Hyppää sisältöön

Lucas Gloverin peli kulkee aallon harjalla: ”Koetan olla miettimättä tilannetta ja antaa aallon viedä”

Lucas Gloverin viiden viimeisen kilpailun jakso on hänen pitkän uransa ylivoimaisesti paras. KUVA: GETTY IMAGES

Sunnuntaina Wyndham Champioshipin voittanut 43-vuotias Lucas Glover (-1) siirtyi perjantaina johtoon FedEx St. Jude Classicissa. Jordan Spieth (-9) ja Sungjae Im (-8) tulevat kirittäjiksi. Rory McIlroy (-7) ja Scottie Scheffler (-7) kärkkyvät vain kolmen lyönnin päässä.

Puttiongelmista pitkään kärsinyt Lucas Glover on saanut peliinsä aivan uuden otteen vaihdettuaan kulmarautansa (putterin) pitkävartiseen versioon.

U.S. Openin vuoden 2009 voittaja nappasi ykkötilat yksittäisissä kisoissa 2011 ja 2021, mutta kokonaisuus ei ole vakuuttanut.

Gloveria on pidetty menneisyyden miehenä, kunnes hurja nousu käynnistyi pian putterin vaihdon jälkeen.

Kesäkuun lopulla hän oli PGA Tourin pistelistan (FedEx Cup)167:s.

Viisi seuraavaa kisaa ovat tuottaneet hämmästyttävän sijoitusten sarjan, neljäs, kuudes, viides, MC ja voitto.

Meneillään olevassa FedEx Cupin ensimmäisessä finaalissa kolmesta hän siirtyi ennen viikonlopun kierroksia johtoon (66-64,-10)

Gloverin vahvuus on ollut lähestymisssä. Strokes Gained -tilastossa hän on kärjessä (+5.674), viheriön ympäristössäkin sijoitus on yhdeksäs. Putteri kädessään Glover on lyönyt tilastoihin kahden ensimmäisen päivän aikana miinusmerkkisen luvun (-0.089).

”Olen riittävän vanha ymmärtämään sen, että aallonharjalta voi pudota varsin nopeasti. Koetan olla miettimättä kentällä turhia asioita”, hän suunnitteli lähestymistään seuraavien kahden päivän tapahtumiin.

Voitto nostaisi Gloverin FedEx Cupissa nykyiseltä sijalta (48.) kolmanneksi.

Gloverilla on kokemusta PGA Tourilta jo 2000-luvun ensimmäiseltä puoliskolta alkaen. Kylmä fakta on kuitenkin se, että nykyisten maailmanhuippujen kanssa hän ei ole majoreissa päässyt menestyksestä taistelemaan.

2009 Glover nappasi siis U.S. Openin voiton sekä viidennen tilan PGA Championshipissa.

Tämän jälkeen hän on pelannut 32 majoria sijoittumatta kertaakaan 16:n ensimmäisen joukkoon. Karsiutumisia on 2010-2023 kertynyt peräti 19.

Taistelua kuumuutta vastaan

Memphisissa pelataan lämpötilan osalta melkoisessa pätsissä. Perjantaina korkein mitattu astelukema oli 43,8 C.

”En kastunut aamun suihkussakaan yhtä paljoa kuin tässä helteessä”, määritteli Lucas Glover.

Rory McIlroy ja Scottie Scheffler pelaavat kahden ensimmäisen päivän tavoin yhdessä kolmannen kierroksen.

McIlroylla on mahdollisuus nousta teksasilaisen ohi maailmanlistan ykköseksi.

Se vaatisi häneltä voittoa ja Schefflerin jäämistä kärkinelikon ulkopuolelle. McIlroy oli vuodenvaihteessa listaykkönen, mutta tämän jälkeen Jon Rahm ja Scheffler ovat vuorotellen pitäneet ykköstilaa hallussaan.

Rahm voitti alkukaudesta neljästi, mutta vastaavaa virettä ei ole kesän aikana nähty.

The Openin toinen tila oli laiha lohtu. Meneillään olevassa kisassa hän jäi kahtena ensimmäisenä päivänä täysin pelikaveriensa Schefflerin ja McIlroyn varjoon.

Perjantaina espanjalainen paransi tulostaan kuudella lyönnillä (73-67,-2) ja onnistui tekemään kierroksen värikkäimmän parin.

Discovery+ ja Eurosport 2 näyttävät kisan suorana. Kärkikolmikko Glover-Jordan Spieth-Sungjae Im lähtee matkaan lauantaina klo 19.50.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa