Hyppää sisältöön

Räppäri Uniikin pitkä golfpäivä Hillsissä: ”Tästä tulee uusi harrastus”

Uniikki lähti Päivässä golfariksi -kurssin jälkeen pelaamaan täyden kierroksen.

GoGolfin suositut Päivässä golfariksi -kurssit ovat tuoneet lajin pariin tänäkin kesänä lukuisia uusia harrastajia. Yksi sellainen on räppäri Uniikki.

Yrityksille järjestetyissä golftapahtumissa tarjotaan yhä useammin kisan ohessa mahdollisuutta opetella golfin pelaamista. Esimerkiksi GoGolfin Päivässä golfariksi -kursseille mukaan voi lähteä erittäin matalalla kynnyksellä, sillä aiempaa kokemusta lajista ei tarvita.

Päivän aikana kurssilla käydään läpi eri golflyöntien perusteet ja opetellaan golfia hauskalla ja rennolla tavalla. Lopuksi kaikki kurssilaiset saavat green cardin eli golfin ajokortin.

Rap-artisti Uniikki, viralliselta nimeltään Dan Tolppanen, on ehtinyt harrastaa jos jonkinlaisia urheilulajeja. Monipuoliseen sporttilajitelmaan kuuluu jalkapallon, tenniksen ja crossfitin lisäksi nyt myös golf. Uniikki tutustui Hills by GoGolfissa pelatun Mikko Rantanen Academyn golftapahtuman yhteydessä lajiin osallistumalla Päiväksi golfariksi -kurssille.

Räppäri myönsi päivän päätteeksi, että golfkärpänen puraisi.

Päivässä Golfariksi green card -kurssilaiset tarkkaavaisena Jani Perttilän chippi-harjoituksessa.

Ennakkoajatukset aiemmin vain pariin kertaan rangella lajiin tutustuneella miehellä olivat jokseenkin itsevarmat, mutta lajin luonne paljasti heti omat kasvonsa. 

“Mulla on hirveästi frendejä, jotka pelaa golfia ja joilta olen kuullut, että tää on hyvin monille sellanen epätasainen laji. Mä olen mielestäni hyvä eri pallopeleissä, niin ajattelin etukäteen, että olisin parempi mitä mä sitten olin”, Uniikki myönsi.

”Kun mentiin lyömään pitkää lyöntiä, niin mä mietin että tämähän sujuu ihan heittämällä. Alku meni tosi hyvin, mutta sitten se katosi, eikä siitä sitten tullut enää mitään. Että nöyränä poikana tästä eteenpäin.”

Palloilutaustastaan Uniikki kaiveli tenniksen hyödyllisimpänä lajina golfin opettelun suhteen.

“Jos nyt jotain niin ehkä tenniksestä voi silleen olla eniten hyötyä, että siinä olisi aika sama, että sä et halua lyödä niinkään käsillä, vaan se liike lähtee tuolta kropan rotaatiosta. Mutta vaikka onkin tosi paljon tennistä hakannut, niin ei se golf nyt ihan ongelmitta sujunut.”

Mailoista hankalimmaksi välineeksi Uniikki mainitsi ehdottomasti draiverin, joka pääsi yllättämään heti kättelyssä.

“Varmaan just toi draivi oli haastavin. Ei siinä ainakaan mitään tolkkua ollut – tai suuntaa. Joku mun kolmas draivi oli sellainen, että mä aattelin, että lyön tästä johonkin 50 metriin ilmassa. No se lensikin silleen sataanviiteenkymppiin, ja mä olin että ’noh – täähän on helppoa’, ja sit ei todellakaan tullut enää yhtäkään vastaavaa suoritusta koko päivänä.”

Golfkurssit yleistyneet yritystapahtumissa

Päivässä golfariksi-kurssin opetusohjelmassa on kattavasti golfin perusasioita, sanastoa ja sääntöjä. Hillsissä kurssin ryhmälle pitänyt Jani Perttilä veti oppitunnit ex-ammattilaisen ottein. Peruslyönnit putista, lähipelistä, bunkkerista ja pitkillä mailoilla käytiin läpi tarkasti ja ajan kanssa, ja vinkkejä sateli jokaiselle kurssilaiselle lyönti lyönnin perään. 

