Kotimaiset huiput kahdessa eri kastissa – Challenge Tourin suomalaispelaajilla pitkä matka pääkiertueelle

Teemu Tyry
DP World Tourilta paikkaa tavoittelevat suomalaispelaajat ovat maailmanlistaa mittarina käyttäen valitettavan kaukana parhaasta vireestään, sekä saman tavoitteen omaavista kilpakumppaneistaan.
Challenge Tour kaudella 2022 päättyi suomalaisten osalta perjantaina Englannissa Lauri Ruuskan ja Ilari Saulon karsiutumisiin. Yksikään suomalaisista ei saanut paikkaaTourin finaalikilpailuun, jossa 45 parasta jakaa keskenään 20 pääkiertueen pelioikeutta. Kokonaissaldo oli odotuksiin nähden vaatimaton.

Kuva: GETTY IMAGES
Positiivisen puolelle menevät sinällään kirkkaina Oliver Lindellin ja Lauri Ruuskan kolmannet sijat yksittäisissä kisoissa. Lindell oli lisäksi kerran neljäs.
Kärkikymmenikön sijoitukseen ylsivät kertaalleen myös Matias Honkala (9.) sekä Roope Kakko (10.). Kylmä fakta on kuitenkin se, että vain Oliver Lindell (54.) on lopullisella rahalistalla / pistelistalla sadan joukossa.
Ruuska (17 kisaa) ja Kakko (18) pääsivät ainoina Lindellin (18) tavoin pelaamaan hyvän määrän CT:n kisoja.
Rahalistan 20:n parhaan kilpailujen määrän keskiarvo oli ennen Englannin kisaa vain hivenen suurempi (20,5), joten näyttöpaikkoja kolmikolla oli erittäin hyvä määrä.
Maailmanlistalla pudotusta

KUVA:GETTY IMAGES
Pääkiertueella pelaavat Kalle Samooja, Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen sekä Sami Välimäki ovat harvinaisen tiukassa nipussa maailmanlistan sijoilla 198-377.
Huomionarvoista on Samoojan laskeva sijoitus maailmanlistalla. Saksassa saavuttamastaan voitosta huolimatta sijoitus (198.) on heikompi kuin vuodenvaihteessa (180.) ja kaukana uran parhaasta (109.) johon hän ylsi kauden 2021 ensimmäisellä puoliskolla.
Samoojalle karsiutuminen Valderraman kisassa oli jo kauden 14:s, kisoja hän on pelannut 23.
Turkulaisen lisäksi pientä pudotusta vuodenvaihteen listalla on kirjattavissa Pulkkaselle ja Korhoselle. Sami Välimäen voimakas syöksy päättyi alkukesästä Saksan kisan neljänteen tilaan, mutta miinusta on silti tullut lähes 150 sijaa.
Suomi on todennäköisesti omassa luokassaan ykkösenä siinä vertailussa, kuinka suuri ero maailmanilistalla on maan neljännen ja viidennen pelaajan välillä.
Pelaaja | kiertue | Maailmanlista | Maailmanlistan paras uralla | 2022 pistelista | 2022 ansiot |
---|---|---|---|---|---|
Kalle Samooja | DP World Tour | 198. | 109. | 51. | 534 984 € |
Mikko Korhonen | DP World Tour | 224. | 84. | 82. | 408 521€ |
Tapio Pulkkanen | DP World Tour | 251. | 167. | 67. | 451 740 € |
Sami Välimäki | DP World Tour | 377. | 68. | 95. | 400 433 € |
Oliver Lindell | Challenge Tour | 769. | 388. | 54. | 44 972 € |
Matias Honkala | Challenge Tour | 786. | 606. | 134. | 11 720 € |
Roope Kakko | Challenge Tour | 948. | 198. | 100. | 20 075 € |
Lauri Ruuska | Challenge Tour | 998. | 549. | 98. | 20 644 € |
Alex Hietala | Challenge Tour | 1 686 | 1 290. | 175. | 7 316 € |
Kim Koivu | Challenge Tour | 2 310 | 176. | 309. | 675 € |
Tuoreen listan nelonen Sami Välimäki on 377:s, viides Oliver Lindell 769.
Eroa DP World Tourin viimeisen suomalaisen ja parhaan CT:n pelaajan välillä on lähes 400 sijaa. Parhaimmillaan Lindellin sijoitus (388.) oli jo kaudella 2017.
Rajaviiva on leveä kiertueiden välillä, vaikka näin ei missään tapauksessa tarvisisi olla. Menestyvät CT:n pelaajat nousevat varsin yleisesti 300:n ensimmäisen joukkoon ennen sarjanousuaan.
Suomalaisista tästä ovat mallia antaneet viimeisten vuosien aikana Kim Koivu, Tapio Pulkkanen sekä Kalle Samooja.
Lindellille voidaan nostaa peukkua siitä, että nykyinenkin sijoitus on huomattavasti parempi, kuin edellisenä vuodenvaihteena kirjattu pohjanoteeraus 1 116.
Lauri Ruuska, Roope Kakko ja Matias Honkala menettivät päättyvällä kaudella maailmanlistalla asemiaan.
Ruuska väläytti muuten vaikean kautensa aikana Ruotsin osakilpailussa johtamalla sitä ennen viimeistä kierrosta. Kovaa tulosta vaativalla helpolla kentällä hän pelasi sunnuntainakin ilman bogeja, mutta tripla ja tupla pudottivat Ruuskan kirvelevästi kolmanneksi.
Alex Hietala kasvatti kansainvälisten kisojensa määrää CT:n lisäksi PGT:lla ilman mainittavaa menestystä.
CT:lla kaudella 2018 kolme kertaa voittanut Kim Koivu ylsi ykköseksi Finnish Tourin kisassa. Challenge Tourille ei riittävää virettä kymmenessä kisassa löytynyt. Jatkoon hän pääsi vain yhden kerran.
Edellämainittujen lisäksi suomalaisista pelasivat Vierumäen kisan lisäksi ulkomailla myös Ilari Saulo (6x) ja Antti Ahokas (3x).
Karsintojen toisessa vaiheessa viisi suomalaista

KUVA: TEEMU TYRY
Challenge Tourin pelaajista kausi jatkuu DP World Tourin karsintojen toisella vaiheella Roope Kakolla, Oliver Lindellilla sekä Matias Honkalalla.
Kakko ohitti ensimmäisen karsinnan DP World Tourin 2015 voiton ansiosta. Lindellin rahalistan sijoitus oli loppukesästä riittävän korkealla samalle ohituskaistalle pääsyyn.
Matias Honkala, Joachim Altonen ja Rasmus Karlsson lunastivat paikkansa Espanjassa marraskuun alussa pelattaviin toisiin karsintoihin alkuerien kautta.

KUVA: NIKKE TYRY
Finaaliin selviävillä on tämän jälkeen kuusi kierrosta edessään.
2000-luvulla karsintojen kautta kortin saavuttaneiden lista on yllättävänkin lyhyt.
Mikko Korhonen (4x) on omassa luokassaan, hän on myös ainoana suomalaisena voittanut karsintafinaalin 2014.
Muut kortin lunastaneet ovat Tuomas Tuovinen, Roope Kakko, Peter Erofejeff ja Sami Välimäki.