Hyppää sisältöön

Nelly Korda hakee täydellistä lyöntiä – puhelimen muistissa 6 000 svingiä

Nelly Korda on svingin ja lyömisen osalta ehdotonta ykkösketjua. Lähipelissään ja putteri kädessään turhan usein hapuilevan Kordan kovuutta tuloksentekijänä koetellaan majorin viimeisellä kierroksella. Kuva: Getty Images

Nelly Kordan svingiä pidetään yleisesti naishuippujen parhaana. Maailmanlistan kakkonen on luonut täydellisen svingin rakentamisesta itselleen lähes pakkomielteen, josta esimerkkinä on ehtymätön halu kuvata ja katsoa svingejään, sekä säilyttää niitä puhelimen muistissa.

Nelly Korda on meneillään olevassa The Chevron Championshipissa kahden lyönnin päässä kärjestä kuudentena. Kärkikymmenikön pelaajista hän paitsi suurin tähti, myös ehdoton yleisön suosikki.

Kordalla on ansiolistallaan toistaiseksi vain yksi major-voitto sekä olympiakultaa Tokiosta. Chevron Championshipissa hän on ollut kahdella viimeisellä osallistumiskerrallaan toinen ja kolmas.

”En ole tällä kaudella vielä saanut parasta osaamistani esiin. Teen töitä sen eteen jatkuvasti, toivottavasti palaset loksahtavat kohdalleen oikealla hetkellä”, hän kertoi mediatilaisuudessa ennen kisan käynnistymistä.

Kordan puhuessa haasteistaan, hän yhdistää ne lähes aina svingiinsä.

”Minulla on kuvaamista varten kolmijalkainen teline. Jos minun pitäisi pyytää isääni (tennistähti Petr Korda) kuvaamaan lyöntejäni, hän jäisi pois kaikista harjoituksistani”, Korda kertoo.

”Yhden harjoituksen aikana saatan kuvata 20-30 lyöntiä, niin pitkään että olen tyytyväinen.”

”Nellyn kanssa pelaaminen antaa lähes saman kokemuksen, minkä saa Adam Scottin svingistä. Nellyn svingi on niin kaunis ja tempo upea”, Jordan Spieth ylisti pelikaveriaan PNC Championshipissa edellisvuoden lopulla. Molemmat pelasivat major-voittajien kisan isänsä kanssa.

Kaikista kehuista ja mainiosta menestyksestä huolimatta Nelly Korda kertoo ”nikkaroineensa” svingiään melkoisesti viimeisten viikkojen aikana videot apunaan.

Puhelimeensa tallennettuina olevien svingien määrän (6 000) hän näkee jopa nolona.

”Minun on pian ostettava lisää muistitilaa iCloud-palvelusta videoiden tallentamiseen.”

The Chevron Championshipin viimeiselle kierrokselle Korda lähtee sunnuntaina klo 20.00 Suomen aikaa parinaan Korean Hyo Joo Kim.

Kenttäpelissä Korda on pärjännyt perustilastojen mukaan kilpasiskoilleen riittävän hyvin. Viheriöosumien määrässä on kärkikolmikkoa edellä.

Sunnuntaina leveällä The Club at Carlton Woods -kentällä ratkaisut syntyvät todennäköisesti lähestymisten tarkkuuden, lähipelin ja puttien onnistumisten kautta.

Matilda Castrenin sijoitus on 36:s, eroa kärkeen on kymmenen lyöntiä. Castren lähtee kierrokselleen klo 17.20.

Tulospalvelu

Lähde: Golf.com

Etsi luettavaa