Hyppää sisältöön

Lindell ja Väisänen jakavat toista sijaa

Oliver Lindellin menestyminen Itävallassa toisi hyvää boostia myös Vierumäen CT-kisaan

Nordic Leaguen finaalikisat käynnistyivät tänään Tanskassa. Oliver Lindell ja Linus Väisänen aloittivat vahvasti. Kaikkiaan finaalikisoihin pääsi mukaan viisi suomalaista.

Oliver Lindell kehitti huiman kirin Storådalens Golfklubilla, Holstebrossa pelattavassa golfkisassa. Lindell pelasi viimeiset yhdeksän reikää neljä alle parin, kun etuysin hän sujutteli pariin. Avauskierroksen tulos neljä alle pariin riittää tässä vaiheessa jaettuun neljänteen sijaan.

Kaikkiaan samassa tuloksessa on peräti kahdeksan peluria, joiden joukossa myös Linus Väisänen. Kisaa johtava Fredric Sundberg Ruotsissa pelasi lyönnin paremmin.

Kaikkiaan kisassa on mukana viisi suomalaista. Miro Veijalainen (-2) on 14:ntenä, Erik Myllymäki 40:ntenä (par) ja Niclas Dahlgren 44:ntenä (+1). Kaikkiaan finaalikisoihin pääsi 65 parasta pelaajaa alkuvuoden rankingin perusteella.

Lindell on ennen finaalikisoja Nordic Leaguen rankingissa kakkosena ja tavoitteena hänellä on ottaa kiertueen voitto. Nyt kisaa johtaa Tanskan Mark Flindt Haastrup, joka on avauskierroksen jälkeen kisassa Veijalaisen tapaan 14:ntenä. Rankingissa Haastrupilla on vaivaisen 600 pisteen etumatka Lindelliin.

Myös muilla suomalaisilla on panosta, sillä rankingin viisi parasta pelaajaa saavat ensi kaudeksi kortin Challenge Tourille. Myllymäki on viidennestä sijasta noin 7 000 ranking-pisteen päässä ja Väisäsen erottaa Challenge Tour -kortista noin 8 000 pistettä.

Kolmipäiväinen kisa päättyy perjantaina.

Tulospalvelu

Ranking-tilanne

 

Etsi luettavaa