Rantanen ällistytti speedgolfissa – 68 lyönnin kierros 54 minuuttiin

Jussi Miettinen
Mikko Rantanen alitti parin neljällä lyönnillä tänään päättyneissä speedgolfin SM-kisoissa. Voittoon huima tulos ei kuitenkaan riittänyt.
Speedgolfari Mikko Rantanen todisti jälleen kerran, ettei huipputuloksen pelaamiseen tarvitse käyttää paljon aikaa. Lajin maailmanmestari pelasi sunnuntaina speedgolfin avoimissa SM-kisoissa häikäisevän 68 lyönnin kierroksen käyttäen aikaa 18 reiän pelaamiseen vain 53 minuuttia ja 57 sekuntia.
Rantasen kahden kierroksen golftulos oli huikea -3 (73-68). Speedgolfissa tavoite juoksuajalle on 54 minuuttia eli keskimäärin kolme minuuttia per reikä, joten sunnuntaina Rantanen alitti parin lisäksi tavoiteajankin.
Kilpailua isännöi Vierumäen Cooke-kenttä, jonka kuntohirmut pelasivat 5 600 metriä pitkänä. Juoksumatkaa kertyi noin 8 kilometriä.
Edellisen kerran ja ensimmäistä kertaa Rantanen alitti 70 lyönnin rajan speedgolf-kilpailussa Talissa kesäkuussa. Tuolloin hän pelasi kentän 69 lyönnillä eli kaksi alle parin. Tänään hän siis laittoi vielä kahdella lyönnillä paremmaksi suhteessa pariin.
Entinen ammattilaispelaaja on ollut tänä vuonna kovassa vireessä, sillä hän voitti heinäkuussa sekä Suomen mestaruuden että avoimen Suomen mestaruuden 50-vuotiaiden sarjassa. Lisäksi toukokuussa samalla Vierumäen Cooke-kentällä hän voitti senioripokaalin. Tuolloin Rantasen kahden kierroksen yhteistulos oli sama kolme alle parin kuin tänä viikonloppuna speedgolf-kinkereissä.
”Olosuhteet olivat silloin haastavat”, Rantanen sanoo. ”Tämän päivän 68 lyöntiä on kuitenkin toiseksi paras rundi huomioiden Seniori Tourin kisat koko kesänä, että joku ihme juttu tässä speedgolfissa on.”
Finn voitti jälleen

Huipputulos ei kuitenkaan riittänyt voittoon, vaan Rantastakin nopeampi kahden päivän kilpailussa oli Ruotsin Andreas Finn, joka voitti jo perjantaina sprinttimatkan. Tosin mitalit jaettiin tuolloin vain suomalaisille pelaajille.
Finn oli tänään noin yhdeksän minuuttia Rantasta nopeampi ja pelasi kierroksen pariin eli 72 lyönnillä. Finnin kahden päivän yhteistulos oli upea 238,49. Rantanen jäi hänestä vajaat 10 lyöntiä tai minuuttia. Speedgolfissa yksi lyönti vastaa yhtä minuuttia juoksuajassa.
Myös viime vuonna Finn vei nimiinsä avoimen SM-kilpailun voiton. Tuolloin hän onnistui pelaamaan avauskierroksen 68 lyönnillä.
”Andreas on todella kova speedgolfari. 30-vuotias teräsmies, joka juoksi hurjat ajat (45 minuuttia) molemmilla rundeilla”, Rantanen antoi tunnustusta mestarille.
Finn käyttää speedgolf-kierroksilla vain neljää mailaa, joista yksikään ei ole putteri. Tämä huomioituna tämän päivän tulos pariin on huima tulos sekin.
Pronssia kilpailussa nappasi Marko Kuningas, joka eiliseen tapaan oli Finnin ohella ainoa, joka onnistui alittamaan 50 minuutin juoksuajan. Kuningas löi tänään 77 kertaa.
Naisten sarjan voitti eilen hole-in-onen tehnyt Milla Hallanoro ja senioreissa ykkönen oli Timo Eskeli.
Hallanoro teki eilen avauskierroksella hole-in-onen, jo toisen speedgolfissa tällä kaudella.
Avoimen sarjan viisi parasta
Sijoitus | Pelaaja | Lyönnit | Aika | Speedgolf-tulos | Lyönnit | Aika | Speedgolf-tulos | Yhteensä |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Andreas Finn | 76 | 45,28 | 121,28 | 72 | 45,21 | 117,21 | 238,49 |
2. | Mikko Rantanen | 73 | 53,35 | 126,35 | 68 | 53,57 | 121,57 | 248,32 |
3. | Marko Kuningas | 78 | 48,36 | 126,36 | 77 | 49,23 | 126,23 | 252,59 |
4. | Jari Pitkälä | 78 | 52,40 | 130,40 | 74 | 52,56 | 126,56 | 257,36 |
5. | Pertti Palosuo | 73 | 57,06 | 130,06 | 73 | 59,22 | 132,22 | 262,28 |
Naisten sarjan tulokset
Sijoitus | Pelaaja | Lyönnit | Aika | Speedgolf-tulos | Lyönnit | Aika | Speedgolf-tulos | Yhteensä |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Milla Hallanoro | 74 | 54,41 | 128,41 | 79 | 59,00 | 138,00 | 266,41 |
2. | Runa Pettersson | 84 | 63,04 | 147,04 | 86 | 63,25 | 149,25 | 296,29 |
3. | Kathy Leppard | 93 | 65,07 | 158,07 | 96 | 65,10 | 161,10 | 319,17 |
Seniorien sarjan tulokset
Sijoitus | Pelaaja | Lyönnit | Speedgolf-tulos | Yhteensä |
---|---|---|---|---|
1. | Timo Eskeli | 80 | 51,40 | 131,40 |
2. | Manu Mäkelä | 80 | 60,26 | 140,26 |
3. | Mats Åkesson | 89 | 66,12 | 155,12 |
Juttua korjattu: juoksumatka kisassa oli noin kahdeksan eikä yhdeksän kilometriä, kuten jutussa aluksi luki.