Hyppää sisältöön

Korhonen pelaa huomenna voitosta kärkiryhmässä – Hebertillä satumainen takaysi tulokseen 28!

Mikko Korhosen peli kulki tänään erinomaisesti.

Mikko Korhonen jakaa toista sijaa Volvo China Openissa ennen päätöskierrosta. Tapio Pulkkasen sijoitus kolmen kierroksen jälkeen on jaettu kuudes.

Mikko Korhonen pelaa huomenna European Tour -kilpailun voitosta Kiinassa. Korhonen teki tänään vakuuttavan nousun pelattuaan kierroksen seitsemän alle parin. Korhosen yhteistulos on kolmen kierroksen jälkeen -14 (68-69-65), mikä nosti hänet toiseksi kolmen kierroksen jälkeen.

Korhonen oli liekeissä varsinkin takaysillä, joka on tilastojen perusteella paljon etuysiä vaikeampi. Hän pelasi sisääntulon viisi alle parin, vaikka mukaan mahtui myös yksi bogi. Kaikkiaan Korhonen teki tänään kahdeksan birdieä.

Hebert hyllytti draiveri kesken kierroksen

Vielä komeamman sisääntulon teki Ranskan Benjamin Hebert, joka pelasi tänään viimeiset seitsemän reikää peräti kahdeksan alle parin eli hän pelasi takaysin tulokseen 28. Hebert on kisan kärjessä ennen päätöskierrosta tuloksella -17 (67-68-64).

Yhdeksikön jälkeen hän laittoi draiverin hyllylle, sillä avaukset eivät kulkeneet kierroksen alkupuoliskolla.

”Golf on hassu peli, eikö olekin”, Hebert naureskeli kierroksen.

Hebert on voittanut urallaan kuusi kertaa Challenge Tourilla, mutta hakee nyt ensimmäistä voittoaan European Tourilla. Mikko Korhosella on  yksi voitto pääkiertueelta viime vuodelta.

Korhosen kanssa toista sijaa jakaa Espanjan Jorge Campillo, joka voitti kilpailun viime viikolla ja on vahvassa kunnossa. Espanjalainen viiden viime kilpailun sijoitukset ovat: toinen, toinen, jaettu 20:s, kolmas ja ensimmäinen.

Pulkkanen joutui tyytymään par-tulokseen

Kärkiryhmässä kolmannelle kierrokselle lähtenyt Tapio Pulkkanen joutui antamaan periksi. Hän on nyt yhteistuloksessa -11 (65-68-72) ja jakaa kuudetta sijaa.

Pulkkanen sai kehnon startin kisaan, sillä hän oli viiden reiän jälkeen peräti kolme yli parin tehtyään bogin neljännelle ja tuplan viidennelle. Sen jälkeen hän teki neljä birdieä rei’ille 7–13. Bogi reiälle 15 nosti hänet takaisin yli parin tulokseen kolmatta kierrosta, mutta birdie viimeiselle reiälle nosti suomalaisen takaisin kärjen tuntumaan.

Samooja jatkoi tasapaksusti

Kalle Samooja ei saanut kirivaihdetta päälle lauantain kierroksella. Neljän birdien, kahden bogin ja yhden tuplabogin sisällään pitänyt kierros piti  Samoojan kokonaistuloksessa -2. Kalle jakaa sijaa 59 kierroksen ollessa vielä kesken.

”Aika samanlaista läpsyttelyä kuin kaksi ensimmäistä päivää. En saanut oikein putteja salkkuun”, Samooja kertoi tiedotteessaan.

Etuysillä ongelmia tuli avauksista johtuen väylillä 4 ja 5. Raffin puolelle painuneet avaukset toivat haasteensa ja korttiin lyötiin tuplabogi ja bogi. Takaysillä Kalle teki molemmat birdiensä (13 ja 18) kahdella putilla.

”Viimeisellä väylällä (par 4) tiit on viety eteen, niin pystyin lyömään suoraan greenille. Oli kuulemma siihen mennessä päivän ensimmäinen greenille mennyt, noin 8 metriin.”

Tulospalvelu

European Tourin kilpailut näyttää suorana Viasat ja Viaplay. Huomisia lähtöaikoja on aikaistettu, ja lähetys alkaa tämänhetkisen tiedon mukaan klo 5

Etsi luettavaa