Hyppää sisältöön

Pulkkanen kärkiparissa päätöspäivään – voitto Kazakstanissa tuplaisi kausiansiot

Tapio Pulkkanen on sijalla 40 Foshan Openissa

Tapio Pulkkanen voi varmistaa paikan European Tourilla kaudella 2018 huomenna Kazakstanissa. Hän lähtee päätöspäivään lyönnin kärkimiestä perässä viimeisessä ryhmässä.

Huomenna puoli kymmeneltä Suomen aikaa Tapio Pulkkanen lähtee tähänastisen uransa kenties tärkeimmällä golfkierrokselle.

Pulkkanen on kilpailussa kolmen kierroksen jälkeen upeasti toisena, ja sijoittuminen kärkisijoille toisi hänelle varmuudella paikan European Tourilla kaudella 2018.

Tänään Pulkkanen suorastaan loisti Nurtau Golf Clubilla, kun hän iski tauluun kilpailun parhaan kierrostuloksensa: 66 lyöntiä. Se vei hänet yhteistulokseen -13 ja vain lyönnin päähän Erik Van Rooyenista, joka on hänen peliparinsa sunnuntaina päätöskierroksella.

Lauantaina Pulkkanen pelasi virheetöntä golfia. Tuloskorttiin ei siis tullut yhtään bogia, mutta sitä vastoin kaksi eaglea ja yhtä monta birdietä. Näin hän paransi avauskierroksesta lyönnillä ja eilisestä kierroksesta peräti neljällä.

”Molemmat eaglet olivat aika samanlaisia. Huippuavaukset keskelle väylää ja rautalyönnit noin kolmeen metriin ja putit koteloon”, pitkälyöntinen Pulkkanen viestitti Kazakstanista.

”Kolmannella väylällä olin avauksen jälkeen vähän oikealla, mutta en puiden katveessa. Tein hyvän parin kuitenkin.”

Evans päävastustaja?

Ainoastaan kolmanneksi noussut Ryan Evans onnistui pelaamaan tänään paremman tuloksen kuin suomalainen. Challenge Tourin rankingissa neljäntenä oleva Evans pelasi tuloksen 65 ja vaanii Pulkkasta vain yhden lyönnin perässä.

Evans on yksi Pulkkasen päävastustajia huomenna, sillä kun edellisen kerran Pulkkanen oli voittotaistelussa mukana, juuri Evans vei tuolloin voiton.

Pulkkasella onkin tältä kaudelta jo kaksi kakkossijaa, joten hän mielii varmasti voittaa huomenna.

”Hyvää omaa peliä lähden pelaamaan huomenna. Voitosta tottakai haluan taistella”, Pulkkanen sanoi.

Pulkkanen keskittyi tärkeään kilpailuun kotona harjoitellen, eikä osallistunut viime viikolla pelattuun Irish Challengeen. Vire palkintopotiltaan peräti 450 000 euron arvoiseen Kazakstan Openiin löytyi harjoittelualueilta. 

”Viime viikolla minulla oli hyviä treenejä kotisuomesssa ja keskityin aika paljon wedgejen lyömiseen”, hän totesi.

Pulkkasella on huomenna mahdollisuus jopa nousta Challenge Tourin rankingin kärkeen, mikäli hän voittaa kilpailun, sillä listaykkösenä oleva Aaron Rai ei ole kilpailussa mukana noustuaan kesken kauden European Tourille.

Voitto takaisi Kymen Golfin kasvatille 72 000 euron tienestit, mikä tuplaisi hänen ansionsa tällä kaudella. Pulkkanen on rankingissa seitsemäntenä.

Tulospalvelu

Kymmenen parhaan palkintorahajakauma Kazakstanin avoimissa

1. 72 000 €

2. 49 500 €

3. 31 500 €

4. 27 000 €

5. 22 500 €

6. 18 000 €

7. 14 400 €

8. 12 600 €

9. 10 800 €

10. 9 900 €

Rahalistan 15 parasta nousevat ensi kaudeksi European Tourille

1. Aaron Rai 131 485 € (ei mukana Kazakstanissa)

2. Julien Guerrier 112 858 € (31. kolmen kierroksen jälkeen)

3. Pedro Oriol 82 628 € (cut)

4. Ryan Evans 81 110 € (3.)

5. Adrien Saddier  78 232 €  (31.)

6. Steven Brown 73 970 € (15.)

7. Tapio Pulkkanen 71 997 € (2.)

8. Oscar Lengden 69 297 € (57.)

9. Bradley Neil 66 011 € (41.)

10. Chase Koepka 61 992 € (5.)

11. Joel Sjöholm 61,467 (cut)

12. Robin Sciot-Siegrist 61 415 (cut)

13. Charlie Ford  59 001 €(ei mukana kisassa)

14. Richard McEvoy 58 969 € (26.)

15. Estanislao Goya 56 271 € (15.)

Etsi luettavaa