Hyppää sisältöön

Nuutisen toinen kierros on alkanut vahvasti Dubaissa, ruotsalainen voitti holarilla itselleen luksuskellon

Sanna Nuutisella oli askelmerkit kohdallaan karsintojen kolmannella kierroksella.

Sanna Nuutinen on kuitannut eiliset bogit aloittamalla vahvasti toisen kierroksensa. Kilpailussa nähtiin eilen myös holari, jossa ruotsalainen Caroline Hedwall voitti itselleen pääsponsori Omegan luksuskellon.

Sanna Nuutinen aloitti eilen ainoana suomalaisena Ladies European Tourilla, Dubaissa. Nuutisen urakka alkoi ensimmäisellä kierroksella väylältä 12.

Kilpailijat pelaavat kentällä poikkeuksellisesti yksin merkitsijän kanssa.

Dubai Moonlight Classic kilpailu pelataan Emirates Golf Clubilla, joka soveltuu myös pimeällä pelaamiseen kentän olevien keinovalojen ansiosta. Kierroksen alku sujui Nuutiselta tasaisesti, sillä 12 pelatun reiän jälkeen hän oli parissa yhdella birdiellä ja bogilla.

Kuudella viimeisellä väylällä joutui Nuutinen tyytymään neljään bogiin, ja lopputulos oli eilisen jälkeen neljä yli parin.

Tänään aamulla 29-vuotias Nuutinen aloitti toisen kierroksensa vahvasti kuittaamalla nopeasti eiliset bogit. Hän aloitti tänään kolmannelta reiältä birdiellä, ja yhdeksän pelatun reiän jälkeen hän on yhteistuloksessa par.

Nuutinen on pelannut vahvasti kentän par 5 -reiät, joilla hän on tehnyt kolme birdieä.

Neljäs birdie tuli reiällä kahdeksan par kolmosella.

Kilpailua johti klo 11 aikaan Ruotsin Caroline Hedwall tuloksella kahdeksan alle parin. Hedwall teki eilen 162 metriä pitkällä par-kolmosella holarin. Se toi ruotsalaiselle Omegan kellon, arvoltaan noin 4 000 euroa.

LET jakoi videon holarista sosiaalisessa mediassa, jossa huomio kiinnittyi lippuun, jossa näyttää olevan ledinauhat ja kellolaatikko. 

Nuutinen on kilpailun ainoa suomalainen, koska Ursula Wikström antoi positiivisen testituloksen kilpailussa otetussa koronatestissä. Myös koronalle altistunut Noora Komulainen joutui kilpailun väliin. Karanteenin kiertueella joutuivat myös Annabel Dimmock ja Catriona Matthew, joilla myös todettiin kisapaikalla tehdyssä testissä koronatartunta.

Etsi luettavaa