Hyppää sisältöön

Matilda Castrenilla iso vaihde päällä LPGA:n karsinnoissa – kavensi eron kärkeen neljään lyöntiin!

Ero kisan kärkeen kaventui kolmannen päivän jälkeen neljään lyöntiin

Matilda Castren pelasi päivän parhaisiiin kuuluvan kierrostuloksen (68,-3) ja nousi 98 pelaajan joukossa seitsemänneksi vain neljän lyönnin päähän USA:n Yealimi Nohista.

Matilda Castren ja caddie/valmentajansa Petteri Nykky ovat saaneet todella toimivan spiritin päälle Pinehurst No. 6 -kentällä Pohjois-Carolinassa. Castren (71-69-68,-5) on parantanut sijoitustaan kierros kierrokselta. Ennen perjantaita eroa johtavaan pelaajaan oli kuusi lyöntiä, kolmannen kierroksen jälkeen vain neljä, sijoitus on jaettu seitsemäs. Viimeinen tulos (top-45 ja saman tuloksen jakavat) jolla tässä vaiheessa olisi saamassa kortin, on seitsemän lyöntiä Castrenin vastaavaa heikompi.

Espoon Golfseuran kasvatti, nykyisin Linna Golfia edustava Castren on viisi kierrosta ennen karsinnan päättymistä loistavissa asemissa ja tuloslistalla myös paras eurooppalainen  yhdessä Saksan Esther Henseleitin ja Tsekin Klara Spilkovan kanssa.

Neljäs kierros pelataan lauantaina, tämän jälkeen pelaajilla on kolmen päivän valmistautumisjakso ennen neljää Pinuhurst No. 9 -kentällä pelattavaa kierrosta.  Ennen karsinnan käynnistymistä Castren kertoi GoGolfille, että Petteri Nykky on neljän ensimmäisen kierroksen ajan mailapoikana. Viimeisille kierroksille ratkaisua caddiestä ei vielä tuolloin ollut.

Kovin valitettavalta tuntuisi se, että fantastisesti sujunut yhteistyö katkeaisi  kisan puolivälissä Castrenin uran ylivoimaisesti  tärkeimmässä kilpailussa.

Karsintafinaalissa jaetaan osallistujien kesken palkintorahaa 150 000 dollaria. 

Tulosseuranta

Etsi luettavaa