Hyppää sisältöön

Mikko Korhosella huippukierros Etelä-Afrikassa – 208-senttinen big hitter omilla luvuillaan

Mikko Korhonen lähtee kahdelle viimeiselle kierrokselle erinomaisista asemista. KUVA: GETTY IMAGES

Mikko Korhonen nousi jaetulle kolmannelle sijalle kierroksensa jälkeen DP World Tourin kilpailussa. Sami Välimäki ja Tapio Pulkkanen ovat hyvissä asemissa. Myös Kalle Samooja menossa kirkkaasti jatkoon.

Suomalaispelaajien aamukierros sujui kokonaisuutena erinomaisesti. Kalle Samooja (-6) nousi cut-rajan oikealle puolelle. Sami Välimäki ja Tapio Pulkkanen jakavat 11:tä sijaa tuloksella -9, kun toinen kierros on vielä suurella osalla pelaajia kesken.

Suomalaisista ainoana ilman pareja suurempia tuloksia kierroksensa läpivienyt Mikko Korhonen on kivunnut jaetulle kolmannelle sijalle. Perjantaina birdejä syntyi seitsemän. Korhosen tulos on -11 (69-65)

Torstaina Korhonen teki kaikki neljä birdieään viiteen ensimmäiseen reikään. Toisella kierroksella jakauma oli tasaisempi.

”Tämä kenttä on vähän viime viikon baanaa haastavampi, mutta tosi pehmeä sateiden jälkeen. Ihan tikanheittoa on lyöminen täällä”, Korhonen kuvaili torstain jälkeen olosuhteita.

Korhonen säilynee kärkikymmenikössä, kun kaikki pelaajat ehtivät pelata toisen kierroksen loppuun. Hänellä on Afrikasta saavutuksistaan kirkkaimpina aiemmilta vuosilta toinen ja kolmas sija Tshwane Openista.

Kilpailussa on yllätysjohdossa Sunshine Tourin pitkälyöntisin pelaaja James Haart du Preez tuloksella -15.

Torstaina 208-senttinen Du Preez iski tauluun luvun 63. Perjantain tulos 66 antoi etumatkaa tuloslistan toisena olevaan pelaajaan Oliver Bekkeriin (-12) kolme lyöntiä.

Du Preezin sijoitus maailmanlistalla on 1415:s. Hän ei vielä ole voittanut maailmanlistan pisteisiin vaikuttavia kisoja.

Lyöntiensä pituuden kautta hän on hämmästyttänyt jo muuallakin kuin kotikiertueellaan Sunshine Tourilla.

Kotikiertueella Du Preezin avauksien keskimitta kaudella 2020–2021 oli peräti 373 jaardia.

James Haart du Preez pelasi alkukaudesta villillä kortilla PGA Tourin kisassa Kaliforniassa karsiutuen selvällä marginaalilla.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa