Hyppää sisältöön

Mikko Ilonen tuskaili takaysin väsymyksen kanssa Italiassa

Mikko Ilonen luonnehtii Italian Openia puttikilpailuksi

Mikko Ilosen päivä käynnistyi torstaina upeasti Italiassa. Loppua kohden mies kuitenkin hyytyi ja Ilonen myönsi olleensa väsynyt kierroksen lopulla.

Mikko Ilonen pelasi tuloksen 70 (-1) Italian Openin avauskierroksella. Lahtelainen sijoittuu tuloksella vasta sijalle 91 kovan tulostason kilpailussa. Resort-kenttä on pehmeä ja pelaajat heittivät tikkaa lipuille läpi päivän. 

”Melkoinen puttikilpailu tämä on. Tulos oli hyvin keskinkertainen. Päivän viimeisestä lähdöstä ei ole ainakaan etua kun viheriöt ovat pehmeät – ne muuttuvat todella pomppuisaksi kun kaikki ovat kävelleet ne läpi”, Ilonen kirjoitteli Facebookissa. 

Päivän keskeytti myös pieni ukkostauko kun Ilonen oli pelannut vasta kuusi reikää kierrostaan. Tässä vaiheessa peli oli rullannut upeasti ja Ilonen oli kierrosta jo kolme alle parin. 

”Menetin vähän rytmiä tauon aikana. Pari huonoa lyöntiä kierroksen keskivaiheilla toi bogit korttiin. Lopussa oli hyviä paikkoja saada osumia, mutta se ei tällä kertaa ollut tarkoitettu menemään sisään. Pakko myöntää, että mies oli vähän väsynyt kierroksen lopussa. Nyt vähän pastaa ja aamulla 9.30 takaisin tiille”, Ilonen runoili englanniksi. 

Mikko Korhonen on parhaana suomalaisena sijalla 41 tuloksessa -3. Ilonen jakaa sijan 91 ja Tapio Pulkkanen (+3) sijaa 146. 

Kisan kärjessä etenevät Richard Sterne, Robert Rock ja Laurie Canter tuloksella 63 (-8).

Kilpailu nähdään suorina lähetyksinä Viasat Golfin ja Viaplayn kanavilla.

Etsi luettavaa