Hyppää sisältöön

Sami Välimäellä tuskainen startti The Openissa – neljä birdieä pitivät mukana pelissä

Sami Välimäki paransi neljällä viimeisellä väylällä oleellisesti mahdollisuuksiaan selvitä jatkoon perjantain kierroksen jälkeen. KUVA: GETTY IMAGES

Sami Välimäen kolme väylältä erehtynyttä avausta ja rajojen ulkopuolelle päätynyt lähestyminen nostivat suomalaisdebytantin tuloksenviiden reiän jälkeen lukuun +5. Ilonaiheena olivat kahden viimeisen par-viitosen birdiet. Tulos 76,+5 jättää Välimäen 3-4 lyönnin päähän cut-rajasta.

Sami Välimäki (+5) on avauskierroksen jälkeen todennäköisesti kymmenen lyöntijä jäljessä kärkimiehiä Tommy Fleetwoodia (-5), Emilio Grilloa (-5) ja Christo Lamprechtia (-5)

Suomalaisen kierros Royal Liverpool Golf Clubilla käynnistyi vaikeamman kaavan mukaan. Ensimmäisten viiden reiän aikana kolmella puulla lyödystä avauksesta kaksi meni bunkkeriin, yksi karheikkoon. Välimäki pääsi näistä paikoista vain joitakin kymmeniä metrejä eteenpäin tehden yhden tuplan ja kaksi bogia.

Kolmannella väylällä (par-4) pallo oli kahdella lyönnillä reilun kahdeksan metrin päässä lipusta oikealla – mutta kentän rajojen ulkopuolella. Tuloksena tupla, joita viiteen ensimmäiseen mahtui kaksi bogien tapaan.

Epäonnistumisten välissä hän teki toiselle viheriölle näyttävän birdien. Tulos +5 viidennen jälkeen oli raskas lasti.

Kun kierrosta oli jäljellä neljä väylää, oli Välimäki tehnyt kolme bogia lisää, onnekseen myös päivän toisen birdien.

Nimen perässä oli luku +7, jota enemmän lyöntejä on kierroksen ollessa vielä kesken vain kolmella pelaajalla.

Hän teki kuitenkin näyttävät birdiet viimeisille par-viitosille (15,18). Yhteistulos (+5) on sama kuin pelikaveri Paul Yannikilla.

Sijaluku on 126:s, oletettavasti se paranee illan aikana.

Sami Välimäen kierros pähkinänkuoressa:

  • lyöntejä 76,+5
  • birdejä 4, pareja 8 , bogeja 4, tuplia 2
  • par-kolmoset parissa, par-neloset +6, par-viitoset -1
  • pelin paras osanen, avaukset Strokes Gained -tilasto +0.70 (40.)
  • pisin avaus 330 metriä
  • pelin heikoin osanen, lähestymiset Strokes Gained -tilasto -2.48 (144.)
  • upotettujen puttien kokonaismitta 21,3 metriä
  • pisin upotettu putti 4,35 metriä

Tulospalvelu

MAINOS

Season Sale – Green fee -tarjoukset

GoGolf Shopin Season Sale -tarjouksista löydät green feet ja loppukauden pelioikeudet edullisesti. Klikkaa itsesi syksyn edullisimmille green fee -ostoksille! 💙

Etsi luettavaa