Hyppää sisältöön

Riihijärvi loisti kauden avauskierroksellaan

Kiira Riihijärvi on pelannut jo pitkään yliopistogolfia Yhdysvalloissa.
Kiira Riihijärvi aloitti kautensa erinomaisesti.

Kiira Riihijärvi pelaa tällä viikolla Epson Tourin avauskisan. LPGA-tulokas aloitti kautensa heti loistavasti ja jakaa toista sijaa.

Kiira Riihijärvi saa vielä hetken odottaa tulokaskautensa ensimmäistä LPGA-kiertueen kilpailua. Sitä vartoessa hän pitää pelituntumaa yllä Epson Tourilla, josta hän viime kauden päätteeksi pääkiertueelle nousi.

LPGA:n haastajakiertueen kauden avauskilpailun avauskierroksella Riihijärvi jatkoi siitä, mihin hän viime kaudella jäi. Suomalainen lahjakkuus on 18 reikää pelattuaan jaetulla toisella sijalla kisassa, jossa on mukana paljon muitakin LPGA-pelaajia.

Riihijärven tulos on 70 (-2) ja eroa kärjessä olevaan Jillian Hollisiin on kaksi lyöntiä. Toista sijaa jakaa kaikkiaan seitsemän pelaajaa.

Florida’s Natural Charity Classic on 200 000 dollarin kilpailu, joka pelataan Winter Havenissa kolmen kierroksen mittaisena. Tänä vuonna kaikissa Epson Tourin osakilpailuissa on minimipottina juuri tuo 200 000 dollaria.

Ensimmäisen LPGA-kiertueen kisansa Riihijärvi pääsee pelaamaan maaliskuun loppupuolella, kun täyden pelaajiston kilpailut alkavat. Esimerkiksi tällä viikolla Singaporen-kisaan pääsi mukaan ansiostaan 66 naista.

Riihijärvi on ilmoittautunut mukaan LPGA Marathon Classic -kilpailuun, joka kisataan Golf Canyonissa, Arizonassa 23.–26.3.

TULOSPALVELUT

DP World TOUR

Qatar Masters
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

LPGA

Maybank Championship
Matilda Castren

LADIES EUROPEAN TOUR

Aramco Team Series, Riyadh
Noora Komulainen, Tiia Koivisto ja Ursula Wikström

AMATÖÖRIGOLF

Naisten joukkue-MM-kilpailut (Espirito Santo Trophy)
Katri Bakker, Henni Mustonen ja Emilia Väistö

LETAS

Santander Golf Tour, Zarazoga
Emily Penttilä, Tiia Teiniketo ja Emilia Tukiainen

AMATÖÖRIGOLF

European Men’s Club Trophy
Espoo Ringside Golf (Tommy Gulin, Joonas Hinkkanen ja Jussi Sahravuo)

AMATÖÖRIGOLF

Spanish International Ladies’ Stroke Play Championship
Anna Backman, Ada Huhtala, Oona Kuronen, Sandra Palin ja Adeliina Virtanen





Etsi luettavaa