Kuokkavieras Harris English johtaa – supetähdet sivuraiteilla Hawaijilla

Edellisvuoden voittajien kisaa johtavaa Englishia kykenee kisan ennakkosuosikeista horjuttamaan vain pitkään heinään pallonsa lauantaina hävittänyt Justin Thomas.
Sentry Tournament of Champios kisan kärkiparin muodostavat sunnuntaina Harris English (-21) sekä Ryan Palmer (-21) joilla ei pitänyt olla mitään asiaa koko kilpailuun. Koronapandemian aiheuttaneen kisojen peruuntumisen vuoksi PGA Tour otti klassikkokisaan poikkeuksellisesti myös ne pelaajat, jotka ylsivät 2020 meriiteillään Tour Championshipiin.
Harris English saavutti PGA Tourin kaksi ykköstilaansa jo toisella kaudellaan 2013. 44-vuotiaan Ryan Palmerin viimeisestä ykköstilasta on aikaa 11 vuotta. Mauin saarella vuodesta 1999 pidetyssä kilpailussa tehdään historiaa, mikäli Englisth tai Palmer kuokkavieraina nappaisivat voiton mukaansa.
Anything you can do …@RyanPalmerPGA & @CollinMorikawa pin-seeking from 310+ yards. #QuickHits pic.twitter.com/g5Jnfv6AnN
— PGA TOUR (@PGATOUR) January 10, 2021
Englishin nimen perään voidaan liittää kauden 2020 osalta luonnehdinta sensaatio. Pelikauden käynnistyessä hän oli maailmanlistalla 183., vuodenvaihteesa jo 28. Yhden kakkostilan lisäksi nimi löytyy kärkikymmeniköstä viiden muun kisan tulosluettelosta, US Openissa hän oli neljäs. Kuudessa viimeisessä kisassaan Georgiasta kotoisin oleva Harris on ollut sijoilla 4-10 peräti neljä kertaa, joten kolme kierrosta kestänyt johto Kapalua Resortilla ei tullut ihan puskista.
Sunnuntaina mitataan Englishin ja Palmerin pinnan pitävyyttä.
PGA Championshipin voittaja Collin Morikawa (-20) on ollut ykköstilansa jälkeen pienissä rooleissa. Eroa kärkipariin on vain yksi lyönti, joka tekee major-voittajasta tässä vaiheessa Englishin kanssa suurimman suosikin voittajaksi.
Ammattilaisuransa ensimmäsellä kaudella hän voitti kerran, toisella kahdesti. Maailmanlistan seiskan mahdollinen ykköstila Hawaijilla nostaisi hänet jo tukevasti viiden ensimmäisen joukkoon.
Right at the pin.
Literally, RIGHT AT the pin. #QuickHits pic.twitter.com/AhFq7VTLXL
— PGA TOUR (@PGATOUR) January 10, 2021
Supertähtien voittokulku Hawaijilla katkeaa?
Lauantain yllätys oli se, että kisan suurimmat suosikit Justin Thomas (-18), Jon Rahm (-14), Dustin Johnson (-14), Xander Schauffele (-14), Bryson DeChambeau (-13) ja Patrick Reed (-12) eivät kyenneet hyödyntämään erittäin hyviä olosuhteita.
Ryan Palmer iski tauluun päivän parhaan tuloksen 64,-9. 42 osallistujan keskiarvotulos lauantaina oli 68,-5 johon megatähdistä joutui tyytymään Thomas, muut kuittauttivat kortteihinsa vaatimattomat tulokset 69-72 lyönnin väliin ja putosivat 7-9 lyönnin päähän kärkiparista.
Bryson DeChambeau löi kolmantea perättäisenä päivänä 400+ jaardisen avauksen ja on myös kahdella keskiarvotilastoon menevällä draivilla ykkönen ( 282 metriä).