Hyppää sisältöön

Myös Ilosen taival päättyi vastustajan eagleen

Mikko Ilonen joutui laulukuoroon Skotlannissa.

Mikko Ilonen pelasi viisi alle parin ja hävisi reikäpeliottelunsa Maximillian Kieferiä vastaan. Saksalainen teki viimeiselle reiälle upean eaglen, tosin birdiekin olisi riittänyt voittoon.

Mikko Ilonen voi alkaa keskittyä olympiagolfiin jo etuajassa. Ilonen hävisi toisen kierroksen ottelunsa saksalaiselle Maximillian Kieferille, joka teki chippasi pitkästä karheikosta eaglen sisään päätösreiällä.

Ilonen lähti päätösreiälle reiän takaa-ajoasemassa, kun hänen lyhyt birdieyrityksenä meni hiuksenhienosti ohi 17. reiällä. Päätösreiän avauksen Ilonen löi pahana hookina, mutta hänen onnekseen se päätyi viereiselle väylälle, josta hän pääsi jatkamaan yli 500-metrisellä reiällä väyläpuulla. Jatkolyönnin Ilonen löi greenin kanttiin karheikkoon aivan kuten vastustajansakin.

Ilonen oli chippivuorossa ensimmäisenä, ja lahtelainen löikin upeasti aivan reiän viereen. Pitemmässä karheikossa ollut Kiefer pohti pitkää mailavalintaansa ja vaihtoi wedgen viime hetkellä kertaalleen toiseen. Se kannatti, sillä Kiefer löi täydellisen chipin joka soljui sopivalla vauhdilla keskelle reikää, kas näin: 

Näin Kiefer jatkaa pelejä ja kohtaa huomenna Englannin Daniel Brooksin, joka pudotti jatkossa maanmiehensä Chris Woodin.

Ilosen ei tarvitse hävetä suoritustaan, sillä hän pelasi kierroksensa viisi alle. Kieferin reikäpelitulos oli seitsemän alle.

Kilpailun live scoring


Seuraa kilpailua Viasat Sport -kanavalta tai Viaplayltä. Kun tilaat Viasatin täältä, saat kaupan päälle GoGolf-lehden vuosikerran.


Etsi luettavaa