi paljon korkeammalla Challenge Tourin rahalistalla, mikäli ei tekisi niin paljon tuplabogeja.

Kun seuraa Kalle Samoojan pelejä Challenge Tourilla, harmittavan usein turkulaisen kortissa näkyy musta neliö. Se tarkoittaa sitä, että pelaaja on tehnyt reiälle tuplabogin tai suuremman. 

Esimerkiksi tällä viikolla pelattavassa Kazakhstan Openissa Samooja sortui tekemään kahden kierroksen aikana peräti neljä tuplabogia. Se oli liikaa, ja hänen kohtalokseen koituu pudota jatkosta ja jäädä ilman palkintorahaa.

GoGolf kävi läpi Samoojan kaikki kilpailukierrokset Challenge Tourilla tällä kaudella. Ynnäsimme tuplabogien ja isompien reikätulosten määrän. Kaikkiaan Samooja on tehnyt tällä kaudella peräti 27 tuplabogia ja kaksi triplabogia. Kilpailukierroksia hän on pelannut yhteensä 42.

Vertailun vuoksi: Challenge Tourin rankingin seitsemäntenä majaileva Tapio Pulkkanen on tehnyt 49 kilpailukierroksellaan 15 tuplaa. Triploja on tullut Samoojan tapaan kaksi.

Tuplat maksavat paljon rahaa

Mikäli Samooja olisi tehnyt tuplien ja triplojen sijaan bogit, hän olisi tienannut tällä kaudella lähes 17 000 euroa enemmän palkintorahaa. Tässä pitää huomioida se, että mikäli Samooja oli pudonnut tuplien takia cutista, lisäsimme hänen kuvitteelliseen palkintopottiinsa ainoastaan sen verran rahaa, minkä verran hän olisi tienannut sijoittuessaan cutin selvittäneistä pelaajista viimeiseksi.

Kun 17 000 euroa lisätään Samoojan palkintorahoihin, tällä hetkellä kiertueen rahalistalla sijalla 72 oleva ammattilainen nousisi rahalistalla selvästi 40 parhaan joukkoon. 

Esimerkiksi viime viikon Irish Openissa Samooja olisi noussut ilman tuplia jaetulle toiselle sijalla ja heinäkuussa pelatussa Swedish Challengessa yhdeksäs sija olisi vaihtunut neljänteen sijaan.

Mikäli jossittelun veisi tätäkin pitemmälle, voitaisiin laskea, kuinka korkealle Samooja olisi kiertueen rankingissa, mikäli tuplien sijaan olisi tehnyt kyseisille rei’ille parin. Tällöin Samooja kolkuttelisi jo European Tourin portteja, sillä esimerkiksi Swedish ja Irish Challengessa Samooja olisi sijoittunut toiseksi.

Pelkästään näissä kilpailuissa Samooja olisi tienannut lähes 32 000 euroa enemmän palkintorahaa. Tuolloin Samooja olisi rahalistalla jo 15 parhaan joukossa, kun kauden päätteeksi juuri kiertueen rankingin 15 parasta nousevat kaudeksi 2018 European Tourille.

Tällä viikolla Samooja putosi jatkosta Kazakstan Openissa. Hän teki kahdella kilpailukierroksellaan neljä tuplabogia.

Etsi luettavaa