Hyppää sisältöön

Kiira Riihijärvi pitää ovea raollaan Pickalan LET-kisaan: ”LPGA:lla on yksi kilpailu, jota odotan suurella mielenkiinnolla”

Kiira Riihijärvi osoitti ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan henkistä kovuutta Epson Tourin viimeisissä kisoissa. KUVA: GETTY IMAGES

Maailman kovimmalla naisten kiertueella ensimmäisen kautensa aloittava Kiira Riihijärvi saattaa osallistua myös kesä-heinäkuun vaihteessa pelattavaan Ladies Open by Pickala Rock Resort -kilpailuun.

Virpiniemi Golfin kentällä golfaamisensa 9-vuotiaana aloittanut Kiira Riihijärvi päätti ensimmäisen täyden ammattilaiskautensa USA:n kakkoskiertueella Epson Tourilla lokakuussa upealla tavalla.

Hän nousi kesäkuussa Michiganissa saavuttamallaan voitolla pistelistan kärkikymmenikköön, jotka kauden jälkeen saavat vahvan kortin LPGA:lle.

Kovuuttaan kilpailutilanteessa hän osoitti seitsemässä viimeisessä kilpailussa, joissa sijoittui kerran toiseksi ja kolmessa viimeisessä upeasti kahdesti viidenneksi sekä kerran neljänneksi.

Pistelistalla, joka lasketaan suoraan ansaituista dollareista, Riihijärvi oli neljäs. Hänestä tuli ensimmäinen suomalainen, joka nappasi työpaikan LPGA:lta kakkoskiertueen kautta.

Vahva luotto omiin juttuihin

Riihijärvi piti 19 kisan mittaisen kauden jälkeen USA:n kotikaupungissaan Tampassa kolmen viikon täydellisen tauon golfista.

”Oikeastaan en tehnyt mitään erityistä. Nautin kotona olemisesta, ystävien tapaamisesta, varsin yksinkertaisista asioista”, introvertiksi luonteeltaan tunnustautuva Riihijärvi kertoo

Yhdessä valmentajiensa kanssa hän analysoi läpi kulunutta, haki faktoja tilastoista sekä tuntemuksia siitä, mikä siivitti varsin kovaan menestykseen etenkin silloin, kun loppukaudesta pelattiin paikasta ykköskiertueelle.

”Iso tekijä on se, että kauden ensimmäisellä puolella heikommankin jakson aikana uskoin niihin juttuihin, joihin olemme peliäni rakentaneet. En lähtenyt tekemään muutoksia. Tämä sitoutuminen kantoi hyvin läpi kauden.”

Riihijärvi oli tilastoissa Epson Tourin tarkin lähestymisissä, vahva myös draivien mitoissa ja ensimmäisessä kolmanneksessa avausten tarkkuudessa.

Kiira Riihijärven uran huippuhetkiin lukeutuu osallistuminen Augusta Nationalillla pelattuun maailman parhaiden naisamatöörien kutsukilpailuun.
Caddienä opiskelukaveri Sofia Cadavid (vas.) KUVA: Augusta National

Puttiin ja puulyönteihin lisää tarkkuutta

”Parannettavaa löytyy tilastojen mukaan eniten 3-6 metrisissä puteissa. Pääsen korkealla prosentilla näille matkoille lähestymisissä, upotuksien osuutta on mahdollista kasvattaa”, Riihijärvi määrittää.

LPGA:lle siirtyessään hän tiedostaa kenttien keskimäärin vaikeutuvan ja pitenevän.

”Draivissa on hyvin mittaa, mutta väyläpuilla ja hybridillä on kehitettävää tarkkuudessa.”

Epson Tourin päätöskilpailu pelattiin jo lokakuun alkupuolella. Joulukuun alussa hän Riihijärvi saapui kotikaupunkiinsa Ouluun, josta palaa valtameren taakse pian vuodenvaihteen jälkeen.

Aikaa lajiharjoitteluun ja fysiikan parantumiseen tulee ennen ensimmäistä LPGA:n kisaa varsin paljon, pitkälti yli neljä kuukautta.

”Olen treenannut fysiikkaa, käynyt myös silloin tällöin hallissa harjoittelemassa lajia.”

Kovempi harjoittelu käynnistyy vuodenvaihteen jälkeen USA:ssa.

Hawaijilla pelaaminen on unelmien täyttymys

Uransa ensimmäiseen pääkiertueen kisaan Kiira Riihijärvi osallistuu Superstition Mountain Golf and Country Clubilla, Gold Canyonissa Arizonassa.

Tätä edeltäviin kisoihin, Tournament of Championsiin, sekä Thaimaassa, Singaporessa ja Kiinassa, Singaporessa pelattaviin Aasian kisoihin kategoria ei riitä.

Arizonan kisa käynnistää kolmen kisan putken, joka huipentuu Oahun saarella Hawaijilla pelattavaan Lotte Championshipiin.

