Hyppää sisältöön

Yhteistyössä : Hotel Levi Panorama

Maaginen Levi – koe Suomen eksoottisin golfkenttä

Moni matkustaa Lappiin revontulien takia kauempaa. Levillä niistä voi päästä nauttimaan jopa golfkentällä.

Kesällä Levillä on mahdollista pelata golfia kellon ympäri, ja golfin lisäksi tarjolla on paljon erilaista tekemistä. Majoittua kannattaa matkailukeskuksen ainoassa rinnehotellissa, Hotel Levi Panoramassa.

Kotimaan matkailu on saanut koronaepidemian myötä piristysruiskeen, kun moni on päässyt katsomaan kotimaata uudesta näkökulmasta. Myös golfarit ovat matkustaneet maan rajojen sisäpuolella aktiivisesti ja hakenut eksoottisia elämyksiä Suomesta.

Golf on suosittua Levillä myös ruskan aikaan.

Yksi kiehtovimmista golfkohteista on Levi, jossa sijaitsee Suomen pohjoisin ja varmasti eksoottisin golfkenttä. Ei ihme, että kentän suosio kasvaa tasaisen varmaa tahtia, kun sana kiirii ja moni matkustaa mielellään Leville golfmailojen kanssa yhä uudelleen.

Poro vastassa jo klubilla

Poroista saa Levillä vapaan dropin.

Levi Golfissa pelaajaa saattaa olla vastaanottamassa caddiemasterin lisäksi ihka elävä poro. Poroihin saattaa törmätä myös kentällä, joten etukäteen on hyvä lukea läpi paikallissäännöt – ihan siltä varalta, että poro sattuu haittaamaan esteetöntä svingiä.

Näin vapaudut poroista Levillä

Pelaaja on oikeutettu vapautumaan poron haittaamisesta. Haittaamiseksi katsotaan, jos poro haittaa pelaajan pallon lyömistä, pelaajan lyöntiasentoa tai on suoraan pelaajan pallon ja viheriön välissä. Vapautumiseen käytetään sääntöä 16.2 eli vaarallisen eläimen tilanne ja/tai mallipaikallissääntöä F-23 eli tilapäinen kiinteä haitta..

Luonto on muutenkin vahvasti esillä Levi Golfissa. Ilta-auringossa varjojen pidentyessä ja Levitunturin kohotessa taustalla tunnelma on suorastaan maaginen.

Upean luonnon ja maisemien ohella golfelämyksestä tekee nautinnollisen selkeä ja vaihteleva layout. Suorien reikien lisäksi doglegejä löytyy tasaisesti molempiin suuntiin, kahta samanlaista reikää ei tule vastaan. Kentällä on sopivasti korkeuseroja, ja sen kiertää mielellään kävellen.

Vaihtelevuutta ja haasteita lisäävät erilaiset vesiesteet. Ykkösreikä lyödään pienen lammen yli ja taustalla kimmeltää Taalojärvi, joka tulee peliin alku- ja loppupään reiällä. Pari väylää kulkee Ounasjoen maisemissa. Ojissa virtaa niin kirkas vesi, että niistä voisi melkein kuvitella täyttävänsä vesipullon.

Levi Golf sijaitsee Ounasjoen ja Levitunturin välissä. Kentän keskellä sijaitsee Taalojärvi.

Kenttä sopii erinomaisesti kaikentasoisille pelaajille, sillä takatiiltä pituutta on yli 6 300 metriä (par 73). Klubitiiltä reikien yhteismitta on 5 942 metriä. Haastavin osa-alue Levillä ovat avaukset. Mutta jos avauspeli toimii, hyvän tuloksen tekeminen on mahdollista, sillä lähestymissä on hyvin tilaa ja viheriöt ovat suurehkoja.

Yleensä kenttä on heinäkuusta eteenpäin leveyspiiri huomioon ottaen hyvässä kunnossa. Heinäkuu ja ruska-ajat ovat kuuminta sesonkia talvikauden ulkopuolella.

Levin ainoa rinnehotelli

Hotel Levi Panorama sijaitsee Eturinteiden kupeessa. Hotellihuoneista avautuvat upeat maisemat.

Erinomainen paikka majoittua Levin-matkalla on Hotel Levi Panorama, joka sijaitsee maisemallisesti huikealla paikalla Eturinteiden kupeessa. Hotelli, jossa on yhteensä 170 huonetta, on moderni ja tilava.

Hotellihuoneista ja sviiteistä avautuvat upeat näköalat, joten Lapin tunnelmaan pääsee ihan vaan ikkunoista ulos katsomalla. Golfpäivä käynnistyy Panorama-ravintolan maittavalla aamiaisella, jossa tarjoillaan raikkaita makuja Lapin luonnosta.

MAINOS

Kahden vuorokauden golfloma kahdelle kesällä Levillä 199 € (norm. 279 €). Sisältää kaksi yötä Hotel Levi  Panoramassa aamiaisineen sekä kaksi kierrosta golfia kahdelle.

GoGolf Shopiin >>

Hotellin asukkaat pääsevät nauttimaan Levin kylän palveluista kätevästi gondolihissillä tai portaita pitkin.

Panorama-ravintolan lisäksi ravintolapalveluita löytyy kattavasti kylältä. Ruokailla voi myös klubiravintolassa.

Aktiviteetteja kaikenikäisille

Ympärivuotisena lomakohteena Levi tarjoaa monipuolisen kattauksen erilaisia aktiviteetteja. Golfin lisäksi kesällä ja syksyllä voi harrastaa esimerkiksi maastopyöräilyä ja vauhdin hurmaa tarjoavaa kesäkelkkailua.

Koko perheelle löytyy tekemistä esimerkiksi mini- ja frisbeegolfin parissa, trampoliinipuistossa ja Activity Parkissa, jossa pääsee kokemaan muun muassa lähes kilometrin mittaisen Santa’s Zipline -vaijeriliukumaratonin.

World Cup -rinteiden näköalahississä voi nauttia Pallaksen, Aakenuksen, Oloksen ja Ylläksen tunturimaisemien lumon. Ne, joille pelkkä katselu ei riitä, voivat lähteä samoihin maisemiin patikoimaan, kalastamaan tai ratsastamaan.

MAINOS

Yöttömän yön golfloma kahdeksalle Levillä Villassa hintaan 499 € (norm. 850 €). Sisältää kaksi yötä ja 2 kierrosta golfia per henkilö.

GoGolf Shopiin >>>

Ei siis mikään ihme, että yhä useampi haluaa kokea myös kesäisen Levin. GoGolfin messutarjouksien avulla se onnistuu myös erittäin houkuttelevaan hintaan.

Tarjolla on kaksi erilaista golf- ja majoituspakettia, jotka voi käydä lunastamassa GoGolf Shopissa. Tarjoukset ovat voimassa 23.2.–14.3. välisenä aikana.

Tutustu Hotel Levi Panoraman tarjouksiin GoGolf Shopissa.

Etsi luettavaa