Hyppää sisältöön

PGA Tour – Kang ja Fowler voittokamppailussa sunnuntaina

Korean Sung Kang jatkaa kärjessä mutta Rickie Fowler ehti jo lähelle lauantaina.

Fowler oli päivän nimi lauantaina. Korean Sung Kang (-17) hidasti tahtiaan kolmannella kierroksella pelaamalla tuloksen 71 (-1). Haastavassa tuulessa päivän tulostaso oli selvästi avauskierroksia korkeampi. Vain kymmenen pelaajaa sai tuloksensa alkamaan kutosella kun torstaina tässä onnistui peräti 38 pelaajaa. 

Fowler viihdytti golfyleisöä lähes täydellisellä pelillä. Hän pelasi 16 reikää kahdeksan alle parin ottaen Kangin seitsemän lyönnin etumatkan kiinni yhteistuloksessa -17. Rickie ei kuitenkaan onnistunut tuomaan kierrosta maaliin asti. Hän missasi par putin metristä seitsemällätoista ja teki neljän putin tuplan kahdeksalletoista. Ero kärkeen kasvoi kolmeen lyöntiin. 

Kierroksen jälkeen Fowler kertoi puttien olleen hyvän tuntuisia ja pallo ei vain kaartunut niin kuin hän oletti. 

Sung Kang pelasi jälleen varman kierroksen osuen kymmeneen väylään ja neljääntoista griiniin. Putteri ei ollut yhtä kuuma kolmannella kierroksella ja korttiin pääsi lipsahtamaan kolme bogia. Viimeiselle kierrokselle Kang (-17) lähtee kolmen lyönnin johdossa ja kärkiryhmän haastajaksi tulee Rickie Fowler (-14). 

Russell Henley (-13) on neljän lyönnin päässä ja Luke List tuloksessa -12. Seuraava joukko pelaajia on vasta -8 ja turhan kaukana uhkaamaan kärkipaikkaa.

Leaderboard

Etsi luettavaa