Hyppää sisältöön

Lauri Ruuska toisena Ranskassa – espanjalaispelaajalle tulos 29+29=58,-14 Challenge Tourilla

Lauri Ruuska pelaa lauantaina Swiss Challengen kärkikolmikossa

Lauri Ruuska (66-65,-13) on tehnyt kahden päivän aikana Golf Saint Apollinairen kentällä 16 birdietä ja eaglen. Alejandro Del Rey ( 58,-14) teki historiaa pelaamalla 14 alle parin CT:n kisassa

Ranskan puolella Golf Saint Apollinairen kentällä on meneillään hurja tulosiloittelu. Swiss Challengesssa peräti 18 pelaajaa on vähintään kymmenen alle parin. Kärjessä on kahdessa viimeisessä CT:n kisassa kakkossijan ja voiton napannut Saksan Marcel Schneider (-14), joka pisti torstaina muut kylmäksi tuloksellaan( 61,-11).

Hän oli toisella kierroksella ennen kolmea viimeistä yhteensä 18 alle parin, mutta lopetti typerryttävästi sarjaan bogey, bogey ja tupla.
Pelikavereikseen hän saa Lauri Ruuskan (-13) sekä Itävällan Lucs Nemecz (-13).

Ruuskan kortti oli värejä täynnä perjantaina. Kahdeksan birkkua, eagle ja kolme bogia, vain kuusi paria.
”Tuli hienosti toinen hyvä kierros putkeen. Jatkoin samaa aggressiivista peliä tiilltä. Jatkoihin jäi melkeinpä wedgejä sekä pikku nostoja griineille. Tyytyväistyyttä toi myös se, että kahden perättäisen bogeyn jälkeen sain käännettyä pelin uudelleen oikeaan suuntaan”, Ruuska iloitsi.

”Viikonloppuun mennään samalla reseptillä. Aggressiivisesti pitää jatkaa, koko porukka pelaa paljon pakkaselle.”

Alejandro Del Rey teki historiaa – paransi edellisestä päivästä 16 lyöntiä

Perjantain ehdoton sankari oli tuloksen 14 alle, 58 tehtaillut Espanjan 23-vuotias Alejandro Del Rey. Maailmanlistalla sijalla 392 oleva Del Rey oli edellisviikon kisassaan Portugalissa kolmas.

Toiveet toisesta perättäisestä kärkipään sijoituksesta tuntuivat luisuneen käsistä torstain avauskierroksen tuloksen 74,+2 myötä.

Perjantai oli kuitenkin Del Reyn juhlapäivä. Kympiltä aloittanut nuorukainen teki birdien jälkeen kaksi eagle putkeen ja oli hetkessä viisi alle. Yksi par väliin ja taas kaksi birdietä. Ulosmenon (10-18) ilonpito päättyi tulokseen 29,-7.
Toinen puolisko tuotti kuuteen ensimmäiseen viisi birkkua. Kaksi paria väliin, kierroksen päätteeksi par-viitoselle. Eagle ja yhteistulokseksi 58,-14.
Vaikka kärkimiehiä on pilvin pimein tulosten -14-10 välissä, perjantain toiseksi paras tulos (63,-9) jää viiden lyönnin päähän Del Reysta.

Kahdella edellisellä kaudella Del Reyn paras tulos on 64, jonka hän on pelannut CT:n lisäksi ET:lla

Perjantain tulos 58,-14 on myös kahden ylimmän sarjatason (ET & CT) ennätys kierrostuloksena. ET:lla ainoa 60 lyönnin alittaja on Portugal Mastersissa 59,-12 pelannut Oliver Fisher.
PGA Tourilla Jim Furyk on ainoa 58 lyönnin mies, mutta tämä tuli kentällä, jonka par on 70. Pariin verrattuna Furykin tulos oli siis Fisherin tavoin -12.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa