Hyppää sisältöön

Sam Ryder teki hole-in-onen ja Colisseum sekosi täysin: ”Upein juttu minkä olen ikinä nähnyt, mieletön tunnelma”

Sam Ryderin pallo on juuri uponnut, oma maila on ilmassa, ja 20 000 ihmistä Colisseumilla täydellisessä ekstaasissa. KUVA: GETTY IMAGES

Golfin kuuluisimmalla stadionilla tehtiin ensimmäinen holari Phoenix Openissa seitsemään vuoteen. Villi kansanjuhla käynnistyi kun Ryderin 113 metrinen lyönti päätyi reiän pohjalle.

VM Phoenix Open on kaikista muista PGA Tourin kiertueen kisoista poikkeava päänäyttämönsä osalta.

Lopullinen ratkaisu tapahtuu toki 18:lla itse kilpailussa, mutta 16:n väylän ympärillä olevat katsomorakennelmat nostavat pelaajat The Colisseumilla tilanteeseen, jonka he voivat kokea vain kerran kaudessa.

Yleisö elää mukana jokaisessa par-kolmosen lyönnissä, niihin valmistautumisissa sekä nimenomaan arvostelussa

Reiän lähelle päätyneille tuuletetaan villisti, epäonnnistumisten jälkeen buuauksetkin kuuluvat tavalla, jonka jokainen muistaa

Holareita on viimeisten vuosien aikana tehty varsin vähän. Reiällä on jokaisensa kilpailupäivänä mittaaa alle 150 metriä.

Lauantai Phoenix Openin todellinen juhlapäivä, jolloin alueella on ollut parhaimmillaan yli 200 000 katsojaa.

Näistä 20 000 mahtuu Colisseumille.

Sam Ryder katkaisi seitsemän vuoden kuivan jakson

Lauantaina tapahtui se, jota jokainen katsoja, kisan järjestäjä ja tietysti pelaaja odottaa ennen lyöntiä. Holari syntyi seitsemän vuoden tauon jälkeen.

Asialla oli PGA Tourilla pitkään ilman voittoa pelannut 32-vuotias Sam Ryder.

”Löin 54-asteisella wedgellä. Colisseumilla pallo lentää jostain syystä hieman normaalia pidemmälle. Suurin syy voi olla adrenaliinin määrä veressä” Ryder Cupin palkintopokaalin lahjoittaneeen Samuel Ryderin kaima arveli.

Ryder oli heti palloon osuttuaan enemmän kuin tyytyväinen pallon lentokaareen.

”Se on aikalailla kohdillaan, eikös”, Ryder tokaisi caddielleen.

Kyllä, juuri tuo lyönti oli tilauksessa”, hänen apurinsa David Pelekoudas suitsutti.

Sam Ryderin holari 16:lla oli koko kisan historian kymmenes.

Viimeisen 25 vuoden aikana onnistumisia on tullu vain neljä.

Tiger Woods villitsi yleisön ensimmäisellä osallistumiskerrallaan 1997. Jo edesmennyt Jarrod Lyle onnistui 2011 ja Francesco Molinari 2015.

Peli Colisseumilla pääsi jatkumaan yleisen kansanjuhlan ja yleisön heittämien tavaroiden johdosta vasta 15 minuutin tauon jälkeen.

Kilpailun johtopaikalla on Brooks Koepkan (-13) ja Xander Schauffelen (-12) kanssa pelannut superyllättäjä Shahith Theegala (-14), joka saa Koepkan lisäksi toiseksi kirittäjäkseen tuloksen 62,-10 lauantaina pelanneen Scotte Schfflerin (-12).

Schfflerilla on uran ensimmäinen voitto PGA Tourilla vielä hakusessa, Theegalan ykköstila villillä kortilla olisi täydellinen sensaatio.

Brooks Koepka puolustaa ykköstilaansa, takana vaanivat myös Schauffele, Patrick Cantlay (-12), Talor Gooch (-12), Hideki Matsuyama (-11) sekä Tom Hoge (-11).

Phoenix Openin viimeisestä päivästä on muodostumassa varsinainen thrilleri supertähtien, kaudella jo voittaneiden pelaajien, sekä Shahith Theegalan välillä.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa