Kultaranta Resort tiivistää yhteistyötään Kalle Samoojan kanssa – leirit ja majoituspaketit houkuttelevat golfareita Naantaliin

Kierrokset Aura Golfissa ja Kultarannassa sisältävä paketti on odotetusti messutarjousten suurimpia hittejä.
Kultaranta Resort jatkaa monivuotista yhteistyötään European Tourilla pelaavan Kalle Samoojan kanssa. Osapuolet suunnittelevat jo tulevalle kaudelle Samoojan isännöimää golfpäivää, joka on tarkoitettu juniori-ikäisille golfareille, mutta myös niille, jotka eivät vielä lajia harrasta.

”Kalle Samooja on into piukassa tämän päivän suhteen. Yhteistyö Kallen kanssa on toiminut molempia hyödyttävällä tavalla ja haluamme kehittää sitä entisestään. Etsimme sopivaa ajankohtaa ja rakennamme yhdessä ohjelmaa, joka alustavan suunniteman mukaan sisältää peliä, kisan ja lajia harrastamattomille heitä kiinnostavia virikkeitä”, kertoi Kultaranta Resortin myyntipäällikkö Timo Salo GoExpo Golfissa viikonloppuna.
Myötätuulta golfissa ja resortin kehittämisessä
Kultaranta on viimeisten vuosien aikana saavuttanut hyviä tuloksia kenttänsä ja toimintansa kehittämisessä. Omien jäsenten määrä on tuplaantunut, pelioikeuksien ja green feen myynti lisääntynyt sekin hyvää tahtia.
Myös Resortin muut palvelut ovat monipuolistuneet, tonttikaupalle ja rakentamiselle, mutta myös golfiin liketoimiin alueen naapurissa pidettävät Asuntomessut 2022 antavat hyvää lisäboostia.
Uudeksi tuotteeksi on lisättty Aura Golfissa ja Kultarannassa kierrokset sisältävä majoituspaketti, joka on messutarjouksena noussut myydyimpien joukkoon.
”Aura Golf on klassikko, pakettina Kultarannan kanssa se on lyönyt itsensä kerralla läpi”, Salo iloitsee.
Kultarannan asiakaskunnasta merkittävä osa on yrityksiä, ryhmiä ja perheitä.

”Resortissa on paljon aktiviteettejä myös niille, jotka eivät golfaa. Luontoretket ovat suosittuja, tulevan kesän uutuuksia vesiskootterien ja veneiden vuokraustoiminta.”
Jan Sederholmin suunnitteleman täysmittaisen kentän lisäksi Kultarannassa on ensiluokkainen par 3-kenttä sekä tekonurmesta tehty lähipelikenttä.
Nämä yhdessä hyvän rangen sekä klubitalon kuntosalin kanssa antavat erinomaiset mahdollisuudet harjoitteluun.
Kultaranta järjestää 55+ ikäisille yhdessä Golfliiton kanssa useita kolmen päivän mittaisia leirejä, joiden kysyntä on vakiintunut aiempina vuosina jopa tarjontaa suuremmaksi.
”Nämä ovat mainioita esimerkkejä kotimaisen golfmatkailun mahdollisuuksista. Räätälöimme myös yrityksille ja ryhmille pelaamiseen opetukseen liittyviä paketteja.”
Vinkkinä kaikille Kultarannan matkaa harkitseville hän nostaa esiin 18:n viheriön vieressä sijaitsevan ravintola Heineken Housen.
”Klubiravintolamme vaihtoehtona se tarjoaa ruokailumahdollisuuden ja tämän alueen parhaat pizzat, jotka ovat nousseet käsitteeksi. Suosiosta kertoo sekin, että parhaimpina päivinä pizzoja on Heineken Housessa myyty yli 400. Siinä on suuri osa asiakkaista muita kuin golfareita”, Timo Salo määrittää haastattelun lopuksi.
GoExpo Golf messutarjoukset ovat ostettavissa perjantaihin kello 23.59 asti.
Löydät kaikki tarjoukset täältä.