Hyppää sisältöön

Mikko Korhonen tuuletteli kahta eaglea Hollannissa – Sami Välimäellä vahva kiri

Mikko Korhonen villiintyi vasten tapojaan tuulettamaan kentällä tehtyään eaglen 65 metrin matkalta viimeisellä väylällä. KUVA: GETTY IMAGES

Mikko Korhonen (-5) teki Dutch Openin avauskierroksellaan kahdelle viimeiselle par-viitoselle eaglet, ja nousi neljänneksi. Johdossa on isäntämaan Joost Luiten (-7).

Mikko Korhosella oli riemukas päätös kierrokselleen Bernardus Golfissa käynnistyneessä DP World Tourin kisassa.

Tehtyään 11:lla bogin, Korhonen oli yhden alle parin ja tuloslistan keskivaiheilla.

Seuraavalla (par-5) hän teki eaglen päästyään kahdella viheriölle.

Varsinainen hekuma tuli viimeisellä väylällä, joka sekin on par-viitonen.

Vasemmalle suuntautuneen avauksen jälkeen Korhonen ei yltänyt viheriölle. Kolmas lyönti lähti ilmaan noin 65 metrin päästä ja upposi reikään.

Onnistuminen palkittiin kunnon aplodeilla, jotka Korhonen otti vastaan railakkaasti tuuletellen.

Kierrostulokseksi tuli mainio 67,-5 joka oikeutti kierroksen neljänteen sijaan.

”Tämä maistui kyllä! Oli 65 metriä matkaa, pallo otti yhden pompun ja meni sisään. Vähän siinä oli onneakin matkassa. En muista kyllä montaa kahden eaglen rundia”, Korhonen kommentoi.

”Muutenkin oli hyvä päivä. Tämähän on ihan links-peliä täällä, tiukat pinnat ja aika hitaat greenit. Aika napakka tuuli myös. Kun meikäläinen pelaa linksillä -5, niin pitää olla tyytyväinen!”

Mikko Korhosella on menestyshistoriaa Hollannista. Hän teki vuoden 2015 kisassa finaalikierroksen parhaan tuloksen 63 ja nousi seitsemänneksi.

Eddie Pepperell päivän yllättäjä

Kilpailun johtoon kiri kahdeksan birdietä tehnyt Hollannin Joost Luiten (-7). Lyönnin päässä hänestä ovat pitkään pimennossa ollut Eddie Pepperell (-6) sekä Rasmus Højgaard (-6).

Pepperell jätti tarkoituksella harjoituskierroksen pelaamatta. Tätä hän perusteli sillä, että haluaa säästää energiaa itse kisaan ja pääsee keskittymään lähipelin hiomiseen.

Pepperell on viimeksi sijoittunut pääkiertueella kymmenen joukkoon loppuvuodesta 2020. Maailmanlistalla sijoitus on jo päälle 500:n.

Vuoden 2019 kisan voitti Sergio Garcia, joka sai kalkkiviivoille asti kovan vastuksen toiseksi sijoittuneesta Nicolai Højgaardista, Rasmuksen kaksoisveljestä.

MAINOS. DP World Tour ja LPGA on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplaystä. Tästä palveluun >>

Sami Välimäki tarttui itseään niskasta

Sami Välimäen aamukierros lähti väärään suuntaan. Hän oli kuusi reikää pelattuaan jo neljä yli parin ja tuloslistan hännillä.

”Kyllä siinä oli lyönnin tempon osalta etenkin huonoa tekemistä”, Välimäki myönsi.

Seitsemännellä hän teki birdien, joita kertyi 11 seuraavan väylän aikana peräti neljä.

Korhosen tavoin myös Välimäki kunnostautui viimeisellä. Lähes 330 metrisen avauksen jälkeen viheriölle oli matkaa 200 metriä.

Pallo päätyi muutamaan metriin lipusta. Eagle-putti päätyi reiän pohjalle. 12 viimeistä reikää pirkkalalainen pelasi kuusi alle parin ja sai tulokseksi 70,-2.

”Hyvin sain käännettyä kesken kierroksen. Tekeminen parani päivän edetessä, kaksi viimeistä kolmannesta olivat mainioita.”

Dutch Openin on kisa, jossa Sami Välimäki teki syksyllä 2019 debyyttinsä pääkiertueella. Tuloksena oli tuolloin karsiutuminen Amsterdamissa, The Internationalilla.

”Bernardus Golf on oikein hyvä kenttä, hyvin viihdyn siltäkin osin. Tämä vaatii hieman tuulta turvakseen”, hän arvioi kenttää, jolla edelliskaudella Kristoffer Brobergin voittotulos oli todella kova,-23.

Kalle Samooja (-2) jakaa Välimäen kanssa sijalukua 29.

Mikko Korhonen avaa perjantaina latua

Mikko Korhosen ja Kalle Samoojan lepo jää lyhyeksi, sillä molemmat ovat aamupäivän ryhmissä.

Korhonen (8.30) pääsee ryhmänsä kanssa tyhjälle kentälle ensimmäisinä.

Samoojan lähtöaika on 10.30, Välimäen 14.50.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät kisan neljä päivää suorana.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa