Hyppää sisältöön

PGA valitsi Kalle Samoojan Vuoden pelaajaksi ja Antti Vaalaksen Vuoden opettavaksi ammattilaiseksi

Antti Vaalas valittiin Suomen PGA:n vuoden opettavaksi ammattilaiseksi ja Kalle Samooja Vuoden pelaajaksi.

Suomen PGA jakoi vuotuiset palkintonsa torstai-iltana Helsingissä järjestetyssä gaalatilaisuudessa. Palkintoja jaettiin kaikkiaan viidessä kategoriassa.

Ammattilaisgolfjärjestö Suomen PGA on palkinnut jälleen kauden aikana ansioituneita jäseniään.

Vuoden pelaajaksi valittiin odotetusti Kalle Samooja, joka saavutti uransa ensimmäisen DP World Tour -voittonsa kesäkuussa Porsche European Openissa. Valinnasta vastasivat PGA:n pelaajajäsenet.

Samoojan tunnelmat valinnan jälkeen olivat iloiset ja kiitolliset.

”Onhan tässä otettu olo, että menestystä tuolla tavalla noteerataan. Ehkä se oli nyt minun vuoroni”, aiemminkin Vuoden pelaajaksi ehdolla ollut Samooja toteaa.

Viidentenä suomalaisena Euroopan pääkiertueella voittoa juhlinut Samooja sanoo, että Porsche European Openin ykköstila oli pitkän työn tulos. Toistakymmentä vuotta ammattilaisena pelannut turkulainen on asettanut itselleen myös jo uusia tavoitteita.

”Polku vie eteenpäin. PGA Tour alkoi kiinnostaa, kun mahdollisuus sinne ensi vuonna aukeaa. Se on sellainen kortti, mikä olisi kiva päästä kääntämään. Pelaaminen maailman kärkipelaajien kanssa viikosta toiseen kiinnostaa”, Samooja kertoo.

Tällä Samooja viittasi siihen, että DP World Tourin rankingin kymmenen parasta pelaajaa saa automaattisesti pelioikeuden Yhdysvaltojen PGA Tourille.

Mika Piltz valittiin vuoden valmentajaksi

PGA:n valmentajajäsenet valitsivat Mika Piltzin, 55, Vuoden valmentajaksi. Hän toimii Kalle Samoojan ja Roope Kakon valmentajana sekä luotsaa myös nuoria lupauksia Selänne & Piltz Golf Academyssä. Samoojan huippuotteet DP World Tourilla painoivat varmasti vaakakupissa, kun valmentajakollegat päätöksensä tekivät.

Työn touhusta tavoitettu Piltz arvosti valinnan korkealle.

”Kiva kunnianosoitus. Ei se tietenkään arkirutiineja muuta miksikään. Tässä yritetään painaa samoilla merkeillä kuin on painettu jo monta kymmentä vuotta. Mutta mukava juttu ehdottomasti.”

Piltz on tehnyt Samoojan kanssa töitä jo usean vuoden ajan. Sekä pelaaja että valmentajat ovat molemmat sitä mieltä, että homma toimii loistavasti.

”Alussa tehtiin isompi muutos Kallen kanssa, mutta pitkään aikaan ei ole tarvinnut muuttaa mitään. Kun on kyse huippu-urheilijasta, niin ei sitä samaa asiaa tarvitse joka päivä hinkata. Meidän yhteinen aikamme on ollut molemmille todella tuottoisaa”, Piltz toteaa.

Piltzille oman akatemian vetäminen on sydämen asia. Viime kausi toi myös menestystä Tapiola Golfia kotipaikkanaan pitävälle akatemialle, kun Tuomas Nukari voitti lyöntipelin SM-kultaa ja Elina Saksa otti samoista kisoista hopeaa. Lisäksi Jesse Waaralinna voitti hopeaa Erkko Trophysta.

Teaching Professional of the Year – Antti Vaalas

Opettaville ammattilaisille jaettava palkinto jaettiin tänä vuonna Antti Vaalakselle, joka opettaa GoGolfin eri kohteissa, ulkokaudella Peuramaalla ja Leppävaaran GoGolf Rangella ja sisäkaudella GoGolf Loungessa, Espossa.

Pitkän päivätyön suomalaisessa golfissa tehnyt Vaalas, 56, on vuosien saatossa työskennellyt muun muassa Kytäjä Golfissa, Pickala Golfissa ja Karelia Golfissa.

Television golfäänenäkin tutuksi tullut Vaalas arvostaa palkinnon korkealla.

”Olen ollut PGA:n jäsen reilusti yli neljännesvuosisadan, ja kun kollegat tämän palkinnon minulle myönsivät, niin erittäin otettuja tässä ollaan”, kiitollinen Vaalas toteaa.

Vaalaksella on perspektiiviä arvioida, miten golfopettajan työ on vuosien saatossa muuttunut ja kehittynyt.

”Ennen tämä oli paljon enemmän kausiluontoista, mutta nykyään talvet ovat vähintään yhtä kiireisiä kuin kesät. Tuleva vuosi näyttää hyvältä, olemme myyneet hyvin kursseja.”

PGA Suomi -palkinto Markku Mäkitalolle

Suomalaisen ammattilaisgolfin eteen tehdystä työstä jaettava palkinto ojennettiin tänä vuonna Markku Mäkitalolle ja Alastaro Golfille. Timberwise Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimiva Mäkitalo, 72, on järjestänyt Alastaro Golfissa useana vuonna Nordic Leaguen osakilpailun, Timberwise Finnish Openin.

Kilpailun painoarvo suomalaispelaajille on todella tärkeä, ja kansainväliset pelaajat arvostavat Timberwise Openin vuodesta toiseen yhdeksi Nordic Leaguen parhaista kilpailuista.

Mäkitalo ei missään nimessä ota kunniaa palkinnosta pelkästään itselleen, vaan hän nostaa esiin järjestävän seuran talkoolaiset.

”Ilman Alastaro Golfin jäseniä ja vapaaehtoisia kilpailua ei pystyttäisi järjestämään. Heille menee iso osa tästä palkinnosta. Otamme palkinnon kiitollisina vastaan”, Mäkitalo sanoo.

Kilpailua varten huippukuntoon viritetty kenttä palvelee kilpailuviikon jälkeen myös Alastaro Golfin omia jäseniä. Mäkitalon mukaan tämä on yksi kilpailun mukanaan tuomia positiivia asioita. Myös pelaajilta saatu positiivinen palaute lämmittää parkettimiehen sydäntä.

Mäkitalo sanoo, että neuvottelut Golfliiton kanssa ensi kesän kilpailusta ovat edenneet myötätuulessa.

”Olen luvannut (Juha) Juvoselle, että järjestämme kisan myös ensi vuonna.”

Peter Hagströmille elämäntyöpalkinto

Golfopettajan työn ja arvojen vaalimisesta jaettava Sigge Nyström -palkinto jaettiin Peter Hagströmille. Vuodesta 1989 golfvalmennuksen parissa toiminut Hagström, 62, oli kuin puulla päähän lyöty, kun hän kuuli palkinnosta.

”Ensin olin varmasti kymmenen sekuntia hiljaa. Kun sain sanan suustani, en osannut muuta sanoa kuin kiitos. Onhan tämä aivan järjetön kunnia”, Hagström myöntää.

Sigge Nyström oli suomalaisen golfopetuksen uranuurtaja, ja Hagström on tutustunut hänen uraansa tarkasti, vaikka ei henkilökohtaisesti Nyströmiä tuntenutkaan.

”Tiedän tasan tarkkaan, kuka Sigge oli. Hänen vaikutuksensa siihen, että meillä ylipäätään on tällainen ammatti olemassa, on valtava. Isäni otti Siggeltä paljon tunteja, ja sitä kautta tutustuin hänen työhönsä. Hätkähdyttävän monet niistä opeista ovat vielä tänä päivänäkin toimivia”, Hagström sanoo.

Hagström on pitänyt ammattitaidostaan huolta kouluttautumalla todella aktiivisesti. Suuressa roolissa tässä on ollut huippuvalmentaja Mike Adams, johon Hagström tutustui jo viime vuosituhannella.

”Naureskelimme Miken kanssa, että yksikään niistä asioista, mistä ensimmäisellä kerralla puhuimme, ei pidä enää paikkaansa. Viimeiset viisi vuotta on ollut aika haipakkaa kehityspuolella. Yritän jakaa tuoreinta tietoa myös eteenpäin. Turha tehdä samoja virheitä, mitä me olemme nuorempana tehneet”, Nurmijärvellä aikanaan peräti 21 vuotta päävalmentajana toiminut Hagström toteaa.

Lähde: Suomen PGA:n tiedote

Etsi luettavaa