Hyppää sisältöön

Linda Henrikssonin rohkea päätös – jättää pelit LET:llä ja siirtyy USA:n Epson Tourille

Linda Henrikssonin arvokkain voitto on Letas-kiertueelta kaudella 2017. KUVA: LET

Uransa parhaan sijoituksen LET:n Saudi-Arabian kisassa saavuttanut Linda Henriksson suuntaa alkukesästä valtameren taakse ja keskittyy USA:n kakkoskiertueen kisoihin.

Suomen golfin valovoimaisimpiin tähtiin juniorina ja amatöörinä lukeutunut Linda Henriksson on hakenut pitkään ja hartaasti paikkaa ammattilaisten pääkiertueilta.

Läpimurtoa LET:lle ei 2010-luvun puolivälin vuosina tullut. Torniosta kotoisin oleva Henriksson suuntasi myöhemmin USA:han.

Siellä hän pelasi ennen korona-aikaa minitoureja sekä kakkoskiertuetta, nykyistä Epson Touria.

Perheen esikoistytär Mimosa syntyi keväällä 2021.

Linda Henrikson ilmoitti jo raskausaikanaan, että ammattilaisura jatkuu lapsen syntymän jälkeen.

LET:n karsinnoista syksyllä hän sai pelioikeuden ja pelasi viikonloppuna kalenterivuoden ensimmäisen kisansa.

Henriksson on pelannut enimmillään LET:lla yhdellä kaudella yhdeksän kilpailua.

Tämän vuoden ennätyksellisen runsaasta kilpailuvalikoimasta hänelle olisi riittänyt oman arvionsa mukaan paikkoja lähes kaikkiin muihin kisoihin, paitsi majoreihin ja LET:n ja LPGA:n yhteiskisoihin.

Henriksson kertoi sunnuntaina GoGolfille yllättävästäkin päätöksestään. Hän suuntaa Yhdysvaltoihin keskittyäkseen Epson Tourin kisoihin.

”Minulla on vuodelta 2019 pelioikeus sinne. Äitiysloma Epson Tourille loppuu toukokuun lopulla, ja haluan säilyttää paikkani”, Henriksson sanoi.

Epson Tourin sääntöjen mukaan Henriksson saa pelata LET:lla vain kolme kisaa ennen paluutaan USA:han.

Alkavalla viikolla pelattavan Etelä-Afrikan kisan hän jättää väliin sen vuoksi, että ei halunnut olla pitkää jaksoa erossa vajaan vuoden ikäisestä esikoisestaan.

Kevään aikana Linda Henriksson pelaa vielä kaksi kilpailua LET:lla enen USA:n matkaa.

Tavoitteena paikka LPGA:lle

Linda Henriksson suuntaa alkukesästä ison rapakon taakse tavoittelemaan paikkaa LPGA:lle.

Epson Tourilla Henriksson pelasi Matilda Castrenin ja Emily Penttilän tavoin kaudella 2019.

Kisoja hän sai plakkariin yhdeksän, näistä kolmessa Henriksson pääsi pelaamaan kaikki kierrokset. Paras sijoitus oli 21:s.

”Tällä kaudella kisojeni määrä Epson Tourilla riippuu siitä, miten menestyn. Valitsin USA:n pitkälti sen takia, että sijoittumalla 35 joukkoon listalla saa paikan LPGA:n qualifying-seriesiin.

”Kisasta toiseen siellä USA:ssa kierretään. Omaa asuntoa emme hanki, hyviä yhteyksiä ja tuttuja on paljon. Lisäksi vanhempieni asunto Floridassa helpottaa järjestelyjä.”

Henriksson on asettanut tavoitteensa korkealle. Hän hakee paikkaa LPGA:lle jo kaudeksi 2023.

Syksyn 2019 karsinnat antoivat Henrikssonille uskoa. Hän pelasi itsensä toiseen vaiheeseen, mutta ei yltänyt finaaliin.

Matilda Castrenin ura ponnahti tuosta finaalista aivan uudelle tasolle.

LET:n osalta Henriksson ei suinkaan halua sulkea ovia.

”Syksymmällä on tarkoitus pelata muutama kisa, jotta säilyttäisin kortin myös Euroopasssa. Åland 100 Ladies Open by Ålandsbanken on luonnollisesti ensimmäisten joukossa listalla”, Henriksson kertoo suunnitelmistaan, jotka pitävät hänet varsin kiireisenä.

Etsi luettavaa