Hyppää sisältöön

Pelaa alle parin: Nyt on juuri oikea aika vahvistaa lapakontrollia

Golfissa kaikki lähtee siitä, että saavutetaan vakioitu tapa lyödä palloa. Sen jälkeen helpottuu lyöminen myös eri olosuhteissa ja alustoilta.

Vaikka ulkona näyttää talviselta, kevät on jo tulossa ja reilun kuukauden kuluttua palloa lyödään ulkorangella.

Alkukaudella kannattaa panostaa lapakontrollin vahventamiseen. Kun hallitset konemaisesti yhden lyönnin, osaat reagoida muuttuviin olosuhteisiin siten, että ajoitus toimii.

Esimerkiksi alamäki, sivurinteet ja tuuli vaativat pelaajalta mukautumista. Vakiolyönti on kuitenkin lähtökohta myös erilaisten lyöntien tuottamiseen. Kun tunnet yhden kaaren, kierteen lisääminen tai toisen kierteen tuottaminen on paljon helpompaa.

Pelaa alle -opetusartikkelit tarjoavat perustietoa pelin eri osa-alueiden kehittämiseen. Sisältö on laadittu kullekin taitotasolle soveltuvalla tavalla aina jutussa käytettyä terminologiaa myöten. Artikkelit toteutetaan yhteistyössä Hondan kanssa.

Nykyaikaisten lyöntianalysaattoreiden avulla lyönnin vakiointi onnistuu jo ennen ulkokauden alkua. Yllä olevassa videossa pelaaja harjoittelee lievää fadea.

Mailan kulkusuunta on vasemmalle (club path -1) ja pallon lähtösuunta vasemmalle (launch direction -0,9). Kuten kaikissa mailapeleissä pyrimme siihen, että pallo starttaa jotakuinkin siihen suuntaan mihin liike kohdentuu. Pallo kiertää oikealle (curve 0,4R) päätyen sivusuunnassa vähän vasemmalle (side 1,9L).

Videossa esiintyvä pelaaja harjoittele tiukkojen toleranssien avulla toistaen lyöntiä eri mailoilla. Tavoiteena on, että clubpath ja launch direction pysyvät -0,5 ja -1,5 asteen välissä sekä curve ja side ovat alle 5 metriä .

Harjoittele treeniasemasta

Vakioidaksesi lyöntiä tulee alkuasento ja tähtäys olla mahdollisimman vakioituja. Rakenna treeniasema, jossa pallon paikka pysyy samana. Vie pallon ja kohteen väliin suuntakeppi 5 metrin päähän pallosta. Aseta sen jälkeen suuntatikut pallon ulkopuolelle ja jalkojen ja pallon väliin.

Vartalon linjaus on aina kohteen suuntainen, svinginlinja määräytyy sen mukaan, mitä kierrettä haluat pelata. Käännä pallon ulkopuolella olevaa tikkua sen mukaisesti mahdollisimman vähän.

Fadessa starttaa kepin vasemmalta puolelta ja anna pallon kaartua kohteeseen, draw’ssa päinvastoin.

Timo Karvinen valmentaa ja opettaa talvisin GoGolf Loungessa Espoon Kerassa ja kesäisin GoGolf Rangella Leppävaarassa sekä Vuosaari Links -kentällä. Osoitteessa golfvalmennus.fi lisätietoa Timon ja muiden GoGolf-valmentajien opetustarjonnasta.

Kuvauspaikka: Camiral Golf & Wellness Resort, Espanja

Etsi luettavaa