Roope Kakko pusersi voittoon Nordcenterissa: ”Tavoitteena on European Tourille nouseminen”

Finnish Tourin avauskisan uusinnassa kukistui Miki Kuronen. Naisten sarjan ykköstilan nappasi Kerttu Hiltunen.
Roope Kakko voitti edelliskaudella ainoassa kisassaan Hillsin kentällä uusinnassa Matias Honkalan. Jatkorei’ille mentiin myös tämän vuotisessa avauskisassa.
Miki Kuronen (67, -5) otti Kakkoa (71,-1) sunnuntaina neljä lyöntiä kiinni, mutta joutui taipumaan European Tourilla ja CT:lla yhteensä neljä voittoa saavuttaneelle konkarille ensimmäisellä uusintareiällä, jolle Kakko teki birdien.
”Oli hyvä kisa lyömisen osalta etenkin kahden ensimmäisen päivän osalta. En vaan saaanut putteja kovinkaan hyvällä prosentilla sisään”, lauantaina laskujensa mukaan seitsemän kertaa 1,5 metristä tai alle putin missannut Kakko kertoi.
”Nordcenterin breikit ovat toisinaan vaikeita, en itsekään muista näin pimeää jaksoa yhdellä kierroksella.”
Voitto tuli kuitenkin, ja siitä Kakko vieritti ison osan valmentajansa Mika Piltzin ansioksi. Kaksikolla oli tunti kisan aattopäivänä torstaina.
”Etelä-Afrikassa lyöminen ei ollut kaksista. Mika huomasi, että downsvingissä ryysään ylhäältä alas huonossa järjestyksessä. Saimme tähän parempaa tolkkua, lanne auki ja rintaranka siihen nähden oikealle osoittaen. Tätä haimme jo edellisvuonna, olin sen käytännössä unohtanut. Nordcenterissä ei tarvinnnut pelätä rautojen karkaavan vasemmalle. Ideali minulle on raudoilla pieni draw ja sitä saatiin”, Kakko selvensi tohtorilla käyntinsä tuloksia.
Minea Blomqvist-Kakko oli kolmen päivän ajan miehensä caddienä. Minnin ja Roopen Golfschool vastaa tästä kaudesta eteenpäin Nordcenterin valmennustoiminnasta.
”Minnin kanssa yhteistyö toimii kentällä aina erinomaisesti. Lapset olivat isovanhemmilla, tämä oli meille hyvää yhteistä aikaakin, jota ei ole yhtään liikaa.”
Menestys ruokkii menestystä
Kaudelle 2021 voittoprosentiksi Audi Finnish PGA Golf Tourilla muodostunee edelliskauden tapaan sata, sillä muita kisoja hän ei usko ehtivänsä pelata.

”Fokus on sataprosenttisesti Challenge Tourilla. 20 ensimmäisen joukkoon ja ET:lle. Uskon, että kun tulee ensimmäinen onnistuminen, se ruokkii niitä lisää. Draivaamista pitää parantaa.”
”On ollut ilo taas seurata suomalaisten menestystä. Kavereilla on siellä hyvä henki päällä. Kun yksi menestyy, se antaa muillekin uskoa. Nyt on osunut varsin hyvin, eikä mikään estä vielä kovempaakin menestystä ET:n nelikolta. Ja seuraavalla kaudella suomalaisten määrä on vielä suurempi”, Kakko uskoo.
Kakon kausi jatkuu jo seuraavalla viikolla Ruotsissa. Viikko taukoa ja taas on kolme kisaa putkeen. Edelliskaudesta poiketen CT:n ohjelmasta on tulossa täyteläinen ja 20:lle ensimmäiselle pääkiertueen hyvän kategorian tarjoava.