Hyppää sisältöön

Pickalan uusi toimitusjohtaja valittu

Pickala on Pohjoismaiden suurin golfkeskus.

Janne Pelkonen on valittu Pohjoismaiden suurimman golfkeskuksen toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa työssään elokuun puolivälissä.

Pickala Golfin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Janne Pelkonen. Pelkosella on pitkä tausta urheilu- ja elämysbisneksessä.

Pickalaan Pelkonen tulee Koripalloliiton kehitys- ja myyntijohtajan paikalta. Ennen sitä hän on työskennellyt Levillä mm. golfkentän ja Levi Events -yhtiön toimitusjohtajana. Hän on ehtinyt työskennellä myös Levin alppihiihdon maailman cup -kisan pääsihteerinä.

Pickala Golf kertoi uudesta toimitusjohtajastaan tänään tiedotteessaan. Sen mukaan valitsemalla toimitusjohtajakseen Pelkosen Pickala ottaa seuraavan askeleen palvelukonseptin kehittämisessä muuttuvassa ja yhä haastavammassa toimintaympäristössä.

”Pickalan toimitusjohtajan avoin positio herätti kiitettävästi kiinnostusta, ja olen iloinen, että pystyimme valitsemaan laajasta ja laadukkaasta hakijajoukosta Jannen jatkamaan Pickalan kehittämistä. Janne pystyy kokemuksellaan, osaamisellaan ja innovatiivisuudellaan vastaamaan Pickalan kunnianhimoiseen kehityshaasteeseen.” Pickalan Golf Oy:n hallituksen puheenjohtaja Peter Nygård sanoi tiedotteessaan.

Jääkiekkovalmentajan tausta

Janne Pelkonen viimeistelee parhaillaan eMBA opintojaan Oulun Yliopistossa. Hänellä on myös pitkä tausta jääkiekkovalmentajana. Hän on toiminut esimerksi Jokereissa juniorivalmentajana ja Kokkolan Hermeksen Suomi-sarja-joukkueen päävalmentajana.

”Tällaisia mahdollisuuksia on harvoin tarjolla. Pickalassa on loistavan pohjatyön ansiosta mahdollisuus luoda uusia palvelukonsepteja osakkeenomistajille, jäsenille sekä kumppaneille. Pickalan vetovoima syntyy elämyksestä – siitä kokemuksesta, jonka pystymme yhdessä luomaan. Pickalassa voimme nostaa suomalaisen golfin seuraavalle tasolle.” Janne Pelkonen kertoi.

Pickala on koko Pohjoismaiden suurin golfkeskus, jossa on kolme 18-reikäistä kenttää ja lisäksi kuusireikäinen pitch and putt -kenttä. Kentän toimitusjohtajan paikka vapautui, kun edellinen toimitusjohtaja Jari Hakkarainen jätti paikkansa toukokuussa.

 

Etsi luettavaa