Hyppää sisältöön

Korhonen kiikaroi Dubain finaalia kohti: ”Vuosi on ollut tavallista rankempi”

Mikko Korhosella on kautta jäljellä toivottavasti vielä kolme kilpailua.

Mikko Korhonen latasi akut kauden loppukiriä varten Espanjan auringossa. Kautta on jäljellä toivottavasti vielä kolme kilpailua.

European Touria on pelaamatta kaksi kisaa ja finaali. Tässä vaiheessa yksi asia on jo käytännössä varma. Mikko Korhonen tulee pelaamaan vähintäänkin uransa kolmanneksi parhaan kauden European Tourilla.

Mutta aineksia on parempaankin. Korhonen on kiertueen rankingissa ennen tämän viikon kisaa 54:ntenä, kun vuonna 2018 hän oli kauden päätteeksi 46:s. Vuonna 2019 hän sijoittui kokonaispisteissä 48:nneksi.

Vaikka kautta voi muun muassa kahden kolmossijan myötä pitää onnistuneena, se on sujunut kaikkea muuta kuin helposti – kiitos koronapandemian.

Korhonen on ottanut viheliäisen viruksen puheeksi tuon tuosta. Viimeksi hän teki sen tuoreessa tiedotteessaan ennen huomenna käynnistyvää Portugal Mastersia.

”Huomaa, että on ollut tavallista rankempi vuosi tämäkin, kun normaalin päälle tulee kaikki säätö ja paine, mikä tähän koronaan on liittynyt”, hän kertoi tiedotteessa.

”Salakavalasti se syö miestä ja huomaa, että muutaman viikon reissaaminen vie paljon enemmän energiaa kuin normaaliaikoina.”

”Lomat lomailtu”

Nyt Korhosella on edessään toivottavasti kolmen viikon työputki, sillä tällä viikolla pelattavan kisan jälkeen vuorossa on lento Dubaihin, jossa pelataan kauden toiseksi viimeinen kisa.

Sen jälkeen on enää jäljellä niin ikään Dubaissa pelatta finaalikilpailu DP World Tour Championship, jossa Korhonen tietysti toivoo olevansa mukana. Akkuja hän latasi kisaan Espanjassa rentoutuen.

”Lomat on lomailtu ja back in business. Sain ihan hyvin virtaa tekemiseen, ja olin kyllä latauksen tarpeessa”, Korhonen sanoi.

Finaalipaikka lähellä

DP World Tourin finaaliin pääsee mukaan rankingin perusteella 60 pelaajaa. Koska heistä kaikki eivät osallistu Dubain-finaaliin viime vuosina kisaan päästäkseen on riittänyt hieman heikompikin sijoitus rankingissa.

Korhonen on siis vielä tässä vaiheessa menossa mukaan finaaliin, mutta hän itsekin tietää, että kahdessa seuraavassa kisassa hänen on kartutettava pistesaldoaan, jotta paikka varmuudella irtoaisi.

”Finaali on tietysti kiikarissa ja pinnoja täytyy laittaa vielä taululle, jotta sinne pääsee. Koitetaan vetää hyvät pari viikkoa ja sitten katsellaan, missä ollaan.”

Portugal Masters ja kisakenttä Dom Pedro Victoria on aiempina vuosina sopinut suomalaiselle. Vuonna 2016 hän sijoittui siellä kolmanneksi ja vuotta aiemmin yhdeksänneksi.

”Tämä on mukava paikka ja ihan ok kenttäkin, vaikka vähän menee osastolle resort. Tällä kisaviikolla asumme aina tässä kentällä, joten kaikki on helppoa ja toimii. Tämä on mukava viikko olla ja pelata”, Korhonen sanoo.

Korhonen pelaa kaksi ensimmäistä kierrosta nimekkäässä seurassa, sillä pelikavereiksi valikoituivat Ranskan Victor Perez ja Englannin Andrew ”Beef” Johnston.

European Tourin näyttävät suorana V Sport Golf ja Elisa Viihde Viaplay 

Etsi luettavaa