”Hawaijille matkustaminen ja siellä pelaaminen on ollut jo vuosien ajan yksi unelmistani. Pian se toteutuu. Olen todella innoissani”, Riihijärvi iloitsee.

Tourin ohjelmassa on yhteensä 34 kilpailua, joista 12 pelataan USA:n ulkopuolella. Seitsemän näistä on Aasiassa, neljä Euroopassa ja yksi Kanadassa.

”Kategoriani on vahva, (parempi kuin karsintojen kautta tulevilla) pääsen pelaamaan hyvän määrän kisoja. Pelaamalla hyvin on vielä mahdollista lisätä osallistumisten määrää.”

US Open on tähtäimessä – Pickalassa kilpaileminen mahdollista

Kauden aikana järjestettävistä viidestä majorista helpoin sisäänpääsy Riihijärvelle on tarjolla juhannuksena käytävään PGA Championshipiin.

Ennätyksellisen 10 miljoonan dollarin palkintopotin tarjoava US Open pelataan 6.-9. heinäkuuta Pebble Beachissa, LET:n Suomen osakilpailu Ladies Open by Pickala Rock Resort tätä edeltävänä viikonloppuna LPGA Championshipin jälkeen.

”US Open olisi luonnollisesti upea kokemus. Osallistuin edellisvuonna karsintoihin. Näin aion tehdä myös alkavalla kaudella, mikäli paikkaa ei muuten aukene.”

Kaudella 2021 Kiira Riihijärvi osallistui Ruissalossa pelattuun LET:n Gant Ladies Openiin.

Kiira Riihijärvi suuteli alkukesästä voittopokaalia Epson Tourilla Michiganissa. KUVA: Epson Tour

”Pickalassa pelaaminen kiinnostaa, se on mahdollista, tämä ratkeaa viimeistään alkukesästä”, Riihijärvi viittaa lähinnä US Openiin.

Mikäli oululainen pääsee mukaan naisgolfin historian suurimpaan kisaan Kaliforniaan, jää edellisen viikon tapahtuma Pickalassa lähes varmasti pois ohjelmasta.

Caddien paikalle riittää tarjokkaita

Epson Tourilla Riihijärvi kantoi tai veti omaa bägiään useimmissa kisoissa. Tour Championshipiin hän sai mailapojakseen Golfliiton valmentajiin lukeutuvan Jussi Pitkäsen.

”Jussi on auttanut minua valmentajana jo amatöörivuosina ja oli suuri apu viimeisessä kisassa.”

Epson Tourin tähdistöön noussut suomalainen on merkitty pelaaja työpaikkaa LPGA:lta kärkkyvien caddien joukossa.

”Tiedusteluja on caddien paikkaan tullut. En kuitenkaan ole vielä tehnyt päätöksiä, niiden aika on myöhemmin.”

Olympialaiset ja Solheim Cup

Kiira Riihijärvi ei ole tulevalle kaudelle vielä asettanut tavoitteitaan. Selvää on, että työpaikan uusiminen vuodelle 2024 lukeutuu niistä päällimmäisiin.

Solheim Cup pelataan poikkeuksellisesti perättäisillä kausilla 2023 ja ja 2024. Espanjassa syyskuussa pelattavaan kisaan on Euroopan joukkueeseen tarjolla syksyn 2021 voittoisan joukkueen lisäksi melkoinen liuta nuoria tulokkaita etunenässä Ruotsin Linn Grant ja Maja Stark.

”Solheim Cup kiinnostaa, mutta joukkueeseen kipuaminen vaatisi todella vahvaa onnistumista”, Riihijärvi tiedostaa.

Pariisissa 2024 pelattaviin olympialaisiin pääsee Suomesta maailmanlistan perusteella lähes varmasti kaksi pelaaja. Riihijärvi kipusi menneen kauden menestyksillään kotimaisista viidenneksi edellään Matilda Castren, Sanna Nuutinen, Ursula Wikström sekä Tia Koivisto.

”Suomen edustaminen on aina ollut minulle kunnia-asia. Olympialaisissa pelaaminen on tavoite, jonka toivon toteutuvan joko Pariisissa, tai seuraavilla kerroilla”, Ranskassa isänsä, jääkiekkoilija Heikki Riihijärven työn johdosta syntynyt Kiira Riihijärvi kertoo.

Kiira Riihijärvi, kotisivut

Kiira Riihijärvi

  • Kotiseura: Virpiniemi Golf
  • asuu: Tampa, Florida
  • syntynyt: 29.4.1997
  • menestyksekäs amarööriura, maailmanlistalla parhaimmillaan 20.
  • Epson Tourilla 2022 yhteensä 19 kisaa. Yksi voitto, kuudesti kymmenen joukossa
  • Epson Tourilla pistelistan neljäs
  • Kauden ansiot 90 483 dollaria
  • Pelaa tulevalla kaudella LPGA:lla
  • World Ranking: 352.
  • Valmentajat: Tommi Linna, Jussi Pitkänen, Vicki Goetze-Ackerman

Etsi luettavaa