Hyppää sisältöön

Kristoffer Broberg taas voimissaan: ”Putterini oli tulikuumana”

Kristoffer Brobergin edellinen voitto ja sijoitus kymmenen joukkoon ovat kaudelta 2015

Ruotsalaissensaatio aloitti voittokulkunsa 2012 Kytäjän CT-kisassa, jossa kauas taakse jäivät muun muassa Brooks Koepka ja Peter Uihlein.

Kristoffer Broberg (68-64,-12) nousi perjantaina Hollannin avoimissa Bernardus Golfissa tekemänsä kenttäennätyksen myötä takaisin otsikoihin ja kisan kärkeen. 
Vaikka nimi on monille tuttu, lyhyt kertaus golfurasta on paikallaan.

Nykyään 35-vuotias Broberg pelasi ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kautensa CT:lla vuonna 2012 tavalla, joka on oletettavasti haastajakiertueen ennätys edelleen.
Vauhtiin päästyään hän voitti 12 viikon aikana yhdeksästä kisastaan neljä, ja singahti jo ennen viimeistä Tanskasssa saavuttamaansa pääkiertueelle.

Voittokulku käynistyi heinäkuun lopulla Kytäjän South Eastilla. Toiseksi sijoittunut Will Besselink jäi kuuden lyönnin päähän. Maailmantähdeksi jo amatööriaikoinaan ennakoitu Peter Uihlein jäi seitsemän, Brooks Koepka yhdeksän lyönnin päähän.  

Neljä voittoa CT:lla toi valtavat odotukset Brobergin ylle. Kaksi seuraavaa vuotta menivät päätourin ilmapiiriin totutellessa. Kolmannella hän voitti Shanghaissa BMW Mastersin maailmantähtien edestä, oli kuudesti kymmenen joukossa ja maailmanlistalla parhaimmillaan 64.

Menetyskululle pistivät stopin kroonisiksi muodostuneet selkä- ja lonkkavaivat. Broberg on pelannut vaivoistaan huolimatta viiden kauden (2017-2021 aikana yhteensä 58 kisaa sijoittumatta kertaakaan kymmenen joukkoon. Kuluvalla kaudella kisojen määrä on jo hyvä (13), parhaat sijoitukset 12. ja 16.

”Olen iloinen, että pystyn pelaamaan. Putterini oli toisena päivänä liekeisssä. Sain pallon pyörimään viheriöillä, joissa on minua miellyttävästi paljon muotoja  sekä breikkejä.”

Brobergin oikeassa silmässsä on ollut haittaa, sitä on korjattu piilolinssillä.
”Näen linjat nyt huomattavasti paremmin”, Broberg kiitteli ET:n videolla.

1-5 lyönnin päässä ruotsalaisesta on tämän aloittaessa kolmannen kierroksensa 23 pelaajaa, joten kärkipaikoilla tulee käymään viikonloppuna kova kuhina.
Suurin suosikki voittajaksi on ET:n ”ikikakkonen”, Belgian Thomas Detry jolla on plakkarissaan viisi kakkostilaa ja kolme kolmosta. 

Janne Kaske karsiutui tuloksin 75-72,+3.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät lauantain tapahtumat suorina klo 14.00-19.00
Tulospalvelu

 

Etsi luettavaa