Hyppää sisältöön

LPGA:n legenda vakavassa onnettomuudessa golfautolla – ensiavussa hoidossa useita tunteja

Cristie Kerrin osallistuminen alkavan viikon US Openiin on epävarmaa

Yhdysvaltain naistähdistä kirkkaimpiin kuuluva Cristie Kerr joutui caddiensä kanssa golfautokolariin, jossa molemmat saivat useita vakavia vammoja. Kerr on voittanut kaksi majoria ja 20 kisaa LPGA Tourilla.

LPGA-kiertueen Teksasin-kisassa Old American Golf Clubilla tapahtui toisen kisapäivän aamuna onnettomuus, jossa olivat osallisina LPGA Touria 1990-luvulta menestyksekkäästi pelannut Cristie Kerr sekä hänen caddiensä Matt Gelczis

Heidät vietiin ensiapuun, jossa Kerrin aviomiehen Erik Stevensin mukaan molempien”vakavia vammoja” hoidettiin useita tunteja.

Ajankohta oli varhainen aamu, jolloin klubin alueella oli vielä pimeää Kerrin valmistautuessa kierrokseensa.

Onnettomuuden yksityiskohdista ei ole annettu muita tietoja.

Cristie Kerr lukeutuu kiertueen legendoihin. Ansiolistalla on kaksi major-voittoa, yhteensä 20 ykköstilaa LPGA Tourilla sekä yhdeksän osallistumista Solheim Cupiin. Kerr on voittanut USA:n pelaajista eniten pisteitä Solheim Cupissa ja ollut vuonna 2010 maailmanlistan ykkönen.

Hänen osallistumisensa Tourin kahteen viimeiseen kisaan, US Openiin ja Tour Championshipiin on onnettomuuden johdosta luonnollisesti epävarmaa. 

US Open on Kerrille erityisen rakas kisa, sillä hän voitti sen ensimmäisenä majorinaan 2007, ja on osallistunut siihen säännöllisesti vuodesta 1998.

43-vuotiaan konkarin tähti on iän myötä ollut laskussa, edelliset kaksi voittoaan hän saavutti kaudella 2017. Maailmanlistalla sijoitus on päälle sadan.

Meneillään olevaa LPGA Tourin kisaa johtavat ennen viimeistä päivää Korean Inbee Park, So Yeuon Ryu ja USA:n Yealimi Noh tuloksella -4. 

Matilda Castrén ei mahtunut kategoriallaan mukaan kisaan. Hän oli ennen viikonloppua pistelistan 71. yhteensä 112 105 dollarin tuloillaan.

Tulospalvelu

Lähde: Golfweek

Etsi luettavaa