Hyppää sisältöön

New Yorkin golfhelmi on kaikkien ulottuvilla

Lucas Glover voitti Bethpagen Black-kentällä pelatun US Openin vuonna 2009.

Bethpage Black on maineikas kunnallinen kenttä, jonne pääsee pelaamaan, kun jaksaa jonottaa yön yli pysäköintipaikalla.

BETHPAGE STATE Parkin viiden kentän golfkeskus ponnahti maailmankuuluksi vuonna 2002, kun siellä pelattiin US Open. Se oli ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain Golfliitto eli USGA toi maan suurimman kilpailun kunnalliselle golfkentälle.

Kisa pelattiin Bethpagen Black-kentällä, joka tuntui sopivan erityisen hyvin Tiger Woodsille. Hän johti kilpailua alusta loppuun. Phil Mickelson nousi toiseksi päätöspäivänä.

Woods, jonka tulos oli -3, pelasi kilpailun ainoana alle parin. Se ei yllättänyt, sillä kenttä tiedettiin jo ennakkoon vaikeaksi. Woodsin voiton lisäksi kisa muistetaan suuresta ja äänekkäästä yleisöstä, ja tapahtuma sai mahtavan tunnelman vuoksi paljon kehuja.

Niinpä US Open tuotiin Bethpage Blackille myös vuonna 2009, jolloin yleisön hurjasti kannustama Mickelson jakoi johtopaikkaa viisi reikää ennen loppua. Hän putosi lopulta toiseksi, kun tärkeät putit eivät uponneet. Kilpailun voitti Lucas Glover, joka oli todellinen yllätysnimi.

”Tällä kentällä pitäisi järjestää Ryder Cup. Saisimme yleisöstä ylimääräisen pelaajan”, Mickelson hehkutti tunnelmaa uransa viidennen US Openin kakkostilan jälkeen.

Vasurin toive toteutuu syyskuussa 2024, jolloin Mickelson saattaa olla USA:n joukkueen kapteeni.

Ykköstiillä oleva varoituskyltti herättää ensimmäistä kertaa Bethpage Black Courselle starttaavien keskuudessa monenlaisia ajatuksia.

Ykköstiillä oleva varoituskyltti herättää ensimmäistä kertaa Bethpage Black Courselle starttaavien keskuudessa monenlaisia ajatuksia.

Getty Images

BETHPAGEN OSAVALTIONPUISTOSSA on viisi värikoodein nimettyä kenttää, joista kolme on suunnitellut 1930-luvulla aikansa legendoihin lukeutuva A.W. Tillinghast.  Black on kentistä yhdessä Red Coursen kanssa suosituin.

Paikalliset maksavat kierroksestaan puolet vähemmän kuin vieraspaikkakuntalaiset. Blackillä green fee maksaa 150 dollaria ja Redillä 75 dollaria. Kolmen muun pelaaminen on niiden tasoon nähden huokeaa myös vieraalle, sillä hinta vaihtelee 40-48 dollarin välillä.

”Bethpage Black on New Yorkin julkisista kentistä ehdoton ykkönen. Se on niin mainio ja reilu kenttä kuin olla voi. Hyvin ja järkevästi pelaamalla pärjää, mutta vähänkin heikommista suorituksista se rankaisee kovalla kädellä.”

Näin minulle kuvailivat kenttää puolenyön jälkeen eräät paikalliset golfarit Bethpagen pysäköintialueella syksyllä 2011. Heillä oli kova hinku päästä kiertämään huippukenttä, joten he olivat tulleet jonottamaan hyvissä ajoin lähtöaikaa seuraavalle päivälle.Systeemi on selvä ja reilu. Jo vuorokautta aiemmin voi ajaa auton numeroidulle pysäköintipaikalle, ja caddiemaster jakaa pelipäivän valjetessa autoa kohden neljä numeroitua lippua, joilla voi lunastaa paikan haluamalleen kentälle. Vähintään yhden henkilön on oltava koko odotusajan autossa.Tuolloin ensimmäiset olivat tulleet paikalle iltayhdeksältä ja pitäneet keskenään pienet grillijuhlat. Sen jälkeen he olivat nukkuneet autoissaan muutaman tunnin.

Kierros Black Coursella täytti kaikki lupaukset ja omat odotukseni. Näyttävän avausreiän jälkeen vastaan tulee keskinkertaisiakin väyliä. Loppupätkä kahdeksikosta eteenpäin on silkkaa ilotulitusta ja reilua taitojen mittaamista.


Bethpage State Park Golf

  • Sijaitsee Long Islandilla, New Yorkin kupeessa
  • Viisi kunnallista kenttää: Black, Red, Blue, Green ja Yellow
  • Pelikierroksia vuosittain yli 200 000
  • Black Course isännöinyt US Openia vuosina 2002 ja 2009.
  • Ryder Cup pelataan kentällä syyskuussa 2024

BETHPAGEN GOLFKESKUKSEN henki on hyvin välitön ja rento. Klubitalon palvelut ravintolaa myöten kohtuuhintaisia. Vierailua voi lämpimästi suositella uusia kokemuksia golfin kautta janoaville

Bethpage Blackilla pelattavasta kauden toisesta majorista voi ennustaa hurjaa kansanjuhlaa. Tiger Woodsin Masters-voiton jälkeen tunnelma on varmasti latautunut, ja yleisö varmasti haluaa kantaa Tigerin kohti 16. major-voittoaan. Myös Phil Mickelsonin näkeminen livenä irrottaa urheiluhulluiksi tunnetuista newyorkilaisista ennätykselliset desibelit.

Bethpage Black Coursea on vuoden kymmenen vuoden takaisesta majorista vaikeutettu entisestään. Kaikki viheriöbunkkerit ja useat väyläbunkkerit on uusittu, kaksi viheriötä on remontoitu ja kahdettatoista reikää on pidennetty 20 metrillä.

Brooks Koepkan viime vuonna tekemä PGA Championshipin kaikkien aikojen alin voittotulos (264 lyöntiä) jää suurella todennäköisyydellä rikkomatta, mutta tunnelma on varmasti huipussaan.

PGA Championshipin näyttävät suorana lähetyksenä Viasat ja Viaplay

Etsi luettavaa