Hyppää sisältöön

Oliver Lindell ja Henni Mustonen voittoihin Audi Finnish PGA Tourilla

Oliver Lindellillä  oli  Lakiston  18:lla viheriöllä syytä hymyyn

Oliver Lindell oli päätöspäivän sankari Lakiston kentällä. Henni Mustonen johti naisten kisaa alusta loppuun.

 Oliver Lindell oli kahden ensimmäisen kierroksen ajan kärjen tuntumassa Lakistossa pelatussa Audi Finnish PGA Tourin kisassa. Virvik Golfia edustava Lindell voitti kilpailun yhteistuloksella -10 (66–70–67).

Lindell lähti sunnuntain kierrokselle täydellä höyryllä, ja ensimmäisen yhdeksän reiän aikana korttiin merkattiin viisi birdieä. Siinä vaiheessa ero takana tuleviin oli venynyt jo sen verran reiluksi, että Lindell pystyi pelaamaan varsin konservatiivista golfia takaysillä.

Sunnuntaina nähtiin myös isoja nousuja tuloslistalla. Alex Hietala (-8) pelasi 65 nousten toiseksi, ja Eeli Kujanpään (-4) 64 lyönnin kierros nosti hänet jaetulle viidennelle sijalle yhdessä neljän muun pelaajan kanssa.

Vahvaa peruspeliä koko kilpailun ajan esittänyt Lindell otti voiton vastaan kokeneen pelaajan tyyneydellä.

”Peli on hyvässä kunnossa, eikä se tuosta huonommin olisi voinut mennä. Tämä oli todella hyvä kisa, kun kenttä oli noin hyvässä kunnossa. Greenit olivat todella nopeat, ja liput vaikeissa paikoissa”, Lindell kertoi.

Audi Finnish PGA Golf Tourin kilpailut toimivat hänelle hyvänä valmistautumisena syyskuussa jatkuvaa Challenge Tour -kautta varten.

”Olen CT-rankingissa sijalla 30. Se ei ole ollenkaan varmaa, nouseeko CT:ltä ketään Euroopan Tourille, mutta ei siitä haittaakaan ole, jos sen rankingin voittaa”, Lindell sanoi.

Kärkikaksikon takana kilpailussa kolmanneksi sijoittui Carl Hellat (-6). Kotikentällään pelannut Miikka Mäkinen (-5) nousi neljänneksi.

Henni Mustonen voiton jälkeen sanaton ja shokissa

Naisten kilpailussa Tahkon Golfseuran Henni Mustonen toteutti kovan tempun johtamalla kilpailua alusta loppuun. Uran avausvoitto pääkiertueelta irtosi yhteistuloksella -1 (70–71–71).

Päätöskierroksella Mustonen teki 16 paria, yhden bogeyn ja yhden birdien.

Voiton ratkettua Mustonen ei ollut oikein vielä sisäistänyt, että hän oli juuri voittanut uransa ensimmäisen Audi Finnish PGA Golf Tourin osakilpailun.

”Olen aika sanaton ja shokissa. Mutta tosi hyvä fiilis on tällä hetkellä!” Mustonen iloitsi.

Henni Mustonen pelasi tuloksellisesti tasaisen hyvän kisan, eikä antanut muille mahdollisuuksia.

Henni Mustonen pelasi tuloksellisesti tasaisen hyvän kisan, eikä antanut muille mahdollisuuksia.

Juha Hakulinen

Mustosen voiton takuuna oli koko kilpailun ajan hyvin toiminut puttipeli. Sunnuntainakin hän upotti useampia yli kolmemetrisiä putteja.

”Putteri oli kuumana, ja sillä sai pelastettua monta kertaa. Mutta ei se koko päivä pelkkää pelastelua ollut, oli siellä monta helppoakin paria joukossa”, Mustonen kertoi.

Mustosella oli koko sunnuntain ajan muutaman lyönnin rako muihin pelaajiin, ja lopputuloksissa ero toiseksi nousseeseen Emilia Tukiaiseen (+4) oli viisi lyöntiä. Krista Junkkari (+4) jakoi toisen sijan Tukiaisen kanssa. Erika Danielsson (+6) oli neljäs.

Kahtena ensimmäisenä päivänä pelatun joukkuekilpailun vei nimiinsä SGA Bombers -joukkue tuloksella -6.

Amatöörigolfareiden kilpailukausi jatkuu jo tulevalla viikolla Helsingin Golfklubilla pelattavalla Erkko Trophylla. Audi Finnish PGA Golf jatkuu kolmen viikon kuluttua Hirsalassa.

Lähde: Tiedote

Etsi luettavaa