Hyppää sisältöön

Oliver Lindell liittyi GoGolf-perheeseen

Oliver Lindell (keskellä) toimii ensi kesänä GoGolfin tasoituksettoman golfkiertueen tukijana. Kuvassa myös GoGolfin Anna Lindqvist

Golfammattilainen Oliver Lindell ja GoGolf Oy allekirjoittivat ystävänpäivänä kolmivuotisen yhteistyösopimuksen Helsingissä. Sen myötä Lindell toimii esimerkiksi GoGolfin Skrätz-golfkiertueen suojelijana.

Porvoolainen Oliver Lindell, 18, on Suomi-golfin suurin lupaus sitten Mikko Ilosen. GoGolf haluaa olla mukana tukemassa Lindelliä matkalla tavoitteeseensa eli European Tourille. Tulevalla kaudella Lindell pelaa Challenge Tourilla, jonne hän nousi sijoituttuaan viime vuonna upeasti toiseksi Nordic Leaguessa.

”Aivan mahtavaa saada Oliver mukaan GoGolf-perheeseen. Hän on peloton ja kunnianhimoinen nuori pelaaja, joka tekee asioita täydellä sydämellä ja suurin tavoittein”, GoGolfin toimitusjohtaja Hanni Tyry sanoo.


”Olen tyytyväinen saadessani yhteistyökumppaniksi Suomen kovimman golfmedian.”


Oliver Lindell saa yhteistyön myötä taustalleen kovan luokan mediaosaamista. Nuori lahjakkuus on jo herättänyt suurta kiinnostusta loistavien peliesitystensä ansiosta.

”Olen tyytyväinen saadessani yhteistyökumppaniksi Suomen kovimman golfmedian”, Lindell sanoo.

”Seuraava kisani on Nordic Leaguen talvisarjan osakilpailu Barcelonan Luminessa, joka alkaa 25. helmikuuta. Challenge Tour eli varsinainen oma kiertueeni starttaa maaliskuun 23. päivänä Keniassa.”

GoGolfin toimitusjohtaja Hanni Tyry ja Oliver Lindell allekirjoittivat yhteistyösopimuksen tiistaina.

GoGolfin toimitusjohtaja Hanni Tyry ja Oliver Lindell allekirjoittivat yhteistyösopimuksen tiistaina.

Antero Lindell

GoGolf on Suomen suurin golfyhteisö ja golfmedia. GoGolfin kanavista voi ostaa green feet Suomen parhaille kentille. Sopimuksen myötä GoGolf voi käyttää Oliveria markkinointikasvonaan ja hyödyntää Oliverin hyvää presenssiä sosiaalisessa mediassa.

Ensi kesänä GoGolf järjestää golfkiertueita yhteistyökentillään. Oliver Lindell toimii tavoitteellisille golfareille suunnatun tasoituksettoman Skrätz-kiertueen suojelijana. Uuden yhteistyön myötä Lindell tulee siis näkymään GoGolfin kanavissa muutenkin kuin peliesitystensä myötä.

 

Tänään tulossa isoja juttuja ? @oliverlindellgolf ☀️

Henkilön GoGolf.fi (@gogolffi) jakama julkaisu

 

 

Etsi luettavaa