Hyppää sisältöön

Niukasti missatut väylät ja kiukutteleva pelikaveri Castrenin harmina: ”Hän ei pysynyt kasassa, ja se oli vähän häiritsevää”

Matilda Castren sijoittui Evian Championshipissä 40:nneksi. KUVA: GETTY IMAGES

Matilda Castrenin Evian Championship päättyi 40. sijaan. Kilpailun voitti Brooke Henderson.

Matilda Castren pelasi paäätöskierroksen tulokseen 70 (-1) ja päätyi tulokseen viisi alle parin kauden neljännessä majorissa Evian Championshipissa. Castrenin yhteistulos oli viisi alle parin.

Suomalainen sijoittui jaetulle 40. sijalle, mikä toi Castrenille palkintorahaa noin 35 000 dollaria.

Kilpailun voittoon pelasi Kanadan Brooke Henderson tuloksella -17. Hän ratkaisi voiton päätösreiällä upottamalla birdie-putin reilusta kolmesta metristä. Toiseksi sijoittui yhdysvaltalainen yllättäjä Sophia Schubert.

Schubert, joka on LPGA:n tulokas, pelasi toiseksi viimeisessä ryhmässä. Hän oli lähellä upottaa birdien itsekin 18. reiällä, mutta pallo jäi roikkumaan reiän reunalle, mikä tarjosi viimeisessä ryhmässä pelanneelle Hendersonille mahdollisuuden voittoon suoraan ilman uusintaa.

24-vuotias peluri ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Hän upotti putin, nappasi uransa toisen major-voiton ja tienasi miljoonan dollaria palkintorahaa.

Brooke Henderson voitti kauden neljännen majorin. KUVA: GETTY IMAGES

Casten kertoi kilpailun jälkeen lähettämässään tiedotteessa, että sunnuntaina peli oli hyvin samanlaista kuin lauantainakin.

”Ei oikein avaukset lähtenyt. Oli paljon sellaisia tilanteita, että olin parin metrin päässä väylästä. Täällä on tosi paksut raffit ja sieltä oli vaikea päästä hyville paikoille. Jos olisin lyönyt enemmän väyläosumia, olisi ollut paremmat mahdollisuudet parempiin tuloksiin”, Castren sanoi.

Viidellä birdiellä ja neljällä bogilla päivästään selvinnyt Castren koki tänä vuonna hieman erilaisen Evian Resort Golf Clubin kentän kuin viime vuonna, jolloin hän sijoittui 19:nneksi.

”Viime vuonna en nähnyt tämän kentän huonoja puolia, mutta tällä viikolla kävi pari huonoa pomppua. Sellaista se välillä on. En ole kovin harmissaan”, Castren totesi tyynesti.

Tyyntä ei sen sijaan ollut Castrenin pelikaverilla Rachel Heckilla, joka koki Evianin kentän haasteet karulla tavalla. Pelikaverin touhu vaikutti myös Castrenin peliin.

”Lopussa oli myös vähän draamaa, kun pelikaveri teki kasin kuudelletoista. Siinä oli kaksi väylää vielä jäljellä, eikä hän pysynyt kasassa. Se oli vähän häiritsevää. Varmasti hänellä oli tosi paha mieli. Hän oli siis vielä amatööri”, Castren sanoi.

16. reikä on par 3, joten Heck pelasi sen peräti viisi yli parin. Myös Matilda teki 16. reiällä bogin samoin kuin 17. reiällä. Hän kuittasi sen päätösreiällä, jonka hän pelasi kisassa yhteensä viisi alle parin.

Evian Championship oli Castrenin ensimmäinen kisa Euroopassa tällä kaudella. Ranskasta alkanut Euroopan valloitus jatkuu vielä kolmen kisan verran. Ensi viikolla pelattava Scottish Open on ohjelmassa seuraavana.

”Lyöminen on hyvää, ja hyvillä mielin ollaan. Ei vain ollut minun viikko”, Castren paketoi kisansa.

Tulospalvelu

Lähde: Matilda Castrenin tiedote

Etsi luettavaa