Mitä bägissä Robert MacIntyre? – Matkassa mukana 20 mailaa ja hyvän mielen mailahuppuja

Teemu Tyry
Kauden 2019 tulokkaaksi European Tourilla valittu Robert MacIntyre tekee viimeiset valintansa bäginsä sisällön suhteen vasta kisapaikalla. TaylorMaden sopimuspelaaja on peliensä takkuiltua poiminut draiverinsa ja putterin yhteistyökumppaninsa kilpailijoiden tuotevalikoimista.
Melkoinen osa suomalaisista huippugolfin seuraajista muistaa Robert MacIntyren Vierumäen 2018 Challenge Tour -kilpailusta. Hän uusi voitosta Kim Koivun kanssa ja joutui taipumaan kakkoseksi.
Esitykset kauden aikana olivat kuitenkin niin vahvoja, että skottivasuri ansaitsi paikkansa DP World Tourille.
Vuonna 2019 menestystä tuli pääkiertueella useaan otteeseen, ja hänet valittiin kauden tulokkaaksi. Ensimmäistä ykköstilaansa MacIntyre joutui kuitenkin odottamaan syksyyn 2020, Kyproksen kilpailuun.
Parhaimmillaan MacIntyre oli vuoden 2021 alkuvaiheilla maailmanlistan sijalla 42:s kilpaillen tasapäisesti Phil Mickelsonin ja Brian Harmanin kanssa maailman parhaan vasurin tittelistä.
Vire kuitenkin hävisi, kunnes syksyllä 2022 MacIntyre saavutti ensimmäistä voittoaan huomattavasti merkittävämmän ykköstilan Marco Simone Golf Clubilla Roomassa. Voiton arvoa nostaa erityisesti se, että hän kukisti jännittävässä loppuratkaisussa Matt Fitzpatrickin, joka oli kolme kuukautta aiemmin voittanut US Openin.
MacIntyre puolustaa ykköstilaansa tulevalla viikolla pelattavassa Italian Openissa. Toinen perättäinen menestys Roomassa nostaisi skotin mahdollisuuksia Ryder Cup -joukkueeseen pääsyyn melkoisesti.
Nykyisellään maailmanlistan sijoitus on hämmästyttävän alhainen 90:s, eikä MacIntyre ole villiä korttia havittelevien pelaajien listalla ensimmäisellä sivulla.
Kilpailevan merkin tuote Augusta Nationalin hupun alla
Pelillisestä lamastakin johtuen hänen TaylorMade -bägiinsä on tullut viimeaikoina muutoksia draiverin ja putterin osalta. Yhteistyökumppanin tuotteet ovat joutuneet nurkkaan.
Oheisella videolla MacIntyre kertoo tavastaan kuljettaa mukanaan tavaonomaista suurempaa määrää mailoja, muun muassa kahta kolmen wedgen sarjaa.
Mailojen hupuissa MacIntyre suosii mukavia ajatuksia tuovia kenttiä, kuten Augusta Nationalia, sekä edustamaansa Loch Lomondia.
Ainakin draiverin osalta Augusta Nationalin nostaminen esiin on yhteistyökumppanille mielusampi valinta kuin Titleistin hupun tuominen TaylorMaden bägiin.
Kahdessa edellisessä kilpailussaan MacIntyre on pelannut pirteästi sijoittumalla kuudenneksi ja seitsemänneksi.
Korea Championshipissa Tapio Pulkkanen on skotin kanssa samassa yhteistuloksessa -5, vieläpä samoin kierrostuloksin (69-70), joten he saattavat pelata lauantaina yhdessä.
Week-to-week @robert1lefty travels with 20 clubs, including a couple of special heads covers… #KoreaChampionship pic.twitter.com/SMwAVzleuu
— DP World Tour (@DPWorldTour) April 26, 2023
Robert MacIntyreN bägin sisältö
Maila | Merkki ja malli | |
---|---|---|
Draiveri | Titleist TSi3 | Vaihtoi mailaan vuoden 2023 alussa. Aiemmin bägissä oli TaylorMaden Stealth Plus. |
Väyläpuut | TaylorMade Stealt Plus (15° ja 19°) | Varsi molemmissa Mitsubishi Tensei AV Raw White 85 TX. |
Hybridi | TaylorMade Stealth Rescue | Käytössä riippuen kentästä ja olosuhteista vaihtoehtona pisimmälle raudalle. |
Raudat | TaylorMade P7MC (4–9) | Klassisen muotoilun lisäksi varsin vähän offsetiä. |
Wedget | TaylorMade Hi Toe Raw (50° ja 60°) | Tuottavat tavanomaista enemmän spinniä, anteeksiantavat |
Wedge | Titleist Vokey SM9 (56°) | |
Putteri | Odyssey Versa 7 | MacIntyre käytti pitkään TaylorMade Spider X -putteria, kokeillen myös TP Bandon 3 -mallia |
Pallo | TaylorMade TP5x | Pallossa tunnisteena Skotlannin lippu |