Hyppää sisältöön

Kolme pelurin rautaa Cobralta – tähän malliin Rickie Fowler vaihtoi ja peli alkoi taas kulkea

Cobra King Tour yksi kolmesta Cobran uutuusraudasta. KUVA: COBRA GOLF

Cobra julkaisi tänään kolme uutta rautasettiä, jotka on suunnattu aktiivi- ja kilpapelaajille.

Mistä tietää, että maailman suurin golfin parissa työskenteleville tarkoitettu messutilaisuus eli PGA Show Orlandossa lähestyy? No tietysti siitä, että välinevalmistajat julkaisevat kiihtyvään tahtiin tämän vuoden uutuustuotteitaan.

Erityisen ahkerana tällä saralla on ollut Cobra, joka viime viikolla lanseerasi uuden Aerojet-malliston. Tänään se kertoi kolmesta uudesta aktiivipelaajille suunnatusta Cobra King -rautasetistä: Cobra King MB, Cobra King CB ja King Tour.

Kun mallit asettaa vaikeusjärjestykseen, ensimmäisenä tulee King MB, toisena King CB ja kolmantena King Tour, jonka kohderyhmä on selvästi laajin.

Kolme pelurien rautaa

Cobra King MB-, Cobra King CB- ja Cobra King Tour -raudat julkaistiin tänään. KUVA: COBRA GOLF

Cobra King MB on täysverinen blade, joka vaatii pelaajalta osumatarkkuutta ja toistettavuutta, mutta toisaalta tarjoaa uskomattoman hyvin tuntuman ja pituuden hallinnan, kunhan osuu puhtaasti. Myös lyöntien työstettävyys bladella onnistuu helpommin kuin kehäpainoisella, jonka ideana on vakauttaa mailaa heikkojen osumien sattuessa.

Tällainen maila on Cobra King CB, joka kehäpainoisena ei näpäytä yhtä paljon käsille kuin MB, vaikkei osuisi ihan keskelle lapaa. Lapa on silti siro, ja alkuasennosta katsottaessa ohut lavan yläreuna miellyttää varmasti monen aktiivipelaajan silmää.

Suosittu tulee varmasti olemaan Cobra King CB- ja MB-mailojen yhdistelmäsetti, jossa raudat 4–6 ovat kehäpainoisia CB-rautoja ja 7–PW MB-bladejä. Kombosettien jujuna on se, että pitkään päähän haetaan anteeksiantavuutta mutta keski- ja lyhyisiin rautoihin tarkkuutta.

Fowler vaihtoi bladet kehäpainoisiin

Cobra King Tour sopii hyville pelaajille, jotka arvostavat anteeksiantavuutta. Miksi tehdä pelistä liian hankalaa itselleen?

Ei kuitenkaan kannata käsittää väärin. King Tour ei kuulu ns. game improvement -kategoriaan, joissa on kolho, isohko lapa. Sen sijaan King Tour on verrattain kompaktin kokoinen, eikä offsetiäkään ole kuin nimeksi. Lavan yläreuna on kuitenkin leveämpi kuin esimerkiksi Cobra King CB:ssä.

Cobra King Tour -mailassa on alumiini paino ja TPU-insertti lyöntipinnan takana. KUVA: COBRA GOLF

Silti raudat sopivat myös huippupelaajille, mistä kertoo se, että King Tour -mailat löytyivät jo viime syksynä Cobra-lähettiläs Rickie Fowlerin bägistä. Tunnetusti tour-pelaajien ei tarvitse odottaa yhteistyökumppaniensa mailojen ilmestymistä kauppojen hyllyille.

Vielä kesällä Fowler käytti Cobran nimikkobladejaan, mutta heti kun hän vaihtoi selvästi helpompiin mailoihin, pitkään alhossa edennyt ura kääntyi takaisin nousu-uralle. Toki pelkkä rautamailojen vaihtaminen ei tasonmuutosta selitä, vaan hän on tehnyt paljon töitä myös svingimuutoksen eteen.

MB- ja CB-mallistosta se poikkeaa spekseiltään siinä, että lapojen nostokulmat ovat pari astetta vahvemmat eli pienemmät. Aidosti eritasoisille pelaajille soveltuvina mailoina näille voi ennustaa hyvää menekkiä tulevalla kaudella.

Mailat saapuvat kauppoihin helmikuun alussa.

Cobran kolme rauta-uutuutta

Cobra King MB

Kaunis blade-rauta todelliselle pelurille, joka osuu toistuvasti keskelle lapaa ja jolle on tärkeää päästä työstämään erilaisia kierteitä.

Lapa on taottu 1025-hiiliteräksestä. Materiaali tarjoaa pehmeän tuntuman ja välittömän palautteen osuman laadusta.

Ohuen yläreunan ansiosta maila asettuu pallon taakse nätisti ja antaa visuaalisen vahvistuksen siitä, että tällä mailalla jos millä kierteiden työstäminen onnistuu.

Suositushinta: 1 280 € (4–PW)

Cobra King CB

Aktiiviharrastajan siro, kehäpainoinen rautamaila, jolla onnistuu erilaisten lyöntien muokkaaminen, mutta ei ole aivan yhtä julma huonoja osumia kohtaan kuin Cobra King MB.

Lapa on taottu 1025-hiiliteräksestä muodostaen oivan parin kombosetille MB-mallin kanssa. Myös CB:ssä yläreuna on miellyttävän siro.

Suositushinta: 1 280 € (4–PW)

Cobra King Tour

Tässä mailassa haettu kompromissia anteeksiantavuuden ja osumapalautteen välillä – suorituskyvystä tinkimättä.

Kompakti kehäpainoinen lapa on käynyt läpi viisivaiheisen takomisprosessin. Lapa on valmistettu kahdesta osasta, mikä on mahdollistanut TPU-insertin ja alumiinipainon asentamisen lyöntipinnan taakse.

Suositushinta: 1 100 € (5–PW)

Juttua on korjattu. Kombosetissä pitkä raudat ovat kehäpainoisia ja lyhyet raudat bladeja.

Etsi luettavaa