Hyppää sisältöön

Lyhyt tilannekatsaus Etelä-Afrikkaan: Samoojalla superstartti – johtaa yksin kilpailua neljän reiän jälkeen

Kalle Samooja on aloittanut kolmannen kierroksen säkenöivästi. KUVA: GETTY IMAGES

Kolme suomalaista mahtuu kymmenen parhaan joukkoon. Kalle Samoojalla sähäkkä alku kierrokselle.

Kalle Samooja on siirtynyt Etelä-Afrikassa pelattavassa DP World Tourin kilpailussa johtoon. Kun turkulaisella takana on neljä reikää, hän on yhteistuloksessa -14. Tätä päivää hän on upeasti kolme alle parin tehtyään birdiet rei’ille yksi, kolme ja neljä.

Toiselta sijalta päivään lähtenyt Sami Välimäki on pudonnut muutaman sijan viidenneksi, kun birdie-saldo näyttää vielä kolmen reiän jälkeen nollaa. Hän jatkaa samassa tuloksessa (-12) kuin mihin eilisen jälkeen jäi.

Samoojan ja Välimäen väliin mahtuu kolme pelaajaa, jotka ovat kilpailu 13 alle parin. He ovat Gavin Green, Ockie Strydom ja Nick Bachem.

MAINOS. Golfkausi on käynnissä. Osta GoGolf Play -pelioikeus ja pelaat usealla kentällä edulliseen hintaan. Tutustu tarkemmin >>

Eivätkä hyvät suomalaisuutiset lopu tähän. Mikko Korhonen nimittäin mahtuu myös kymmenen parhaan joukkoon. Sijalta 33 kolmanteen päivään lähtenyt konkari on ehtinyt pelata jo 12 reikää ja on yhteistuloksessa -11 ja kymmenentenä.

Korhonen on tehnyt tänään neljä birdieä ja kahdeksan paria.

Kilpailu pelataan The Club at Steyn Cityn kentällä, Johannesburgissa. Palkintopottiin on kerätty yhteensä 1 500 000 dollaria.

Kilpailua ei valitettavasti voi seurata suorana ruutujen välityksellä, sillä poikkeuksellisesti Viaplayllä ei tähän Etelä-Afrikassa pelattavaan turnaukseen ole lähetysoikeuksia.

Tulospalvelu

TULOSPALVELUT
TARJOAA

DP WORLD TOUR

Porsche European Open
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

LET

Helsingborg Open
Tiia Koivisto, Noora Komulainen, Niina Liias, Elina Nummenpää, Sanna Nuutinen, Linda Osala ja Ursula Wikström

Challenge Tour

Czech Challenge
Lasse Burman, Alex Hietala, Matias Honkala, Roope Kakko ja Lauri Ruuska

LPGA TOur

Mizuho American Open
Matilda Castren ja Kiira Riihijärvi

Finnish Tour

Seiko Open

Nordic League

UNICEF Championship
Roope Juslin

PGA Tour LATINOAMERCA

Inter Rapidisimo Golf Championship
Toni Hakula

KORN FERRY TOUR

UNC Health Championship

PGA Tour of champions

Principal Charity Classic

Etsi luettavaa