Hyppää sisältöön

Samassa ryhmässä pelanneet Pulkkanen ja Samooja jatkoon: ”Tänään rahat kääntyivät lopussa meikäläiselle”

Tapio Pulkkasen vinot avaukset lopussa maksoivat hänelle lyöntejä. KUVA: GETTY IMAGES

Tapio Pulkkanen jatkaa parhaana suomalaisena KLM Openissa, vaikka tänään Kalle Samooja oli häntä lyönnin parempi.

Samassa ryhmässä pelanneet Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja jatkavat KLM Openissa myös lauantaina ja sunnuntaina, sillä kummatkin suomalaiset selvittivät par-tuloksessa olevan cut-rajan Hollannissa. Pulkkanen on tuloksessa -2 (70-72) ja Samooja -1 (72-71).

Kisaa kärjessä jatkaa Espanjan Jorge Campillo, joka on tuloksellaan kymmenen alle parin kahdeksan lyöntiä Pulkkasta edellä. Vaikka kilpailun toinen kierros on vielä hieman kesken, Campillon johtoasema ei ole uhattuna.

Pulkkanen, joka jakaa tässä vaiheessa 29:ttä sijaa, oli tänään parhaimmillaan kierrostaan kolme alle parin ja yhteistuloksessa -5, mutta 15. reiän tupla ja päätösreiän bogi pudottivat häntä tulosluettelossa alaspäin. Molemmilla rei’illä pallo harhautui avauksessa väylän sivussa olevaan esteeseen.

Samooja, joka on sijalla 41, pelasi tasaisen kierroksen. Hän teki kaksi birdieä ja yhden bogin. Varsinkin lyöminen oli hyvällä tasolla, mutta putterinsa kanssa hän ei ollut tänäänkään sinut.

”Ei se putteri yön aikana lämmennyt. Tiiltä greenille varsin stediä. Kaksi greenimissiä kahteen päivään ja hikisesti cutista. Homma aika selvä mihin iltapäivällä pitää keskittyä”, Samooja kertoi tiedotteessa

Kärkikymmenikköön Pulkkasella on vain kolme ja Samoojalla kaksi lyöntiä. Erot ovat siis sangen pieniä.

”Pakka tulee olemaan aika tiukka, joten hyvään nousuun on aineksia”, Samooja kertoi.

Pulkkasen heikon lopetuksen takia tänään oli Samoojan vuoro voittaa kaverusten keskinäinen veto.

”Tänään rahat kääntyivät lopussa meikäläiselle, jos joku miettii”, Samooja naurahti.

Heikon avauskierroksen pelannut Sami Välimäki oli vielä etuysin (-3) jälkeen hyvässä vauhdissa ja nousemassa cut-rajan paremmalle puolelle pelattuaan. Kaksi perättäistä tuplaa takaysin puolessavälissä oli kuitenkin liikaa, vaikka loppuun tulikin vielä kaksi birdieä.

Välimäki päätyi yhteistulokseen +3 (75-72) ja viettämään vapaata viikonloppua.

Tulospalvelu 

Etsi luettavaa