“Faktahan on se, että kukaan ei tässä ajassa tule valmiiksi, eli jatko on sitten pelaajasta itsestään kiinni. Rangeharjoittelun jälkeen siirryttiin par3-kentälle ottamaan ensiaskeleet pelaamiseen ja käymään sääntöjä läpi. Samalla painotettiin etikettipuolta, eli kuinka jäljet griinillä ja bunkkereissa korjataan sekä miten pelaaminen on jouhevaa siten, että pelinopeus säilyy, esimerkiksi sitä, että alkuun tulisi pelata pelkkää pistebogia ja jos väylältä ei pisteitä heru niin pallo vaan taskuun ja siirrytään kohti seuraavaa väylää.”

Perttilän mielestä tapahtumien yhteydessä pidettävä Päivässä golfariksi -kurssi on nerokas tuote.

”Yritys voi kutsua yritystapahtumaan mukaan yhteistyökumppaneitaan, avainasiakkaitaan ja henkilöstöään riippumatta siitä, ovatko he aiemmin golfanneet, kun samaan aikaan kisan kanssa ei-golfaaville vieraille voidaan järjestää omaa ohjelmaa.”

Kurssin päälle täysi kierros

Päivässä golfariksi -kurssi venähti Uniikin ryhmällä lopulta kahdeksantuntiseksi retkeksi Hillsin maisemissa. Perttilän johdolla ja opastuksella nelikko päästettiin normaalista kurssista poiketen Mikko Rantanen Academyn tapahtuman kisaajien perään pelaamaan Hillsin Mustat-kenttää. Joukkio kiersi kenttää innokkaasti pelaten lopulta täydet 18 reikää.

“Tarkoitus oli pelata vain yhdeksän väylää, mutta taidettiin mennä täysi kierros. Koko ajan vedettiin että otetaanko vielä yksi reikä. Katoin just, että ollaan golfattu kahdeksan tuntia, eikä ole tylsistyttänyt hetkeäkään.”

“Tiiminä pelattiin ja saatiin hyviä onnistumisia loppua kohden, mutta olihan siellä iso osa aika kuraa. Että tasaisuutta tarvitaan, mutta se tulee varmasti vain pelaamalla. Sen voin luvata, että ei ollut kyllä viimenen kerta”, Uniikki kertasi hymyillen päivän saldoa.

Päivässä Golfariksi green card -kurssin viimeinen suoritus.

Tasoitusjärjestelmä saa Uniikilta kehuja ja tapahtumat kiinnostavat sosiaalista miestä. Aiemmin hän on joutunut kieltäytymään monista tapahtumakutsuista green cardin puuttumisen takia, mutta ei enää. Räppäriä tullaan varmasti näkemään golfkentillä:

“Todellakin! Se, että sä pelaat tavallaan itseäsi vastaan ja että tasoitus merkkaa, kuulostaa kivalta. Mietin myös, että kaikki tämmöiset sosiaaliset eventit, joissa voi pelata myös tiiminä eikä vaan itseään vastaan on tosi hauskoja pelata. Ajattelin treenauttaa itseni ainakin sellaseksi pelaajaksi, että kehtaan naamaa näyttää oikeesti et voi käydä pelaa jossain tapahtumissa ja kilpailla, koska olen todella kilpailunhaluinen.“

Päivässä golfariksi green card -kurssit

GoGolfin Päivässä Golfariksi green card -kursseja pidetään kaikilla GoGolfin kentillä Kurk Golfissa, Hills by GoGolfissa, Peuramaa Golfissa, Vuosaari Linksissä, Hirvensalon Golfissa Turussa sekä Leppävaaran GoGolf-rangella ja Vantaan Megarangella.

  • Kurssilla opetetaan eri lyöntien perusteet: draivi, chippi, putti jne.
  • Kurssin aikana käydään läpi tärkeimmät säännöt.
  • Kurssiin sisältyy kattava itseopiskelumateriaali, johon on tiivistetty perustiedot aloittavalle golfarille.
  • Kursslaiset saavat infoa, miten golfharrastus jatkuu green card -suorituksen jälkeen.
  • Kurssin hinta pitää sisällään opetusvälineet.

Lue lisää Päivässä golfariksi Green card -kurssista

Golftapahtumien järjestelyistä saat lisätietoa sähköpostitse tapahtumat@gogolf.fi tai soittamalla 0600 418785

Etsi luettavaa