Hyppää sisältöön

Kaske sijoittui upeasti toiseksi Balilla – varmisti paikan Aasian Tourilla

Janne Kaske rakentaa uraansa Aasiassa.

Janne Kasken huikea syysvire jatkui tänään Asian Develolment Tourin kisassa. Suomalainen voi keskittyä nyt rauhassa Japanin Tourin karsintoihin.

Suomalaisgolfarien huikea kausi sai tänään jatkoa, kun Janne Kaske varmisti aamulla Suomen aikaa itselleen paikan Asian Tourilla.

Porvoolaislähtöinen ammattilainen sijoittui Balilla pelatussa Asian Development Tourin kilpailussa upeasti toiseksi, mikä nostaa hänet kiertueen rankingissa neljänneksi ennen viimeisestä kilpailua. Kiertueen seitsemän parasta pelaa nousee kauden päätteeksi AT:lle.

Kauden viimeinen kilpailu on palkintoarvoltaan 58 000 dollaria, ja ainakin nopeiden laskutoimitusten perusteella Kasken ohi voi enää mennä kolmea pelaajaa oikeastaan edes teoriassa. 32-vuotias pelasi edellisen kerran Asian Touria kaudella 2016, jolloin menestys jäi kuitenkin laihaksi.

Kaske jäi lopputuloksellaan -14 (71-64-69-70) vain lyönnin voitosta. Kisan ykkönen oli Thaimaan Varanyu Rattanaphiboonkij, joka ohittaa suomalaisen rankingissa nousten kolmanneksi.

Helpolla Kaske ei voittoa tänään luovuttanut, sillä hän johti kisaa päätöskierroksella parhaimmillaan kolmella lyönnillä pelattuaan etusysin kolme alle parin. Thaimaalainen kilpakumppani nousi kuitenkin takaisin kärkeen takaysillä, kun Kasken birdie-hana tyrehtyi ja Rattanaphiboonkij onnistui viimeistelemään kolme birdieä.

Kakkossija on Kaskelle jo toinen perättäinen, sillä viikko sitten Filippiineillä hän koki karvaan uusintatappion. Loistava pelivire lupaa hyvää tulevia koitoksia ajatellen.

Pitkään Kaske ei voi nousuaan jäädä juhlimaan, sillä hänellä alkaa Japanin Tourin karsintojen kolmas vaihe jo ensi viikolla. Neljäs ja viimeinen vaihe on järjestetään puolestaan päällekkäin ADT:n päätöskisan kanssa, joten hän ei voi osallistua kumpaankin.

Tämän vuoksi Asian Tourin paikan varmistaminen jo tällä viikolla oli miehelle erityisen tärkeää. 

Kasken kommentit lisätään myöhemmin

Tulospalvelu

Etsi luettavaa