Hyppää sisältöön

Matilda Castrenin vahva kierros päättyi pettymykseen – eagle-putti päätyi kauas viheriön ulkopuolelle

Matilda Castren sivusi avaupäivänä omaa ennätystään Siam Country Clubilla, mutta viimeisen viheriön tapahtumat jätttivät jossiteltavaa. Kuva: Getty Images

Matilda Castren (68,-4) pääsi viimeisellä viheriöllä puttaamaan eaglea joka olisi nostanut hänet tässä vaiheessa yksinään kisan kärkeen Vauhtia ei ollut tarpeeksi, pallo valui lopulta rinnettä myöten viheriön ulkopuolelle. Ensimmäisen kierroksen päätyttyä Castren on 17:na, kolme lyöntiä johtavista pelaajista.

Matilda Castren sai mainion startin LPGA:n kauden toisessa kilpalussa edelliseltä vuodelta itselleen tutulla Siam Country Clubin kentällä.tavoin Matilda piti viimeiselle väylälle asti bogit poissa tuloskortistaan, teki viisi birdietä, ja omasi hyvät mahdollisuudet kivuta par-viitosella birdiellä kärkitulokseen.

Castrenin avaus oli väylällä, josta hänen väyläpuulla matkaan lähettämänsä toinen lyönti päätyi viheriön etureunaan. Matkaa oli pitkälti yli 20 metriä, reikä hankalasti ylätasanteella. Castren joutui ottamaan puttinsa linjan kallistuksen takia kulkemaan viheriön oikean reun ulkopuolelta.

Vauhtia ei ollut tarpeeksi, pahin mahdollinen tapahtui ja pallo valui vauhtiaan kiihdyttäen sivurinnettä pitkin viheriön ulkopuolelle. Neljänteen lyöntiinsä Castren jäi lähes sama matka kuin kolmanteen. Nosto viheriölle päätyi pariin metriin, par-puttinsa Castren missasi tehden siis tilauksessa olleen birdien sijasta bogeyn.

Castren osui yhtä lukuunottamatta kaikkiin väyliin avauksillaan, viheriöosumia oli 15, joka tullee olemaan tuloslistan ensimmäisellä puoliskolle sijoittuvien pelaajien keskuudessa lähellä neljän kierroksen keskiarvoa.

Vahva lyöminen Castrenin ilonaiheena

Tiedotteessaan Castren nosti esiin tyytyväisyytensä kenttäpeliin.

”Lyöminen oli tänään hyvää, se on positiivista. Löin myös muutaman todella pitkän draivin, ja muutenkin draivit olivat hyviä.”

Viimeisen reiän tapahtumat unohtuvat perjantain kierroksen lähestyessä, mutta tuoreeltaan ne harmittivat

”Jäi vähän paha maku suuhun siitä lopusta. Pari puttia muutenkin jäi ihan vähän lyhyeksi reiästä. Se jäi vähän nakertamaan.”

Pidemmän aikaa pienten selkäongelmien kanssa painineella Castrenilla oli avauskierroksella jälleen hieman haasteita alaselän kanssa, mutta hän suuntasi kierroksen jälkeen huoltamaan sitä, jotta kivut eivät yltyisi tulevinakaan päivinä liian koviksi.

”Tämä oli vasta ensimmäinen päivä. Katsotaan, miten huomenna sujuu”, Castren tuumasi.

Jalka on pidettävä kaasulla

Edelliskaudella suomalaiselta (70-68-68-68,-14) jäivät huipputulokset tekemättä. Sijaluvuksi tuli 30:s. Voittaja Nanna Koerstz Madsen sai Kiinan Xiuy Linin kanssa tuloksekseen 262,-26.

Pelin henki on meneilläänkin olevassa kisassa se, että osallistujat osuvat kovalla prosentilla leveille väylille ja varsin suurikokoisille viheriöille. Kärkitaistoon mielivien osalta Siam Country Clubilla neljän kieroksen tuloksen on oletettavasti painuttava -20:n paremmalle puolelle.

Tuloksentekoa jarruttavat vaikeasti luettavat hitaat viheriöt, joilla ruohon kasvusuunnan vaihtelut ovat huomattavasti suurempia, kuin mihin LPGA:n pelaajat ovat USA:ssa tottuneet.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa